Kategoriat
Ulkomaat

Assange suuttui luvattomasta julkaisusta

(RIKKAMALKA) Wikileaks-vuotosivuston perustaja Julian Assange raivostui skotlantilaiselle kustantamolle, joka julkaisi hänestä kertovan elämäkerran. Assangen mukaan on törkeää, että länsimaissa on mahdollista julkaista tärkeitä asioita sisältäviä kirjoituksia ilman niissä mainittavien ihmisten lupaa.
”Tietoja ei ole tarkistettu tai varmistettu riittävästi. Tällaisella julkaisupolitiikalla voi olla todella vakavia seuraamuksia monille kansainvälisesti tunnettujen vuotosivustojen perustajille ja heidän egoilleen”, Assange totesi.
Assange on myös erittäin huolissaan siitä, että elämäkerran julkaiseminen asettaa sortohallintojen vääryyksiä paljastaneet tahot hengenvaaraan.  Elämäkerrassa mainitaan nimeltä muun muassa Assange itse, joka on kaikin keinoin pyrkinyt välttämään julkisuutta ja vuotosivun henkilöitymistä itseensä.
Luvattoman elämäkerran julkaisseen Canongate-kustantamon toimitusjohtaja Frank Canon pitää Assangen esittämiä ajojahtisyytöksiä naurettavina.
”Ei tässä ole koira haudattuna, bulldoggihan on tässä ihan sylissä”, Canon toteaa viiksiensä takaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
James Hirvisaari vaatii Yleltä enemmän asiallisuutta ja astrologiaa

(PARISIELU) Kansanedustaja [search]James Hirvisaari[/search] (ps.) on huolissaan siitä, tuottaako Yle asiallista ja tasapuolista ohjelmaa sekä astrologisia raportteja. Hirvisaari uskoo, että...

Close