Kategoriat
Kotimaa Talous

Suomen uusi Pisa-strategia: Tehdään muiden maiden lapsista vielä tyhmempiä

(TEMPPELIAUKIO) Suomen heikko kehitys koululaisten taitoja mittaavassa Pisa-selvityksessä on johtamassa nopeisiin muutoksiin opetussuunnitelmissa ja koko maan opetusviennin strategiassa. Luvassa on merkittävä suunnanvaihdos, jolla halutaan turvata maamme kilpailukyky, kertoo opetushallituksen vanhempi kansantribuuni Bro Arbete (krist.).

Apuna käytetään uusimpia teknologisia innovaatioita kuten ns. degeneratiivista tekoälyä.

”Olemme havahtuneet siihen valitettavaan ja ilmeisen väistämättömään kehityskulkuun, että lapsista tulee vuosi vuodelta toinen toistaan tyhmempiä. Yritä siinä kasvattaa bkt:ta kun pikku-Iiro ei tiedä onko kaksi plus kaksi neljä vai Marokon pääkaupunki”, kuvailee Arbete.

Ratkaisu on kuitenkin löytymässä koko yhteiskunnan läpäisevän disruptiivisen koulutusinnovaation myötä. Uusi TYMÄ KOULU -kampanja ei tähtää suomalaislasten osaamistason nostamiseen, mitä pidetään jokseenkin toivottomana projektina, vaan siihen, että verrokit muissa OECD-maissa olisivat vielä meitäkin vitusti tyhmempiä. Tämän tavoitteen saavuttamiseen meillä on erittäin suuret kyvykkyydet, kehuu Arbete:

”Hanke on monikärkinen. Yksi ensimmäisistä toimenpiteistä on iso tukipaketti suomalaisten Tiktok-poliitikkojen sisältöjen kansainväliseen levitykseen. Tavoitteena on, että jo parin vuoden sisällä Joakim Vigeliuksen ja Ville Merisen kaltaisten kansanedustajien päivityksiä ahmittaisiin innolla kouluissa ympäri Euroopan. Jos niistä ei lapsen polla himmene, niin johan on vittu ihme.”

Käännös- ja vientitukea suunnataan myös Jari Sarasvuon podcasteille, nuorten toimittajien autofiktiivisille romaaneille ja kaupallisten radioiden aamujuontajatiimeille. Muutkin yhteiskunnan toimijat ovat kantamassa kortensa kekoon.

”Pyrimme siihen, että etenkin etujärjestöt ja yrityselämä sekä heidän terävimmät keihäänkärkensä, kuten Mika Ihamuotila ja Juho Romakkaniemi vievät ilosanomaansa monikielisesti ja -kanavaisesti kaikkien eurooppalaislasten korviin. Laskepa sen jälkeen murtolukuja, kretiini virolaiskakara”, Arbete myhäilee.

Opetusalan ammattilaiset muistuttavat, että Suomen tulevaisuuden menestys naapurimaita tyhmistämällä ei ole vain typeryyden ammattilaisten vastuulla, vaan jokainen voi osallistua panoksellaan TYMÄ KOULUn riemumarssiin. Suunnitteilla on muun muassa Wilma-järjestelmän dataan perustuva kansainvälinen portaali, jossa suomalaisvanhemmat pääsevät yhdessä jakamaan parhaat vinkkinsä siihen, miten ihmistaimesta kasvatetaan debiilin portimon tasolla vitkuttava tolvana.

”Suomella on kaikki mahdollisuudet olla kokoaan tyhmempi maailmassa”, Arbete vakuuttaa.

Kampanjan maskottina toimii Sture Fjäder.

7 vastausta aiheeseen “Suomen uusi Pisa-strategia: Tehdään muiden maiden lapsista vielä tyhmempiä”

Itse lähtisin dissaamaan tätä kyselyä siltä pohjalta kun jokanen mielipide on yhtä arvokas. Pissa-tutkimus on kiva silloin jos suomalainen voittaa ja muuten ihan v…tun yhdentekevä. En ollut edes kuullut siitä, mutta sitten jotkut ulkomaalaiset ohittivat meidät niin asiasta keskusteltiin ryhmässä. Otin kannan.

