Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Tampereen delfiinit aiotaan siirtää eläkkeelle kaupunginvaltuustoon

Dolphin EncounterCreative Commons License Ste Elmore
(NÄSI) Kiista Tampereen delfinaarion kohtalosta on ratkeamassa. Salhojankadun pubista saatujen tietojen mukaan runsaasti kannatusta ympäri koko maata on saanut kompromissiratkaisu, jossa delfinaario suljetaan, ja vielä elossa olevat delfiinit sijoitetaan eläkkeelle Tampereen valtuustosaliin, jossa ne hoitavat vanhuuspäiviensä ajan myös kaupunginvaltuuston tehtäviä.
Ratkaisu perustuu Harvardin yliopiston häiriökäyttäytymistieteellisen laitoksen laajaan analyysiin, jossa verrattiin delfiinien ja Tampereen valtuuston päätöksenteko- ja kommunikaatiotaitoja. Tutkimusjohtaja Mats Ibarin mukaan ilmeni, että näiden kahden ryhmän välillä ei ole yhtään pirkanmaalaisen äänestäjän havaintokyvyn ylittävää eroavaisuutta, lukuunottamatta delfiinien ylivoimaista nopeutta vedessä ja toisaalta valtuuston kykyä niellä kokonaisia silakoita.
Ibar kertoo, että vaihto-operaatio säästäisi huomattavasti kaupunkilaisten verorahoja ja vähentäisi merkittävässä määrin varsinaisen valtuuston toiminnan hämmästelemisestä aiheutuvia aivoverenvuotoja uudella sote-uudistuksen mukaisella erityisvastuualueella.
Lehden keräämien tietojen mukaan Tampereen esimerkin innoittamia synergiahankkeita on vireillä useissa muissakin kunnissa. Esimerkiksi Kittilässä harkitaan kunnanhallituksen korvaamista kansiollisella rikosilmoituslomakkeita. Lisäksi delfiini Veeran kuolleille poikasille on laajasti kysyntää kuntakonsernien luottamusvirkoihin.
Ibarin ryhmän analyysi on julkaistu tiedelehdessä The Proceedings of Mää ja Tapparan Miäs.

3 vastausta aiheeseen “Tampereen delfiinit aiotaan siirtää eläkkeelle kaupunginvaltuustoon”

Juuri tulleen tiedon mukaan G20-kokouksessa on Tampereen esimerkin mukaisesti korvattu eri maiden päämiehet koalakarhuilla. Koaloilla on edessään haastavat neuvottelut kokouksen loppuajaksi, sillä niiden on ratkaistava kaikki kokouksen tärkeät kysymykset: ebolan ehkäiseminen, lisäpakotteet Venäjää vastaan, toimet islamistista radikalismia vastaan sekä G20-kokousten kieltäminen liian kalliina ja liikaa uutisoituna tapana poseerata tai olla poseeraamatta muiden maiden valtionpäämiesten kanssa.

Onko jo syyllisiksi jo todettu ryssä ja Putinin salainen Suunnitelma(tm)? Jos ei, niin tietäkää, että syyllisiä ovat ryssä ja Putinin salainen Suunnitelma(tm)!

Pitäkää tunnelinne, valtuustonne ja tunkkine, totesi delfiinien pomo. Ja pyyhe mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *