Kategoriat
Kotimaa Tiede

Kaivaukset paljastivat sisu-sanan alkuperäisen merkityksen: "Hakataan joku erinäkönen saatana"

Algerien_5_0037Creative Commons License Patrick Gruban
(LEMMINKÄISEN TEMPPELI) Suomalaisuuden symbolina pidetyn sisun arvoitus on ratkennut. Suurimpien yliopistojen rahoittama vuosien mittainen arkeologinen tutkimushanke on onnistunut selvittämään myyttisen sanan alkuperän luolamaalauksia, vanhaa kansanrunoutta ja muinaishautoja tutkimalla. Tulos ei ollut yllätys.
”Noin tiiviisti voisi sanoa, että sisu on kautta historian tarkoittanut sitä, että mitäs jos kootaan joukko väkivaltaisia ääliöitä ja käydään pieksemässä joku erinäköinen tyyppi oikein porukalla”, kertoo tutkimushankkeen vetäjä Björn Waldegård.
Esimerkiksi Elias Lönnrotin arkistoista löytyi Kalevalan ulkopuolelle jätetty muinaiskarjalainen runo, jossa sisu tiettävästi mainitaan ensi kertaa kulttuuriperinnössämme:
Keräs kurja konkkaronkan/
konkkaronkan runkkareista/
katuja kuljeksimahan/
heikompiaan hakkaamahan/
noilla pohjolan poluilla/
sisun, suomen, syntymailla/

Paluu juurille alkanut
Kilpailevan teorian mukaan sisu olisi esiintynyt jo tätä aiemmin suonenjokisessa sananlaskussa ”Sisukas rahvas – lapsia lahtas, sanoos Pörölän emäntä ko katupartion näki”. Tekstien samankaltaisuus on kuitenkin silmiinpistävä, tutkijat toteavat.
Myöhemmissä kirjoituksissa sisun merkitys olikin jo lähes vakiintunut, kuten 1700-lukuisessa Väisäsen Postillassa: ”Sifulla ombi teiän syytä hengefä cilvoitella ja caici eri färiset hacata”.
Tutkijat huomauttavat, että myöhempinä vuosisatoina sisun arkipäiväinen merkitys kuitenkin painui kielessä unholaan ja sen korvasivat monenlaiset myyttiset vastineet. Nykypäivän kielenkäytössä sen sijaan sanan alkuperäinen tarkoitus on jälleen saanut vankan jalansijan: ”Partioinnin tarkoitus on luoda turvallisuuden tunnetta suomalaisten keskuuteen ja pitää huolta kanssaihmisistä.

14 vastausta aiheeseen “Kaivaukset paljastivat sisu-sanan alkuperäisen merkityksen: "Hakataan joku erinäkönen saatana"”

Pilkkaan nyt kykenee kuka tahansa, mutta kuka ajattelee niitä rasisteja jotka nytkin kyyristelevät sossunmaksamien läppäreidensä ääressä kaupungin vuokrayksiöissä eri puolilla Suomem maata, pelkäävät maahanmuuttoa ja islamia ja haluaisivat huolehtia meidän kaikkien rotupuhtaudesta?

Hyvinpä oli sitten tää viime aikoina julkisuudessa ollut jengi tavat oppineet. Nimenomaa kun tarkoitus oli mätkiä lapsia ja nuoria, tai ei väliä, kunhan ovat vaaleatukkaisia ja mahdollisimman heiveröisiä…
Äärettömän sisukas ryhmittymä siis sekin..

Se se vasta sisulle uuden määritelmän toiskin, jos joku uskaltais myöntää, että nyt on jossain menty vikaan ja huutelemisen sijasta koittaisi ihan oikeasti saada asioita oikealle tolalle, niin että kaikilla osapuolilla olis parempi olla.

Jaha, suvaitsevaisto koittaa kuittailla. Oletteko huomanneet että Neuvostoliitto on hajonnut?

Onko? Missä mä olin silloin? Noh, kyllä ne afrikkalaisetkin kelpaa. Ne ei kanssa osaa mitään, niillä on väärä uskonto ja tyhmät johtajat. Bonuksena ne vielä tappelee keskenään, hakkaa ulkomaalaisia ja levittää tauteja. Come to think of it: These guys are great!

Vastaa käyttäjälle jukra Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Hallitus vakuuttaa: Enemmistö hallitusohjelman tavoitteista tulee täyttymään

Storeyland (MUURAME) Suomen luottoluokituksen lasku oli uusin isku hallitukselle, joka on vaalikauden aikana joutunut luopumaan monista alkuperäisen hallitusohjelmansa tavoitteista. Pääministeri...

Close