Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Räsänen: Anteeksipyytäminen ei sisälly perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan

(SISÄINEN MAAILMA) Perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan ei kuulu anteeksipyytäminen, linjaa kristillisdemokraattinen puolue uudessa linjauksessaan. Puolueen puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] muistuttaa, että ns. suvaitsevaiset arvoliberaalit usein virheellisesti kuvittelevat, että ajattelemattomia tai loukkaavia lausuntoja esittäneen henkilön pitäisi ilmaista olevansa pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta.
Se ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut hyviin tapoihin, eikä Raamattukaan siihen velvoita, jos siitä revitään irti parisataa sopivasti valikoitua liuskaa, puoluejohto painottaa.
”Meillä kotona ainakin on pienestä asti opetettu, että tekipä tai sanoipa mitä hyvänsä, anteeksi ei pidä missään nimessä pyytää. Perinteisten arvojen mukaista on ensin kiistää ja valittaa tulleensa väärinymmärretyksi. Ja jos se ei toimi, pitää todeta oman sananvapautensa olevan uhattuna”, Räsänen valistaa.
Myös puolueen viestintäpäällikkö [search]Asmo Maanselkä[/search] kertoo noudattaneensa samaa linjaa jo vuosisatojen ajan.
Perinteisiin suomalaisiin arvoihin eivät puoluejohdon linjausten mukaan kuulu myöskään luetun ymmärtäminen ja itseironian taju.
”Ovatko asialliset argumentit loppuneet, kun väittelyä käydään omassa päässä keksittyjä väitteitä ja tulkintoja vastaan?” Räsänen havainnollistaa ilmeenkään värähtämättä.

4 vastausta aiheeseen “Räsänen: Anteeksipyytäminen ei sisälly perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan”

Tässähän on huolestuttavasti käymässä siten, että kristillisdemokratia koska Räsäskä ja mitä muija keksiikään väittää, eikä siksi että sille olisi kansan keskuudessa jokin järkeenkäypä tilaus.
Seuraava tempaus: Räsänen vaatii äänestäjiän luopumaan kahdesta eri kankaasta tehdyistä vaatteista 🙂

Hyvä! Anteeksi ei pidä pyytää eikä varsinkaan antaa. Toisille ei pidä vittuilla alun alkaenkaan. Ja sitten jos vittuillaan niin siitä maksetaan, tavalla tai toisella. Suomalainen mies kestää kaikkea muuta paitsi vittuilua!

Räsäsen vaaliteemana on nostaa Suomen teknologiateollisuus suosta uudistamalla insinöörikoulutusta siten, että kaikissa laskutoimituksissa piin arvo tulee olla tasan 3.

Ei tässä ole mitään anteeksipyydettävää. Tämä nimenomainen toimintahan oli suora provokaatio minun vittuiluarvojani vastaan.

Vastaa käyttäjälle Julius Siissar Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Gallup: Sukupuolineutraali avioliittolaki "ihan vitun sama" enemmistölle suomalaisista

(SELKÄMAA) Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole minkäänlaista mielipidettä eikä kiinnostusta muodostaa sellaista esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolaista, kertoo Lehden muka teettämä mielipidemittaus....

Close