Kategoriat
Politiikka

Vasemmistoälykkö ei tunne vahingoniloa hurrikaanin pelastustoimien epäonnistumisen vuoksi

(YLIOPISTOKAUPUNGIT) Paikallinen fiksujen aineiden opiskelija ei tunne lainkaan vahingoniloa Bushin hallituksen epäonnistuneista toimista Katrina-hirmumyrskyn aikana. Ylioppilas Juhani Henkilö ei pidä presidentti George W. Bushin ajamasta konservatiivisesta ja militaristisesta linjasta, muttei anna sen vaikuttaa mielipiteeseensä.
”Valtava määrä ihmisiä kuoli, vammautui tai menetti kotinsa. Olisi todella vastenmielistä, jos joku tuntisi asian vuoksi vahingoniloa”, summaa Henkilö.

Vilpitön
onnentoivotus

Bushin hallituksen jo valmiiksi alamaissa ollut suosio koki vielä lisäinflaation New Orleansin tuhonneen myrskyn pelastustoimien epäonnistuttua. Republikaanien voisi olla vaikeaa toipua toisesta epäonnistuneesta pelastusoperaatiosta.
Henkilö vakuuttaa, että kuitenkin toivoo vilpittömästi pelastustoimien onnistuvan mahdollisimman hyvin hirmumyrsky Ritan iskiessä viikonloppuna Yhdysvaltojen rannikolle.
”Sehän olisi hirvittävää, todella kuvottavaa toivoa vähänkään, että pelastustoimet epäonnistuvat. Kyseessä nyt ovat kuitenkin ihmishenget, ihmisten kodit ja terveys. Eihän kukaan täysissä järjissään oleva voi toivoa minkään hallituksen toimen menevän pieleen nyt!” hän tuumii.
Henkilön mukaan hän ei myöskään tunne ketään, joka toivoisi pelastustoimien epäonnistuvan vain siksi, että Bushia äänestäneet näkisivät, kuinka väärin valitsivat edellisissä vaaleissa.

Kategoriat
Kotimaa

Paikallinen mies puhalsi viisi boforia Seinäjoella

(SEINÄJOKI) Seinäjokelainen sekatyömies Kusti Paasvirta puhalsi myöhään perjantaina poliisin ratsiassa peräti viiden boforin lukemat, kertoivat viranomaiset lauantaiaamuna. Paasvirran puhallus kaatoi yhden konstaapelin, katkoi puiden oksia ja irrotti läheisen maitolaiturin peltikaton.
Lisäksi poliisi kertoi olevansa kovin väsynyt, eikä millään viitsisi vastailla jokaisen sanomalehden ja radiokanavan poliisikierrossoittoihin. Poliisi sanoi menevänsä kahville.

Kategoriat
Kotimaa

Paikallinen mies tulistui läksiäislahjastaan

(KUORTANE) 40 vuoden elämäntyön Koistisen konepajalla tehnyt mekaanikko Aimo Sorvi sai pahanpäiväisen raivokohtauksen eläkkeellejäämispäivänään, raportoivat paikalliset lähteet tiistaina. Sorvin läksiäisjuhlat muuttuivat lämminhenkisestä kokoontumisesta yleiseksi tappeluksi, jonka rauhoittamiseen tarvittiin jopa poliisia.
Kylillä mulkkuna miehenä tunnettu Sorvi, joka kaverien keskuudessa konepajalla kulkee myös ”kyrpä-Aimo”-nimellä, sai Lehden tietojen mukaan hepulin työkavereidensa lahjoittamasta ”eläkeläisen työkalupakista”.
”Pakettiin kuuluivat pensseli, jonka voi työntää santaan, hanskat, jotka voi laittaa naulaan ja lusikka, jonka voi heittää nurkkaan”, kertoivat konepajan työntekijät toivottaen Sorvin tervemenneeksi helvettiin.

Kategoriat
Kotimaa

Kauhunhetkiä juhannusliikenteessä – paikallinen kuuro yllätti

(TAMPERE) Nauvolalainen Korjuksen suurperhe koki kauhunhetkiä juhannuksen paluuliikenteen melskeessä sunnuntaina, kun paikallinen kuuro yllätti perheen auton Tampereen läntisellä ohitustiellä.
”Tuolta metsästä se toikkaroi suoraan auton eteen, ja juuri ja juuri sain väistettyä kun kaksin käsin väänsin rattia”, selostaa 17-lapsisen perheen isä Tellervo Korjus.
”Tööttiä tietysti huudatin, eihän se tietenkään kuullut, mutta tajusin sen vasta jälkeenpäin”, Korjus muistelee.
Paikallinen kuuro, Teiskossa asuva Urmas Kajanoja ei tiettävästi loukkaantunut muuten kuin korkeintaan henkisesti.
”Hyvä ettei mitään sattunut. Olinhan minä vielä ainakin kahden promillen tuiterissa”, Korjus huoahtaa.

Kategoriat
Sähkeet

Paikalliset miehet "piilossa saman kiven takana"

(KEIKYÄ) Keikyäläinen Aulis Kyräkkä mainitsi keskiviikkona olleensa piilossa kiven takana, kun pummeja ammuttiin. Asia selvisi, kun kylän nokkamiehiin kuuluva maisteri Henrik Sundell kysäisi häneltä ohimennen, että ”missähän sinäkin Aulis olit silloin kun pummeja ammuttiin”.
”Saman kiven takana piilossa kuin sinäkin”, sutkautti sanavalmiina miehenä tunnettu Kyräkkä tähän.