(HYSTERIA) Helsinkiläisen paikallisen miehen kaupassakäynti muuttui uskomattomaksi kohukoettelemukseksi keskiviikkona, kun hän löysi kohutavaratalo Stockmannin hedelmäosaston omenalaarista omenan.
”Oliskohan tuo ollu Granny Smith tai sitten Golden Delicious, enno näistä ny niin varma. Vihreä se oli kummiskin. Vaimo tykkää”, mies kertasi kauhunhetkiään.
Stockmann lupaa selvittää ensi tilassa, miten omena on joutunut omenoiden sekaan. Tavaratalo vakuuttaa myös pitävänsä huolta lasten turvallisuudesta, ilmastonmuutoksesta sekä Pirkko Mannolasta, niin kuin me kaikki.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Stockmann joutuu kohun kohteeksi. Viime vuonna kaupan hyllyiltä löytyi muun muassa juustoa sekä maitoa.
Kuukausi: huhtikuu 2009
(HELSINKI) Helsingin Sanomissa on ilmestynyt arviolta jo noin 10000 juttua citykaneista. Tämän vuoksi Sanomatalon läheisyyteen on laitettu ansoja kanitoimittajille. Helsingissä kiertää myös kaupungin palkkaamia metsästäjiä, jotka harventavat kantaa äänenvaimentimilla varustetuilla kivääreillä.
“Muutaman olen jo saanut, ja lihaakin ollaan vaimon kanssa syöty. Ihan hyvää se on”, kertoo riistanhoitaja Niilo Postimies.
Kanijutut ovat kiusallisia Hesarille, sillä ne syövät lehden taloudellista runkoa. Pahimmassa tapauksessa joku kaunis kevät lehtiä ei enää tule. Tämä huomio kirvoitti lehdessä myös pääkirjoituksen otsikolla “Vain laadukas sisältö auttaa lehdet taantuman ylitse”.
(Jutun kansalaistoimitti tatu.)

(VEHMAA) Vastapaavi Bonifacius IX aiheutti skandaalin pääsiäisenä tekemällään saunomismatkalla Länsi-Suomeen. Paikalliset ihmiset järkyttyivät vastapaavin rasistisesta kielenkäytöstä ja liiallisesta löylynheitosta.
”Mää sanosis sille, ett älä noin kamalaste vihro, pirä iha hiljast faartti, mut ei se uskonu”, hämmästeli varsinaissuomalainen harrastesaunoja Vihtapää Ruohonen.
Vastapaavi oli kielellisestä yhteentörmäyksestä yllättynyt ja harmissaan, muttei aikonut keskeyttää matkaansa.
”En kehtaa vielä poiskaan lähteä”, Bonifacius IX kommentoi väsyneenä.

(KOHU) Vieremäläisen Anttosen-Toropaisen perheen palmusunnuntain illallishetki keskeytyi järkyttävällä tavalla, kun perheenpää Kaarlo löysi ateriansa seasta pieniä lasinsiruja.
”Muija oli tapansa mukaan pannut pöytään tarjolle höyrytettyä lasimurskaa sekä porsliininkappaleita gratiinissa, kun yhtäkkiä joku narskahti hampaissa. Sellainen muutaman millin mittainen siruhan se oli. Lapsetkin pelästyivät, vaarin kaappikello pysähtyi ja lehmä lakkasi lypsämästä”, Anttonen-Toropainen kertaa lukijasuhdettaan syventänyttä kauhunhetkeä.
Anttosen-Toropaisen mukaan mitään vastaavaa ei ole koskaan aikaisemmin sattunut tai ei ole ainakaan muistettu soittaa siitä toimitukseen. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, miten lasinsirut päätyivät lasimurskan joukkoon.
Kuohuttava lasinsiruelintarvikekohujupakkaskandaalikauhistus lähti liikkeelle viime viikolla Ruotsista. Suomessa siruja on tähän mennessä siruja löytynyt lasimurskan lisäksi pitkin Helsinginkatua sunnuntaiaamuna.

(PERSEENREIKÄ) Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) ympäristönäkemykset saavat laajaa kannatusta. Esimerkiksi forssalaisen mullipihaton eteisessä ollaan torstaina illansuussa ministerin kanssa samaa mieltä: vapaaehtoisuus on paras – ja ainoa – keino suojella ympäristöä.
”Valistuneet ihmiset kyllä huolehtivat näistäkin asioista oma-aloitteisesti, ilman valtion sekaantumista. Ja väistätkös hippi pikkuisen niin lähden tästä vesakkomyrkyttämään”, kertoo talon isäntä Markku täyttäessään reppuruiskua Roundupilla.
Isännän kanssa samoilla linjoilla on naapurista kylään tullut Seppo.
”No ohan se varma”, hän perustelee täyttäessään reppuruiskua DDT:llä.
”Ja otatkos hippi tosta vanhasta puimurinakusta kiinni niin viedään se takapihalle tynnyriin. Eiköhän se traktorinakku oo jo palanut”, Seppo lisää.
Ministeri Anttila kertoi näkemyksistään keskustapuolueen perinteisillä norpantappopäivillä Saimaalla. Anttila sanoi toivovansa, että luonnonsuojeluliitto luopuisi ”vanhakantaisesta” linjastaan, joka perustuu kieltoihin.
”Vapaaehtoisia suojelijoita on jonoksi asti”, Anttila painotti jakaessaan harppuunoita, astaloita ja dynamiittia savolaisille kalastajille.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (vits.) ei halunnut kommentoida asiaa Lehdelle, sillä hän oli maakuntamatkalla heittelemässä käytettyjä Ford Majorin öljynsuodattimia Pallas-tunturin sulamisvesiin.