Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Talouskriisi pakottaa vaihtamaan maailmanpoliisin maailmanjärjestysmiehiin

(AFTONFALCK) Eurooppaa ja Yhdysvaltoja koetteleva velkakriisi on johtamassa suuriin mullistuksiin kansainvälisessä politiikassa. Johtavat teollisuusmaat ilmoittivat alkuviikolla, että niiden on vähennettävä rajusti maailmanpoliisitoimintaansa ja siirrettävä yhä enemmän vastuuta maailmanjärjestysmiehille ja maailmanvartijoille.
”Jatkossa maailmanjärjestysmiesten vastuulle jää suurin osa yleisestä järjestyksenpidosta sekä joitakin vähäisempiä hälytystehtäviä, joita ylityöllistetty ja aliresursoitu maailmanpoliisi ei ehdi hoitaa”, kertoi Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Lawrence Eagleburger.
Tehtävien siirto maailmanjärjestysmiehille on herättänyt epäilyjä siitä, pystyvätkö poliiseja selvästi vähemmän koulutusta saaneet ja ”vitun väkivaltaisiksi ja vallasta huumaantuneiksi sekopäiksi” kuvaillut järjestysmiehet selviytymään vaativista tehtävistä. Länsijohtajat kuitenkin vakuuttavat, että tilanteeseen on varauduttu.
”Kaikille maailmanjärjestysmiehille taataan riittävä opastus muun muassa isoihin lihaksiin lyömisestä, vesikidutuksesta ja vankilentotilausten tekemisesta. Eroa tuskin huomaa, ainakaan Suomen ulkoministeriössä”, kertoo EU:n kulttuuriattasea Erasmus Rotterdamilainen.
Myös joku hippi yritti sanoa tähän väliin jotain, mutta meillä oli kiire lounasinfoon ja jutun merkkimäärä tuli näppärästi täyteen jo tälläkin.

8 vastausta aiheeseen “Talouskriisi pakottaa vaihtamaan maailmanpoliisin maailmanjärjestysmiehiin”

Pääasia että militäärihärpäkkeitä valmistavilla firmoilla riittää tilauksia ja löytyy riittävässä määrin paikkoja joissa niitä voi kokeilla tositilanteessa. Toiminta vaan tehostuu jos hipit käsitellään pippurisumutteella ja loppusijoitetaan gulagiin jonka aidoissa on piikkilangan asemesta hapansilakkamurskeella päällystettyä hamppuköyttä.
Kiina panostaa tulevaisuudessa Afrikan etnisiin konflikteihin jotta saa valmistamilleen aseille referenssejä, Venäjälle riittää jatkossa Kaukasuksen konfliktit vaikka Syyria ”menetettäisiinkin” mutta suurin osa jää kuitenkin maailmanpoliisin ja yksityisten turvafirmojen vastuulle.

Veli Mikael ja Isä mItro antavat aamu-tv:ssä lausuntoja: Sijoittaja on suurin, Mooses on toinen hyvä puhkomassa Kreikan mätäpaiseita Euroopan ruumiissa,
Veli Paatero sanoo ettei anna syytä pistoolin käytön muutoksiin.

Korvataan nämä väkivaltaiset järjestysmiehet kansalaispartioilla. Kyllä kansan syvistä riveistä löytyisi väkeä pamputtamaan hippejä, viherpiiperöitä ja vasemmistoanarkisteja. Se ken pamppua säästä se yhteiskuntaansa vihaa, sanoi jo vanha kansa.

On tätä kokeiltu jo pienemmässä mittakaavassa. Romaniassahan Securitas menestyksekkäästi hoiti salaisen poliisin hommia 80-luvulla. Silloin ei pamppua säästelty.

Nää maailmanportsarit vois antaa porttikieltoja joillekin. Jos vaikka lähettäis ne kotiin kuuhun, marsiin tai venukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
THL muuttaa virallisen ravintosuosituksen nimen karppaamiseksi "koska ei vittu jaksa enää"

(PRETORIA) Suomalaisia viime kuukaudet puhuttanut ruokasota terveellisistä ravintotottumuksista on päättynyt. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on uudelleennimennyt perinteisen virallisen ravintosuosituksensa...

Close