Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Ulkopoliittinen instituutti perustaa uuden varajohtajan viran Mika Aaltolan egolle

(MANKKAA) Suomen tiedepiireissä koettiin kauhunhetkiä varhain keskiviikkona, kun Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola (kuvassa aina keskellä) juuttui egostaan laitoksen sisäoveen. Irrotus kesti useita tunteja, ja tapaus johtaakin nopeisiin muutostöihin instituutissa, kertoo tiedottaja Juhani Salonius-Juurseller. Hänen mukaansa tapaturma oli onnettomien sattumusten summa.

”Mika oli aamulla tavalliseen tapaansa saapumassa töihin, kun yhtäkkiä Ylen toimittaja soitti kysyäkseen hänen kiinnostustaan presidentin, arkkimandriitan tai Kuusamon suurpetokeskuksen päällikön tehtäviin. Sen seurauksena hänen egonsa paisui juuri sen kohtalokkaan verran lisää, ettei hän enää mahtunut kulkemaan kanttiinin väliovesta, vaan jumiutui karmeihin”, Salonius-Juurseller kertoo.

Aaltolan egoa yritettiin ensin kammeta irti koko Yhdysvaltojen vallan ja politiikan tutkimuskeskuksen väen voimin, mutta ego oli ehtinyt kasvaa jo niin suureksi, ettei edes sen sivuttain kääntäminen tai oven irrottaminen saranoiltaan auttanut. Uhkaava tilanne laukesi viimein, kun ego houkuteltiin itse rimpuilemaan ahdingostaan käyttämällä houkuttimena MTV:n tv-kameraa sekä A-Studion haastattelupyyntöä.

Välttääkseen vastaavat onnettomuudet jatkossa Ulkopoliittinen instituutti aikoo perustaa Mika Aaltolan egolle oman varajohtajan viran. Salonius-Juurseller arvioi, että näin se saadaan mahtumaan laitoksen tiloihin ainakin kesän yli, minkä jälkeen tarkastellaan muiden laajennustöiden tarvetta.

Ego vastasi Lehden haastattelupyyntöön, mutta emme ymmärtäneet siitä mitään.

3 vastausta aiheeseen “Ulkopoliittinen instituutti perustaa uuden varajohtajan viran Mika Aaltolan egolle”

En ymmärrä, miksi Poliisi antaa Aaltolan egon tukkia liikenteen Mannerheimintiellä jo toista päivää. Kaiken maailman keksityt ”ilmasto-ongelmat” eivät pitäisi olla työpaikalleen autolla yrittävien eläkeläisten ongelma. Bensiini maksaa jo nyt liikaa KOMINTERN-sopimuksesta irtautumisen takia, vaikka olen yrittänyt painaa tööttiä aina Eduskuntatalon kohdalla. Minusta Aaltolan egolle pitäisi antaa poistumiskäsky, sitten kaasuttaa, sitten sen nuori vartalo pitäisi riisua alastomaksi, sitä voisi pamputtaa, sähköä sukuelimille ja sedät voisivat saada käydä kopeloimassa sitä saksalaisen marssilaulun soidessa. JA ILMASTO MUKA PELASTUU!!

Mika Aaltolan egolle tulee rakentaa kuplahalli Ulkopoliittisen instituutin sisäpihalle. Näin minimoidaan vahingot kun kupla puhkeaa, pää räjähtää tai ego saa iskun joka horjuttaa sen uskottavuutta. Mikan kohdalla se tosin on epätodennäköistä ja ennen kuulumatonta eli käytännössä mahdotonta.

Ekon ylimittainen pöhöttyminen on hengenvaarallinen tila. Kun eko paisuu, aivoille ei enää jää tilaa.
Kun aivot eivät ole pystyneet tähänkään asti tuottamaan muuta kuin filosofista ööööööö ölinää, niin ekon pöhyttyessä tilanne hankaloituu entisestään.
Siinä jää muutakin pyöröoveen pörräämään, kuin pelkkä karmeihin kangistunut minämikamahtavasuuri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uiguurien jääkiekkomaajoukkue vetäytyy Pekingin olympialaisista

(DO-PING) Uiguurien jääkiekkomaajoukkue ilmoittaa vetäytyvänsä Pekingin talviolympialaisista. Päätöksen asiasta tekivät Kiinan kansantasavallan viranomaiset sunnuntaina. Joukkueesta suuri osa on eristettynä vankileireille...

Close