Kategoriat
Kotimaa Talous

Paikallinen mies ei keksi tarpeeksi nasevaa Twitter-päivitystä Kreikan kriisistä

Epic BeardCreative Commons License Anne Marie Peterson
(PAIMIO) Lahtelainen paikallinen mies Hans Lankari on joutunut vakavaan julkisuuskriisiin. Hän ei ole lähes vuorokauteen onnistunut keksimään ainuttakaan nasevaa twiittausta tai muuta sosiaalisen median päivitystä Kreikan velkakriisistä ja kansanäänestyksestä. Lankari pelkää ajautuvansa epäsuosioon sekä sosiaaliseen paitsioon, ellei ongelmaan löydy pikaista ratkaisua.
”Ensiksi ajattelin, että teen jonkin näppärän vertauksen siitä, miten valtion velka on vähän niinkuin kotitalouden velka, sitten ajattelin että jokin ponteva suomalainen sananlasku kuten ’suu säkkiä myöden’ tai jokin hölmöläistarina olisi osuva. Hetken mietin myös vitsailla ovelasti siitä, miten äänestäisin itsekseni, että nyt pitää pankin leikata luottojani, heh”, kertoo Lankari pohdinnoistaan.
Hän onkin jäämässä todelliseen vähemmistöön, sillä viimeisimpien tilastojen mukaan jo yli 70 prosenttia kaikista suomalaisista ja 100 prosenttia toimittajista on viime päivien aikana kommentoinut Kreikan tilannetta sosiaalisessa mediassa. Heistä noin runsaalla prosentilla on alaan liittyvää osaamista.
”Mutta taidanpa sittenkin verrata kotitalouden velkaa valtion velkaan”, Lankari päättää.
Muiden hädänalaisten auttamiseksi Lehden sosiaalisen median erikoistoimitus ”Digi-Nyyrikki” on koonnut muutamia takuuvarmasti nokkelia ja nasevia Kreikka-twiittauksia, joilla pääset nopeasti alkuun ja nostat profiiliasi julkisessa keskustelussa:

  • 28 vastausta aiheeseen “Paikallinen mies ei keksi tarpeeksi nasevaa Twitter-päivitystä Kreikan kriisistä”

    Tässä Hansille yks: Lopultakin pääsi kansa näyttämään voimansa. Harvoin pääsee kansa äänestämään umpeutuneista sopmusehdoista jo päättyneeseen lainaohjelmaan. Tällä jos millä saadaan terroristeihin verrattavissa olevat lainoittajat polvilleen.

    Politiikassa on kyse joko Kreikasta tai sitten pakolaisista. Muut kysymykset kuuluvat politiikan ulkopuolelle.

    Lainoittajat olivat hölmöjä kun lainoittivat, mutta velanottajat olivat vastuuttomia lainaa hakiessaan.

    Onhan Hans jo saanut kriisiapua? Jos hänelle kerrottaisiin riittävän autoritääriseltä taholta että ei kukaan muukaan ole keksinyt mitään nasevaa sen jälkeen kun Jyrki totesi että näin otetaan niskalenkki markkinavoimista ja hei me tienataan tällä. Ja tämäkin on todettu laskujeni mukaan jo 23 840 129 kertaa pelkästään Suomen sosiaalisessa mediassa joista ainakin 617 on minun tuotoksiani eri nimimerkeillä, eli turha tässä kenenkään on kehittää julkisuuskriisiä.

    Kreikka on syyllinen! Varsinkin tavalliset kreikkalaiset, pienyrittäjät, opiskelijat ja köyhät siihen että maa on konkurssin partaalla, eivätkä missään tapauksessa Syrizaa edeltävät huijaripoliitikot ole tehneet mitään virheitä. Talouskuriruoskaa heiluttava Saksan Rautarouva on oikeassa vaatiessaan maksuun Saksan ja Ranskan pankkien sekä EKP:n ja IMF:n Kreikalle myöntämiä lainoja ylihintaisten korkojen kera. Syriza ei nyt ymmärrä kuka pitää valtaa ja käskyttää Euroopassa! Ja pääasia että Saksan ja Ranskan suurpankeilla menee hyvin, Kreikan ja muiden euromaiden köyhillä ei ole niin väliä kun eiväthän ne edes tuota mitään. Siispä otetaan niistä kunnon markkinavoimien niskalenkki… Yanis Varoufakis ja muut Syrizan änkyrät häiritsevät vaan markkinavoimien toimintaa, joten parasta potkia pahimmat heistä parlamentista, kun eivät ymmärrä miten EU-demokratia toimii.

    PERKLE TULIS FETAN POLKIJAT TÄNNE AUKOON PÄÄTÄÄN NIIN VETÄISISIN V?**% NIITÄ TURPAAN

    Velka on veli otettaessa ja velipuoli maksettaessa. Kreikassa peräti aisankannattaja.
    Kansa on äänestänyt edellisetkin poliitikot valtaan, ja he ovat luvanneet ja tarjonneet kansalle sitä mitä se on halunnut eli kansa on syyllinen.

    Kreikan kansa on halunnut valtaan poliitikot jotka valehtelevat, harrastavat korruptiota ja vääristelevät talouslukuja etujen toivossa? Ei vaan kansa uskoi vaalilupauksiin eikä tiennyt valitsevansa valtaan kaksinaamaisia korruptioveljiä. Kansaaa huijattiin niin kuin huijataan muuallakin, viimeksi Suomen vaaleissa.

    Mistä nämä kaksinaamaiset korruptioveljet ovat tulleet suoraselkäisten ja rehellisten kreikkalaisten vaivaksi? Albaniasta?

    Jokaisessa maassa on omasta takaa riittävästi korruptioveljiä. Suomessakin on, vaikka virallisesti täällä ei ole korruptiota lähes yhtään. Maailman sinisilmäisin kansa, joka luottaa virkamiehiin, jopa polliiseihin…

    Onko vaaleissa tarjolla muita kuin korruptiolle alttiita? Jos on, niin miten kansa on sitten niin tyhmää että äänestää heidät valtaan kerta toisensa jälkeen. Suomessa edes peruskoulu ei ole korjannut asiaa, joten ei sitä kannata viedä Kreikkaankaan. Jos ei ole, niin vaalijärjestelmä pitäisi muuttaa niin että valitaankin arvalla niistä jotka eivät ole asettuneet ehdolle.

    Vastaa käyttäjälle Marxin Karl Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Read previous post:
    Ajankohtaissähkeitä sunnuntaille

    Mahdollinen uhka - Viimeisimpien tietojen mukaan jo sadat suomalaiset sosiologian ja viestinnän tutkijat ovat menettäneet järkensä tutustuessaan Suomi24-keskustelupalstan aineistoon. Keskusteluaineisto...

    Close