Kategoriat
Urheilu

Lähteet: Mertaranta vaarassa pudota leijonajoukkueesta

Hockey Dog
Photo Credit: Kyle Simourd
(KEBABKIOSKI) Suomen jääkiekkomaajoukkueen legendojen rivit ovat entisestään harvenemassa. Ville Peltonen ei päässyt edes joukkueeseen, ja nyt myös leijonien monivuotisen veteraanin Antero Mertarannan pelipaikka on vaarassa. Lehden saamien tietojen mukaan on hyvin todennäköistä, ettei ”Mertsin” kisapassia tulla leimaamaan enää ensi vuoden kotikisoissa. Myös käynnissä olevassa turnauksessa pelit voivat jäädä jatkossa vähiin.
Syynä hyllytykseen ovat lähteiden mukaan Mertarannan jo vuosikausia heikentyneet esitykset sekä kauden aikana että varsinkin arvokisoissa.
”Valitettavasti ’Mertsi’ on nykyään usein pahasti ulkona pelistä ja keskittyminen on kaikkialla muualla kuin jäällä. Suu kyllä käy, mutta tulosta ei tule”, kommentoi kiekkoekspertti Kuuluisa Entinen Mies.
Näytöt käynnissä olevien kisojen aikana ovat nekin jääneet vähiin, asiantuntijat muistuttavat.
”Yritys on ollut kieltämättä raivoisaa, mutta osumia ei ole tullut ainuttakaan, vaikka vastus on ollut köykäistä. Sihti on täysin hukassa ja jälki sen mukaista. Tehotonta pörräämistä pelitapahtumien ulkopuolella on aivan liikaa, ja vihellyksen jälkeen alkaa aina suu käydä. On selvää, että valmennusjohdon on ennemmin tai myöhemmin annettava tilaa nuoremmille”, pohtii kisoja pitkään kolunnut Entisen Neidon Ajatus.
Mertarannan ikimuistoisimmat saavutukset leijonapaidassa osuivat pesäpalloon.
Lehden tietojen mukaan ’Mertsin’ korvaajaksi leijonamiehistöön ovat vahvimmin ehdolla ikuiseksi juniorilupaukseksikin jo tuomittu Mika Saukkonen tai 30 kilon säkki lecasoraa.

8 vastausta aiheeseen “Lähteet: Mertaranta vaarassa pudota leijonajoukkueesta”

Viimeistelytaitoja uupuvassa joukkueessa Mertsin korvaavalta Mika Saukkoselta tai 30 kilon sorasäkiltä odotetaan enää vain, että ne tekevät yksinään Suomen kaikki maalit.

Sisäpiirilähteiden mukaan myös leijonien naisvitja on hyllytetty kisakatsomon portailta liian tehottoman pelin takia. ”Ainoatakaan tositilannetta ei ole tullut, ei ole oltu lähelläkään. Paketti on kasassa, fyysinen peli olisi tosi jees, mut ei vaan kertakaikkiaan ole huvittanut survoa sisään”, toteaa mies B-katsomosta 5 litran oluttuopin takaa.

Jos Mertaranta pudotetaan lentokoneesta, niin onko Paavo Noposen kortti leimattu valmiiksi? Pekka Tiilikaiselta on tainnut mennä viimeinen käyttöpäivä ohi.

Kyllä näkisin että Mertarannan aika meni ohi jo vuonna -93. Me Oikealla Tapaa jääkiekkoa seuraavat emme kaipaa Mertarannan mouhoamista koska karjalalippis, kisaturisti ja väärin kannatettu.

Kaikki saa mennä, mutta ilman Kummollaa ei pärjätä. Kale on korvaamaton. Mies tekee kaikki maalit, omat ja vastustajan, taklaa kulttuuriministeriä ja repii vielä kaatuessaankin herjaavat rievut mukaansa. Ja tämä kaikki ensimmäisessä vaihdossa!

Tää on tätä nykysuomea. Ensin takalataan kebab-kioskille, eikä sieltä tietty saa makkara perunoita, sitten joku vielä uhkaa tiputtaa kolmessa minuutissa koko jonon. Missä vika, ulkomaalaisissa!
Onneksi Yle aikoo paikata Mertsin jättämän aukon ja palkata Paavo Lipposen selostamaan tulevia kisoja radioon. Kuuntelija määrien voidaan odottaa räjähtävän!

MM-jääkiekossa on tosiaan ihan liikaa ulkomaalaisia, mutta onneksi niiden liikkumista meidän omalla alueella yritetään edes jonkun verran estää.

Vastaa käyttäjälle Niin ja se Kummolakin vielä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jääkiekon MM-kisoja suojataan yleisöltä ohjuspatteristoilla

Photo Credit: Israel Defense Forces (HELSINKI) Jääkiekkoliitto parantaa MM-kisojen turvallisuutta asentamalla Hartwall-areenan ympärille ohjus- ja raketinheitinpatteristoja, jotka tuhoavat mahdolliset uhkatekijät...

Close