Eihän se näin mene läpi Suomen ulkopuolella kun ne ei ole tarpeeksi tyhmiä. Nyt on joku itseohjautumisen gurukin herännyt lausumaan että asia on ymmärretty ihan väärin. Kas kun ei aikaisemmin ole huomannut asiaa.

Oli 60-luvun loppupuolella kansakoulun 3. luokallakin niitä joiden lukeminen ja laskeminen sujui tosi huonosti. Heidänlaisistaan oli aikaisemmin tullut duunareita ja merimiehiä, koneellistumisen ja automaation takia kysyntä väheni mutta kansa ei vaan yhtäkkiä viisatunut oikealla tavalla. Silloin ei vielä oltu keksitty moderneja diagnooseja, eikä ollut myöhempien aikojen leegiota nuoria toimittajia joiden kokemuspiiri oli varsin suppea, tai iskelmälaulajia ja muita muusikoita jotka mielellään antoivat kelle tahansa kysyjälle lausuntoja yhteiskunnallisista asioista. Jossain vaiheessa sitten myös kirjailijat todettiin hyviksi lausuntojen lähteeksi asioissa joista heillä ei ollut oikeastaan hajuakaan. Sen jälkeen porukka vaan kasvoi kaikenlaisten realityohjelmien osallistujilla, ja lopullinen niitti oli stand-up koomikot joista osa rupesi yhteiskunnallisten ja teknis-tieteelisten asioiden experteiksi.

Nyt tarvittaisiin ovela juoni jolla Jukka Lindström vakiokavereineen sekä ainakin Iikka Kivi, Tommi Ylimäinen ja Ali Jahangiri saataisiin pysyvälle Euroopan kiertueelle kertomaan ilosanomaansa ilman että kukaan haistaa palaneen käryä. Kannattaisi sinne lähettää leegio muitakin julkisuustyrkkyjä sotkimasta asioita, ja tietenkin Vesala.

Tännekö omat ideat kuuluu kirjoittaa?

”Venäjä tuo uusia panssarihaupitseja lähelle Suomen rajaa käännösvirheen vuoksi.”

Tuoreimman vaaligallupin mukaan kisan kärjessä jatkavat edelleen Pekka Haavisto (valitsijayhd., vihr.) ja Alexander Stubb (kok.). Vastaajien mukaan suurin syy äänestää Haavistoa tai Stubbia on, että he ovat eri kansankerroksia yhdistäviä hahmoja eli tarpeeksi juntteja. Kumpikin ehdokas on myös luvannut toivottaa uudenvuodenpuheensa lopuksi ”terkkuja Patelta”. Vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksen julkistaa 1.1.2024 Costello Hautamäki istuvan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen jälkeen presidentinlinnan edessä. Kaartin sotilassoittokunta esittää tilaisuudessa teoksen Pitkä, kylmä talvi Helsinkiin luvatussa -72 asteen pakkasessa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kehottaa harkitsemaan tarkoin Hero 24 Oy:n kanssa asiointia, sillä monet kuluttajat eivät ole saaneet siltä tilaamiaan palveluja. KKV suosittaa myös Hero 24/7 -palvelun (ent. Suomen presidentinvaalit) karttamista, koska monet äänestäjät tulevat saamaan veteläkätisen linnanjuhlakättelijän ja Nato-siansaksaa mongertavan pilkunviilaajan tilattuaan jämäkän ulkopolitiikan johtajan Suomen puolustusvoimien ylipäällikön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomi vaihtaa kansainvälisen viiteryhmänsä pohjoismaista Puolaan

(WROCLAW) Suomen hallitus pohtii merkittävää linjanmuutosta maamme ulkopolitiikassa sekä kansainvälisessä orientaatiossa, kertovat epätavallisesti asioista perillä olevat lähteet Lehdelle. Uuden doktriinin...

Close