Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Suomi ehdottaa Turkille üüa-sopimusta vastineeksi Nato-sovusta

(KONSTANTINOPOLI) Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä kehkeytyneeseen ulkopoliittiseen kiistaan on löytymässä sopu, kertovat perin luotettavat lähteet Lehdelle. Aiemmin julkisuudessa kiertänyt arvio, että Suomi voisi hakea Naton erityistä kumppanuutta eli ns. MDMA-statusta, on kuopattu. Tilalle on noussut suunnitelma erillisen valtiosopimuksen solmimisesta jäsenyysaikeita kritisoineen Turkin kanssa.

Lehti on nähnyt alustavan sopimusluonnoksen, joka alkaa näin:

”Suomen Tasavallan Presidentti ja hyvä ystävämme Recep, kaverien kesken Repe vaan, pyrkien jatkuvasti kehittämään ystävällisiä suhteita Suomen ja Turkin välillä, vakuuttuneina siitä, että hyvien naapuruussuhteiden ja yhteistoiminnan lujittaminen Suomen Tasavallan ja Turkin välillä on molempien maiden elinetujen mukaista, ottaen huomioon Suomen pyrkimyksen pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella, sekä ilmaisten järkkymättömän pyrkimyksensä yhteistoimintaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön päämäärien ja periaatteiden mukaisesti, ovat tässä tarkoituksessa päättäneet tehdä tämän sopimuksen.”

Tämä üüa-sopimuksen nimellä kulkeva asiakirja voitaisiin hyväksyä jo ennen Naton Madridin-huippukokousta, kertovat lähteet, jotka haluavat asian arkaluonteisuuden takia esiintyä nimettöminä, ja koska Lehden lähdekäytäntö on yhtä laiska kuin muillakin niin totta kai.

Julkisessa keskustelussa on herättänyt huolta, että Nato-jäsenyyden varjolla Turkki voisi kiristää Suomelta palveluksia, joihin normaalioloissa ei suostuttaisi. Harkinnassa on ollut muun muassa Turkin ehdotus, että Suomi voisi ”avittaa pommittamaan vitun PKK-jätkät taivaan tuuliin eiks ni”. Myös AKP-puolueen ottamista mukaan seuraaviin hallitusneuvotteluihin 2023 vaalien jälkeen on väläytelty.

Poliittiset- ja virkamieslähteet kiistävät jyrkästi väitteet myönnytyksistä.

”Joo eiku sori nyt on vähän kiire. Taksi! Nopeasti Tehtaankadu- eikun perkele Puistokadulle. Heh, pääsi pikku freudilainen”, sanoo salkuton virkamies Finn-Göran Landisierung.

2 vastausta aiheeseen “Suomi ehdottaa Turkille üüa-sopimusta vastineeksi Nato-sovusta”

se EI ole ”turkki” vaan ”türquevitš”! (lausutaan suomeksi ”kalakkuna”, savoksi ”ällökurkmenistan”)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ulkopoliittinen instituutti perustaa uuden varajohtajan viran Mika Aaltolan egolle

(MANKKAA) Suomen tiedepiireissä koettiin kauhunhetkiä varhain keskiviikkona, kun Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola (kuvassa aina keskellä) juuttui egostaan laitoksen sisäoveen....

Close