Kategoriat
Kotimaa

Hallitus harkitsee opintoaikojen lyhentämistä 13 kuukauden lukuvuodella

(FJÄDER) Opetusministeriö ja hallitus aikovat laatia uuden toimintaohjelman opintoaikojen lyhentämiseksi. Viime aikoina useat arvokkaat miehet, joilla on huonosti istuvia pukuja, ovat vaatineet julkisuudessa valtiovallalta toimia, jotta opiskelijat siirtyisivät nopeammin työelämään.
Monet keskivartalolihavat tärkeät miehet ovat huomauttaneet, että opintoajat ovat aivan liian pitkiä, jos katsotaan sellaisia tilastoja, jotka kaukaa ja pimeässä katsottuna yli 50 metrin päästä ja väärältä puolelta näyttäisivät tukevan tätä väitettä. Lisäksi kansainvälisessä vertailussa suomalaiset opintoajat ovat huomattavan pitkiä, jos vertailuun valitaan ne maat, joissa opintoajat ovat lyhyempiä.
Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) huomautti, että edelliset opintoaikoihin vaikuttavat toimet on tehty jo seitsemän vuotta sitten, mikä on ihan helevetisti liian pitkä aika, kun sitä vertaa neljän vuoden parlamentaariseen kiertoon, jonka aikana jokaisen ministerin hallitusohjelmaan kirjattuna tehtävänä on saada oman hallinnonalansa hommat mahdollisimman päin vittua huonosti valmistelluilla lakiesityksillä.
Vitulla päähän
Gustafsson lupaa uusia toimenpide-ehdotuksia vielä tämän vuoden aikana, ja jos ne eivät toimi, uusia samanlaisia on luvassa kolmen viikon välein, kunnes vaikutus näkyy tai vaikkei näkyisikään. Lehden keksimien tietojen mukaan opetusministeriö aikoo muun muassa esittää korkeakoulujen lukuvuoden pidentämistä 13 kuukauteen vuodessa, mikä nopeuttaisi valmistumista selvästi. Mahdollisena pidetään myös Ranskan vallankumouskalenterin käyttöönottoa.
Myös työnantajat pitävät loistavana ajatusta, että heiltä vietäisiin mahdollisuus tyydyttää työvoimantarpeensa lyhytaikaisilla ja alipalkatuilla opiskelijoiden tekemillä kesätöillä sen sijaan, että yrityksiin luotaisiin pitkäaikaisia, vakaita ja työehtosopimusten mukaisia työsuhteita.
”Meistäkin on ollut ihan tosi väärin, että tällaisen ison joustavan työvoimareservin avulla olemme voineet polkea työehtoja ja käyttää hyväksi työelämän sääntöjä tuntemattomia nuoria eikäkutotaeimitään onks toi päällä”, kehui EK:n kaleerimestari Drewan Störe.

12 vastausta aiheeseen “Hallitus harkitsee opintoaikojen lyhentämistä 13 kuukauden lukuvuodella”

Kaks ja puol vuotta, nenä kirjaan kiinni ja plagiaattia toisen perään. Pian korkeakouluissa vaan motivoidaan ja töissä opitaan. Muodollisesti pätevät konsultit sitten pätemään Suomeen ikuista talouskasvua. Cannatan!

Tämä aihe vaikuttaa koskettavan kirjoittajaa niin syvästi ettei hän pysty rentoon suoritukseen, vaan suoltaa tekstiä paniikissa. Lopputulos muistuttaa jostain syystä yllättävän paljon normaalia virkamiehen lausuntoa. -siis eihän tuota jaksa lukea kahta lausetta pidemmälle.

Monessa muussa maassa korkeakoulu on neljä vuotta pitkä. Miksi suomalaiset vässykät tarvitsevat 10 vuotta opintoihin ja sitten vielä muutaman graduun? Lukuvuosimaksut poistaisivat kerralla tuollaisen velttoilun ja löhöilyn.

Laitetaan vaikka eka vuosi ilmaiseksi, koska nuoren ihmisen ei voi odottaa tajuavan mistään mitään. 2.-5. vuosi vaikka 10ke per. Rahoitus vaikka erityisellä opintolainalla. Porkana, nämä saisi takaisin ansiotuloveronalennuksena kun/jos valmistuu. Vuodet 6.-9. opinto-oikeus maksaakin nousevasti 12, 14, 16, 18ke ja näitä ei enää makseta valmistuessa takaisin. Jos ei valmistu, niin pääsee suoraan sossunluukulle velkapomminsa kanssa. Porkkana 2, valmistuessa saa käyttämättä jääneet opintotukirahat käteisenä tassuun.

Opiskelijoiden pitää valmistua mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan enemmän… ööö… työttömiä työnhakijoita… öö.. jotka sitten… öö laitetaan opiskelemaan vaikka tietokoneen ajokortti, etteivät ole työttömyyslukuja pilaamassa. Just.
Ja se on ihan fiksua, sillä ATK on tulevaisuuden juttu.

Olisin tahtonut enemmän opintolainaa. Nyt sain kerrytettyä sitä vain n. 15000 €, jonka korkoja maksan satoja euroja puolivuosittain, ja jonka kokonaan maksaminen työttömänä ollessa on minusta ihan liian helppo rasti. Kyllä pitäisi kovemmin vetää turpaan ihmistä.
Ehdottomasti täytyisi voida tuottaa enemmän epävakaita yhteiskunnan jäseniä, jotka kaksvitosena ovat sellaisessa velkavankeudessa että eivät ennen viisikymppisiään pääse kosketuksiin asuntolainan ja perhe-elämän kanssa. Pitäähän myös niiden, jotka jakkupuvuissaan voivottelevat kilahtaneiden ihmisten brutaaliutta, julkisuutta jotenkin ruokkia.

Dokaus putkesta opiskelu putkeksi. Hullu maailma, mä ainakin muutan muualle opiskelee. Täh eks ne annakaan ilmaiseks rahaa, vidduuu!

Kyllä kannattaa valmistua ja lähteä töihin. Palkalla saa enemmän kaljaa kuin opintorahalla.

Kaikki suunnitelmia vastustavat opiskelijat kerätään Hartwall-arinalle. Ilmanottoaukot tukitaan.

Puku Dressmanilta, lakki Fredriksonilta ja taloustieteen tohtorin paperit nettitilauksena Romaniasta. Päättäväinen nuori hoitaa asiat kuntoon maanantai-iltapäivänä pienessä kanuunassa -ja sitten baanalle! Näillä eväillä ei voi hävitä ja oli tulos mikä tahansa niin se on parempi, kuin nykyisillä ”talousasiantuntijoilla”.

Vastaa käyttäjälle Lulz Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kolme miljoonaa suomalaista huomasi, ettei kannatakaan Leijonia

(KLUUPEN) Lähes kolme miljoonaa suomalaista havahtui äkkiä siihen, ettei oikeasti kannatakaan Leijonia. Sen sijaan suomalaiset huomasivat kannattavansa Venäjää, koska se...

Close