Kategoriat
Politiikka

Lue Sipilän kohupuhe ennakkoon – Lehti preparoi pääministerin tv-esiintymisen!

Look - just put the camera down, ok?Creative Commons License Pete Bellis
(SANOMATALO) Lehden haltuunsa saaman luonnoksen mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei kaihda kovaakaan kieltä tämäniltaisessa poikkeuksellisessa tv-puheessaan. Erona Sipilän aiempiin julkisiin esiintymisiin on kuitenkin se, että puhe sisältää paljon vertauksia ja anekdootteja, joiden avulla hallitus pyrkii selventämään päätöstensä perusteita kansalle.
”Kuten hyvin tiedetään, oli kansantarustomme sankari susikoira Roi uurastuksensa ja väsymättömän työnsä turvin saanut rakennettua menestyvän yrityksen, joka tuotti hyvinvointia ja työpaikkoja ympärilleen. Roi uskoi pitkään idyllinsä kestävän, kunnes salavihkaisesti liian raskaiksi paisuneet yksikkötyökustannukset eräänä päivänä hajottivat hänen alaselkänsä pahoin, ja hän joutui pitkäksi aikaa sivuun. Miettiessään yrityksensä vaikeuksia Tyynenmeren paratiisisaarelta, jonne hän oli vetäytynyt, Roi muisti vihdoin vanhan ninja-senseinsä miekankäyttöohjeet – kerrasta poikki sanon suoraan sen, eli vain ankarat toimet tepsivät hädässä. Samaa neuvoa aikoo nyt hallituskin noudattaa, koska vain harva sai leikkuroi niin kuin leisaikku-Roi”, Sipilä perustelee.
Sipilä ottaa myös kantaa perjantaiksi suunniteltuihin laajoihin työnseisauksiin, jotka pysäyttävät muun muassa julkisen liikenteen.
”Kuten hyvin tiedetään, oli vanha tuttumme susikoira Roi piskuisesta olemuksestaan huolimatta vahva, työteliäs ja uuttera ammattilainen, joka oli myös ylpeä osaamisestaan ja kustannuskilpailukyvystään. Hänelle tärkeää oli antaa joka päivä täysimääräinen panoksensa bkt:n, osakkeenomistajan edun ja kulloisenkin hallitusohjelman hyväksi, kuten pyhäkoulussa oli jo vannotettu. Lakkoilu ja vastakkainasettelu oli hänelle kauhistus, ja Roin ahkeruus meille kaikille ihanteellinen esimerkki, ja siksi toivonkin jokaisen muistavan perjantaina sen, mitä hänestä ylistäen sanottiin, eli harva piski rikkuroi kuten riski pikku-Roi”, pääministeri jatkaa.
Sipilä myöntää, että hallituksen toimet eivät miellytä kaikkia, ja päätökset ovat olleet ministereillekin kipeitä. Hän kuitenkin muistuttaa, että pahoistakin paikoista on selviydytty.
”Kuten hyvin tiedetään, oli susikoira Roi, tuo kaikille tuttu ystävämme, myös aikanaan hankalassa tilanteessa. Elämä oli koetellut, tuttavapiiri huventunut ja lopulta oli käynyt niinkin ikävästi, että koiramme oli ajautunut muuntohuumeiden pariin. Toikkaroi, raukkaparka, vintti pimeänä pitkin katuja epätoivossaan. Siltikään, tästä kaikesta huolimatta, hän ei luovuttanut, vaan muisti, että avain nousuun löytyy ainoastaan luovuuden ja huuman välimaastosta. Sattumalta se on sama resepti, jota keskusta on esittänyt organisaatioiden menestyksen avaimeksi tässä kireässä taloustilanteessa. Eipä siis ihme, että moni on tämän kuultuaan ihmetellen myöntänyt, että harva lamassa kakkaroi niin kuin kamassa lakka-Roi”, Sipilä paljastaa.
Synkkien aikojen vuoksi moni suomalainen huippuosaaja on jo alkanut harkita jopa maastamuuttoa, mutta Sipilä varoittaa lähtemästä vihreämpää ruohoa edemmäs kalaan.
”Kuten hyvin tiedetään, myös susikoira Roi aikanaan päätti jättää kauniin kotimaansa taakseen ja hakea menestystä maailman turuilta. Mehän tiedämme miten siinä lopulta kävi. Pappiskoulut käynyt Roi päätyi seikkailujensa lopuksi eteläiseen Afrikkaan, jossa hän teologisen taituruutensa ansiosta kohosi nopeasti ensimmäiseksi vertaistensa joukossa ja aivan arkkipiispaksi saakka. Osoittaakseen kunnioitusta kuuluisaa edeltäjäänsä kohtaan Roi otti vieläpä hänen sukunimensä. Pian kuitenkin etuoikeutettu asema ja maailmallisuus ottivat Roista vallan. Hän antautui mässäilyyn ja paheisiin ja lihoi pian tyyten muodottomaksi. Virantoimitukset jäivät taka-alalle ja pahat kielet alkoivatkin pilkata Roin suoriutuvan tehtävistään lähes yhtä ansiokkaasti kuin keisari Caligulan Incitatus-orhi. Meidän kaikkien onkin siis syytä pitää huoli, ettei meistäkin vielä joskus puuskahdeta, että harva turta hepo vituroi niin kuin virtahepo-Tutu-Roi”, päättää Sipilä.

