Kategoriat
Kulttuuri Seksivau

Sketsihahmo Väsynyt Pilluvitsi ykkössuosikki Putouksen voittajaksi

(TOHLOPPI) Superkatsotun tv:n pilluvitsikilpailun Putouksen tämänvuotinen voittajasuosikki on ensimmäisten katsoja-arvioiden mukaan sketsihahmo Väsynyt Pilluvitsi. Hän voittaisi Lehden keksimän palautteen pohjalta puhelinäänestyksessä niukasti pahimmat kilpakumppaninsa, hahmot Useasti Kuullun Pilluvitsin ja Enon Kertoman Pilluvitsin.
Myös perheen pienimpien suosikiksi noussut Väsynyt Pilluvitsi tunnetaan tarttuvasta hokemastaan ”öhhööhhöö, pillupillu, öhhööö” ja hassunhauskoista sanaleikeistään kuten ”öhöhöö pillupillupillu”.
Television katsotuimpiin sarjoihin kuuluvaa Putousta on esitetty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Varhaisemmilla tuotantokausillaan se tunnettiin nimellä Napakymppi.

12 vastausta aiheeseen “Sketsihahmo Väsynyt Pilluvitsi ykkössuosikki Putouksen voittajaksi”

Koskaan ei pilluvitsi ole niin väsynyt, etteikö Lehden toimitus voisi sitä yrittää elvyttää…

Oli se sentään jotain, kun Kari Salmelainen voitti vuoden sketsihahmo -kisan ainoana kilpailijana 20 kertaa peräkkäin. Suurimman osan hänen 1980-luvun alun vitseistään tosin olen ymmärtänyt vasta äskettäin ja naureskelen itsekseni nykyään koko valveillaoloaikani.
PS. Vaihtaisitteko gallubiin vuoden 2013 kysymyksen? Onhan jo selvää, että vuoden 2012 gallubin kaikki vaihtoehdot toteutuvat 8.1.2013 samalla, kun sodat ja nälänhädät loppuvat maailmasta.

Siitä vitsi mistä puute.
Kyllä minäkin pilluvitsejä viljelen, ja oon niin puuttehessa että alkaa se Merkkelin enkelikin pian näyttää hottikselta.
Ei vielä, mutta hetkenä minä hyvänsä…

Oma suosikkini näissä vaaleissa on pilluvitsejä laukova kävelevä Maalainen Pilluvitsi Radiosta. Sen sijaan inhokki on tämä pillulla varustettu PerusPalveluMinisteri josta on tullut täysi Pilluvitsi. Pillu!

Lehti tässä koettaa esitellä Ironista Pilluvitsiä. Hieman omaperäisempi kyllä, mutta silti aika löysä sekin.

Vaadin paavi-uutisia. Vaikka eläintarhan paavi-aani-uutisia, jos se Benedictus ei tee mitään muuta kuin väijyy pimeässä…
Benedictus on kyllä oudon hiljaa. Taitaa olla kauheassa kanuunassa. Paavihan on nimetty suosikkidrinkkinsä mukaan: Benedictus on 12 x monikkomuoto sanasta Benedictine, joka tarkoittaa siis kyseisen munkkiliköörin 12-pack laivamäyristä.

Kirjoituksesta unohtui tosi-tv-hahmo Ilkka Kanerva, joka on viihdyttänyt kansakuntaa rasvaisilla pilluvitseillään jo vuosikymmeniä. Hänen italialainen alter egonsa Silvio B. ennätti jo jättää näyttämön, mutta on nyt tekemässä komeata comebackia. Luvassa on entistä hauskempia ja härskempiä herjoja, sillä kyllähän kansa ansaitsee ainakin niitä sirkushuveja kun sen leivän kanssa on nyt vähän niin ja näin…

Vastaa käyttäjälle bunga-bunga Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
EK:n johtajat alentavat palkkaansa jopa –25 prosenttia

Stephan Geyer (ETELÄRANTA) Elinkeinoelämän Keskusliiton johtoporras on ilmoittanut laskevansa palkkojansa radikaalisti. EK:n mukaan kyseessä on solidaarinen ele ja symbolinen kädenojennus...

Close