(YKSPIHLAJA) Suomen kokonaistavoittavuudella ja alkoholiprosentilla mitattuna johtava uutis- ja ajankohtaismedia Lehti kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutostyössä ja lahjoittaa kaikille Suomen kansanedustajille, G20-22b-johtajille ja naapurillesi uniikin lahjan, Ilmastokyrvän. Ilmastokyrpä on suunniteltu yhteistyössä kotimaisten huippututkijoiden kanssa, mikä tarkoittaa että joimme niidenkin tarjoilut palavereissa mainostoimistolla.
Ilmastokyrpä on valmistettu Aikakaus-Lehden myymättömistä irtonumeroista ja toimittamatta jääneistä tilaajalahjoista. Oikein tai millä hyvänsä tavalla käytettynä se vuotaa ympäristöönsä tummaa tahmaista niljaa, johon likimain edesmenneet viihdetaiteilijat saattavat nostalgiahuumassaan vanhasta muistista liukastua.
”Ilmastokyrvällä voi ennen muuta tuntea olonsa fiksummaksi kuin Trump, ja tuntea itsensä fiksummaksi kuin Trump on ollut jo pitkään omaa ja lukijoidemme toimintaa ohjaava ratkaiseva tekijä”, toteaa Lehden markkinointiosaston johtaja Riitta Senjo (ei sukua).
Senjo myöntää, että ilmastokyrvän valmistus, pakkaus ja jakelu on itsessään tuottanut lisää hiilidioksidipäästöjä, mistä hän olisi mieluummin oikeastaan puhumatta.
”Jokainen journalisti tietää, että kyrvällä tehdään historiaa. Ainakin jos kyrpä on pikkujouluissa hyvässä vireessä ja viereisen osaston kesuri puolestaan jaaha ja täytyykin tästä mennä”, hän muistuttaa.
Lehti on ilmoittanut Ilmastokyrvän ehdokkaaksi jo ainakin Vuoden journalistinen teko-, Vuoden journalistinen mieliteko- sekä Vuoden kirja -kategorioihin.
Vahvistamattomien tietojen mukaan Lehden arvokas lahja on jo vastaanotettu ilahtuneesti useissa suurlähetystöissä ja heitetty avaamatta silppurin kautta roskikseen.
6 vastausta aiheeseen “Lehti lahjoittaa maailman johtajille ainutlaatuisen ilmastokyrvän”
Hei!
TAJUATTEKO, ETTÄ MAAILMANLOPPU ON JO TULOSSA? PANIKOIKAA!
Lähdenpä tästä purjehtimaan takaisinpäin.
mvh,
Greta
Hei!
TAJUATTEKO, ETTÄ MAAILMANLOPPU ON JO TULOSSA? PANIKOIKAA!
Lähdenpä tästä purjehtimaan takaisinpäin.
mvh,
Greta
Meillä Ykspihlajan työväentalolla kasvoi kyrpä ottaan tällaisesta uutisoinnista ja journalismista.
Meillä Ykspihlajan työväentalolla kasvoi kyrpä ottaan tällaisesta uutisoinnista ja journalismista.
X
X