14 vastausta aiheeseen “Lue Sipilän kohupuhe ennakkoon – Lehti preparoi pääministerin tv-esiintymisen!”

On syytä muistella myös Susikoira Roin muuttoa amerikan ihmemaahan muuttoliikkeen mukana.
Roihan suuntasi preerialle tavoitteenaan Amerikkalainen unelma, ja koska hänelle trimmauslaitteet olivat varsin tuttuja, päätti hän perustaa genitaaliparturin tuonne keskilänteen. Roin bisnes olikin varsin tuottoisaa ja hänestä nousikin vahva pilari yhteisössään.
Roista kuitenkin tuntui ettei hän tehnyt tarpeeksi, ja yhteisönsä edun vuoksi hän alkoikin haastaa kaupungin kiusana olleita bandiitteja kaksintaisteluihin kaupungin pääkadulla aina lauantaisin puoliltapäivin. Tämän seurauksena Roi olikin poistanut pian useita kymmeniä kaupungin kiusoja.
Roi kuitenkin joutui oikeuteen pian, olihan kieltolain aika, kun hänen kaupunginlaidalla pitämänsä pirtubisnes jäi kiinni.
Roi vetosi tuomariin ja valamiehistöön kaikella hyvällä mitä hän oli tehnyt, ja moni olikin ollut hänen asiakkaanaan joko pirtu tai genitaalibisneksessä. Tämän seurauksena Roi vapautettiin kaikista syytteistä, ja tuomio lauselmassakin todettiin että
”harva pimpin parturoi, niinkuin pam pam pirtu-Roi”

Tämä uudempi versio puheesta poikkeaa melko paljon aiemmin torilla kuulopuheina levinneestä versiosta, jossa jokainen virke alkoi ”Ja kuten EK on sanonut”. Muutoksen on epäilty johtuvan siitä, ettei pääministeri halua kuulostaa niin selkeästi lobbareiden ja yritysten edustajien käsikassaralta, jota hän tosin kuitenkin on. Ja se joka sanoo ettei ole niin aijaijaijai…

Susikoira Roin hyvä ystävä Hin-Tin-Tin sen sijaan on joutunut kokemaan vainoa enemmän kuin yhdellekään luojan luomalle soisi. Se on kuullut että länsirannikolla ollaan vapaamielisempiä, pitkällä matkalla kohti vapautta on öisin kuultu haukkumista jossa selvästi on melodia ”California dreaming”.

”PREPAROI” 😀 Aikas transparentisti internationaalista terminologiaa adoptoinu bloggari. Vajoaa jo MV-lehden tasolle.

”PREPAROI” 😀 Aikas transparentisti internationaalista terminologiaa adoptoinu bloggari. Vajoaa jo MV-lehden tasolle.

”Vatulointi” jäi myös puheesta pois, vaikka Sipilä vatuloi samoja argumentteja joita hän ja Stubb ja Takinkääntäjä-Soini ovat vatuloineet jo pitkään. Jospa tyhmä kansa ja kovakalloiset ay-jyrät ymmärtäisivät, kun tarpeeksi monta kertaa rauhallisella äänellä puhuen heille vääntää rautalangasta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Laura Huhtasaari kiistää polveutuvansa smp:läisistä

Hans Splinter (PORI) Kansanedustaja Laura Huhtasaari ei usko perussuomalaisten polveutuneen smp:läisistä. Huhtasaaren mukaan esimerkiksi Sulo Aittoniemi ja Tom Packalén ovat...

Close