Kategoriat
Kotimaa

Usea ja Moni vaativat uskonnon karsimista koulujen joulujuhlista – vanhemmat peloissaan

(HARRISON-STETSON) Suomalaiset ja varsinkin pienten lasten vanhemmat, jotka eivät onneksi ikinä suhtaudu asioihin puhtaan tunneperäisesti tai sekoile, ovat huolestuneita Usean ja Monen vaatimuksesta karsia uskonnolliset piirteet koulujen joulujuhlista. Erityisesti huolettaa Enkeli taivaan -laulun kohtalo ja mikä se toinen juttu nyt olikaan.
Usea ja Moni ovat jo lakkauttaneet perinteiset joulujuhlat monista kouluista, joiden nimiä emme tässä kerro, ei tietenkään siitä syystä ettäkö emme tietäisi vaan koska tuota, se vaatii, niin paljon, tuota, tilaa, ja siis, sitä ei internetissä ole, ylimääräistä, ja noin. Samasta syystä Lehti on päättänyt jättää kertomatta perinteistä luopuneiden koulujen suhteellisen osuuden tai absoluuttisen määrän, koska, siis, krhm, se ei, eikun ei mitään.
Asia kuitenkin huolestuttaa ja jopa pelottaa, ää, joitakuita. Prosentteja. No siis, ihmisiä, tiedättehän. Ihan varmasti ainakin joitakin. Et voi sanoa etteikö näin voisi olla.
”Uutistoimituksen tehtävähän on nostaa esiin ajankohtaisia ilmiöitä eikä vain miettiä, ovatko ne todellisia vai itse keksittyjä”, muistuttaa Lehden uutispäällikkö Jalmari Koivuranta.
Myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on päättänyt ottaa asiaan kantaa, koska se on paljon mukavampi keskustelunaihe kuin säästötoimet, kestävyysvaje tai emu-alueen velkaongelmat.
Hurja murros vartissa
Lehden pikagallupissa kävi ilmi, etteivät vanhat rakkaat ihanat kultaiset joululaulut enää raiu lasten suista pitkän syksyn koulutyön päätteeksi, ja vaarana on että vuosituhantiset perinteisistä perinteisimmät perinteet unohtuvat eivätkä lapset osaa edes jouluevankeliumia ulkoa, toisin kuin kaikki heidän vanhempansa.
”Anteeksi mitä? Ei, meillä mennään ihan vanhalla joulujuhlakaavalla kuten ennenkin. Ei tämmöistä ole kukaan edes vaatinut. Mistä perinteiden katoamisesta te oikein selitätte”, myöntää mankkaalaisen koulun rehtori Harald Hirmuinen.
Perinteiden unohtaminen on ikävä asia, ja se on havaittu myös töysäläisellä ala-asteella. ”Tuota, mitähän vittua nyt? Ei täällä mitään tapahdu, ihan samanlainen joulujuhla on kuin ennenkin. Kuka siellä oikein soittaa?” pahoittelee opinto-ohjaaja Orm Onnekas.
Myös ministeriötasolla perinteiden kunnioitus on kadonnut tyystin, paitsi niiltä osin kuin ei ole eli muun muassa virallisten linjausten ja ohjeistuksen osalta. Lisäksi vanhat kommarit ja ateistit suhtautuvat kriittisesti uskonnon esiintuomiseen koulussa, mikä tulikin hirveänä yllätyksenä kaikille.
Kouluissa ollaan kuitenkin erittäin tyytyväisiä siihen, että tiedotusvälineet ja poliitikot ovat näin joulun alla nostaneet asian suureksi puheenaiheeksi, koska on aina mukavaa vastailla järkensä menettäneiden vanhempien syytöksiin, joiden mukaan koulu on tehnyt asioita, joita se ei ole tehnyt.
Aiemmin Usea ja Moni ovat uhanneet suomalaiskoulujen kevätjuhlaperinteitä, syysjuhlaperinteitä, kumiperunaperinteitä ja tehdä sun lapsesta homon.

7 vastausta aiheeseen “Usea ja Moni vaativat uskonnon karsimista koulujen joulujuhlista – vanhemmat peloissaan”

Suomalaisethan ovat tunnetusti alkujaan kotoisin Lähi-idästä, joten tuolle alueelle ominaiset uskomukset ovat suorastaan verenperintöä meille!

Ehdotan, että pappi laulaa virret jouluisesti ulkona pakkasessa koulun juhlasalin ikkunan takaa, ja ne jotka eivät halua uskonnollisia menoja seurata voivat kääntää päänsä näyttämöä kohti ja jatkaa ekaluokan aakkoslaulun kuuntelemista.

Ajatteleeko tässäkään kukaan lasten etua??? Vanhustenhuollon ökyasuntohin ja taulutelkkarehin on kyllä varaa.

Mielestäni tällaisten oikeasti tärkeiden asioiden popularisointi on erinomaisen törkeää popularisointia ja selkeä osoitus siitä, millainen monien maailmankatsomus nykyisin on. Lapsuus on kuitenkin lasten parasta aikaa kuluvaa aikaa, joten kyllä lapsille on taattava. Jos vain joku poliitikoistamme rohkenisi julkisesti, niin saa kyllä minun särisevän ääneni.

On se kumma, kun jotkut haluavat kieltää vanhat perinteet. Tai ainakin joku vissiin jossain meinaa, että ehkä. Itsekin tulin juuri tyttären päiväkodin joulujuhlasta, mistä oli riisuttu kaikki raamatulliset hahmot. Paitsi Maria ja Joosef. Ja kolme viisasta miestä ja enkelilauma ja paimenet ja joulutähti. Mutta kaikki muu oli sensuroitu. Ai niin, oli siellä se Jeesus-lapsikin mutta on se törkeätä kuinka kaikki kristilliset perinteet joka paikassa kielletään. Tai jossain. Joitakin. Ainakin meinataan. Noustiinhan siellä juhlassa seisomaan Enkeli taivaan viimeisen säkeistön aikana mutta ei se todista mitään. Oikeasti kaikki perinteet kielletään kohta ja lapsia pakkohomoutetaan. Miksei kukaan ajattele lapsia tai edes Jyrki Kataista? Kohta meiltä viedään puolueeton ja asioista selvää ottava iltapäiväjournalismi!

Cyllä meidän lapsen coulussa pietetään perinteitä yllä. Opettajat eivät waiwaa päätään enää wiimeisinä päiwinä opin asioilla, waan esittäwät coululaisille Wideoita ja menewät puuhailemaan muida asioita. Juuri ja juuri waiwautuwat oppitunnilla cäymään – ciriaavat poissa- ja paikallaolot sähcöiseen walwontajärjestelmään ja antawat jälci-istundoa pinnareille. Pitäähän toci coululaiset welwoittaa osallistumaan näihin joulun-alus-istujaisiin.

Vastaa käyttäjälle Törkeä äärivasemmistovihreä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sailas ja Katainen leikkaisivat kapitalistien voittoja

(OECD) Peurunkalainen eläkeläinen [search]Raimo Sailas[/search] ja espoolainen sairaanhoitaja [search]Jyrki Katainen[/search] (kok.) kertoivat aamupäivällä löytäneensä sopivat leikkauskohteet valtiontalouden kestävyysvajeen paikkaamiseksi. Valtiovarainministeriön...

Close