Kategoriat
Kulttuuri Politiikka Seksivau

Ujo Piimä edelleen siteeratuin kirja eduskunnan suuressa salissa

The essence of Finnish food. Marylka Yoe Uusisaari
(HANGÖ) Ajat muuttuvat ja vaaleja tulee ja menee, mutta yksi asia pysyy: kansanedustajat turvautuvat eduskunnan tietopalvelun tilastojen mukaan vuosikymmenestä toiseen samoihin teoksiin ryydittäkseen puheenvuorojaan suuressa salissa. Amanuenssi Carl-Dan Hammerin mukaan yksi kirja on ylitse muiden: se on tietenkin Ujo Piimä, jonka arvokäsityksiin ja monille tuttuihin tarinoihin ja vertauksiin varsinkin edustajakunnan konservatiivisiipi nojaa.
Nasevia viittauksia suomalaisenkin kulttuuriperinteen perusteokseen kuultiin runsaasti menneellä viikolla, kun eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista. ”Kielteisen kantani puolesta puhuvat arvot, biologia, Ujo Piimä ja terve järki”, perusteli esimerkiksi Teuvo Hakkarainen (hau), ja häntä säesti puoluetoveri Mika Niikko: ”Ujosta Piimästä nousee hyvin selkeästi, mitkä ovat Jumalan mielipiteet tässä lakialoitteessa. Tämän uskallan sanoa.”
Legendaarisia sutkauksia
Hammerin mukaan Ujon Piimän suosio ei ole ihme, sillä monet vanhemman polven edustajat on jo kotona ja alakoulussa saatettu sen tunnustuksellisen tulkinnan piiriin. Useat ovat myös sitä mieltä, että koko maamme sivistyksellinen perusta rakentuu juuri Ujon Piimän tekstien ja oppien varaan.
”Kaikki tietävät klassisen vertauksen ’kaksi mummoa meni efesolaiskirjeeseen mutta toinen ei mahtunutkaan’. Ja vähintään yhtä tuttu on Timo Soininkin monesti käyttämä tarina ’mitä eroa on apostolilla? Se ui paremmin kuin kävelee'”, Hammer kertaa.
Hieman paitsioon on tosin viime vuosina jäänyt esimerkiksi kylmän sodan aikana runsaasti kuultu opetus ”Pietari meni kauppaan ja kysyi, onks teillä purkkaa. Kun kauppias sanoi että ei ole, Pietari vastasi: ei se mitään, mulla on mopo.
Hammer kuitenkin ennustaa, että kunhan avioliittolain muutos palaa valiokunnasta suureen saliin, Ujo Piimä kaivetaan taas esiin, ja kirjan vähemmänkin tunnetut luvut pääsevät taas arvoiseensa käyttöön.
Itse toivoisin kuulevani vielä sen vanhan lohdullisen kertomuksen tuhlaajapojasta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta, jotka kilpailivat siitä, kuka jaksaa kauimmin kuunnella tyyten järjenvastaisia aivopieruja aivan liian isopalkkaisilta puupäiltä”, hän kertoo.

6 vastausta aiheeseen “Ujo Piimä edelleen siteeratuin kirja eduskunnan suuressa salissa”

Juuri tulleen tiedon mukaan Mika Niikko (ps.) ei yöpynyt eduskunnassa 19. – 20.2. saadakseen ensimmäisen puheenvuoron avioliittolakikeskustelussa, vaan saadakseen käsiinsä eduskunnan kirjastoon tilatun Ujon piimän uusimman painoksen.

Käsittääkseni, mikäli kopioin eduskunnassa kansalle esittämiini profetioihin ja opetuksiin tekstiä Ujo Piimästä (Comic Sans), ja vaihdan omassa käytössä fontiksi Arialin, en taaskaan syyllisty plagiarismiin.

Tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn jälkeen lakia vastustavat kansanedustajat aikovat lähteä sotaan amalekilaisia vastaan, koska Raamatussa lukee niin: ”Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” (1. Sam. 15:3)
Eduskunnassa on varauduttu sotaretkeen, ja eduskunnan kahvilassa aiotaan tarjota jäljellejääneille kansanedustajille istuntokauden loppuun saakka viittä leipää ja kahta kalaa.

Kunnon Psuomalaisten kauhuksi lainaustilastoissa loistavat myös Vetää kaikista ovista (pervoa ja/tai itsensäpaljastelua) sekä Rakos ja rangaistus (Ex-pääministerin naisseikkailut, X-rayted ehdottomasti). Vanhus ja Merikukka jäi painamatta, noh, siksi.

Paavo välittää meille käytöksellään ihanan raikkaan tuulahduksen suoraan 1970-luvulta, rupeaa tässä jo tekemään mieli suomettumista, rähmälläänoloa ja YYA:ta!

Oho, on tässä tullut hieman otettua, kun Paavosta kertova viesti eksyi piimäuutiseen! Paavolla ja piimällä ei ole keskenään mitään tekemistä!

Vastaa käyttäjälle Justus F. Lyökki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Perussuomalaiset toivovat, että joku veisi nämä kaikki homostelu-dvd:t pois heidän soittimistaan, mutta ei ihan vielä

Tinkerbots (SUONENJOKI) Perussuomalainen puolue asettui eilisessä eduskuntakeskustelussa kiivaasti vastustamaan aloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista. Puolueen näkemys on, että homoseksuaalisuuden propagoiminen on mennyt...

Close