Kategoriat
Politiikka

Vihreiden ja perussuomalaisten puhelinkannatus edelleen suurta vaalien välillä

(PULLAG) Yhä useampi suomalainen olisi valmis äänestämään puhelimessa perussuomalaisia ja vihreitä, kertovat suurten mediatalojen teettämät tuoreet mielipidemittaukset. Etenkin perussuomalaisten puhelinkannatus on kohonnut joidenkin gallupien mukaan jopa kymmeneen sekä tilavuus- että painoprosenteilla mitattuna.
”Soitattekste sitte uudestaan taas vaalipäivänä, ettekste soitakin?” kyseli perussuomalaisten kannattajaksi ilmoittautunut Arska, Reiska tai Kake.
Kannatuksen nousun arvellaan selittyvän sillä, että vaalit eivät ole juuri nyt tai ainakaan silloin jos on darra, kaunis ilma, huono ilma tai muutakin tekemistä tai pitääks mun muka oikeesti.

8 vastausta aiheeseen “Vihreiden ja perussuomalaisten puhelinkannatus edelleen suurta vaalien välillä”

Vaikuttaisi siltä että persut osaavat äänestää IPhone oikeassa jökötyskulmassa ja kumi päälle vedettynä.

Vihreille puutarhanhoito on vaaleja tärkeämpää. Aion aloittaa tekstarikampanjan tämän trendin tukemiseksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Ihan näin tiedoksi, että perinteisesti Perussuomalaisia äänestetään vaaleissa enemmän kuin gallupit lupaavat.
Eduskuntavaalit 2007
Vihreät 8,94 % (Taloustutkimuksen gallup ennen vaaleja: 9,7 %)
Perussuomalaiset 4,05 % (Taloustutkimuksen gallup ennen vaaleja: 2,5 %, TNS Gallup 2,0 %)
Kunnallisvaalit 2008
Vihreät 8,46 % (Taloustutkimus ennen vaaleja: 9,7 %)
Perussuomalaiset 5,39 % (Taloustutkimus ennen vaaleja 5,2 %, kaksi viikkoa ennen vaaleja Hesarin tilaama gallup povasi 4,0 %)

Hahah, selvästi huomaa miten Perussuomalaisten suosion kasvu on suoranainen piikki Lehden toimittajakunnan ilolihassa. Jokaiseen uutiseen, liittyy se sitten vuvuzela-torviin tai mihin tahansa, on pakko laittaa jotain Perussuomalaisista. Taitaa oikeasti harmittaa. Kamalaahan se olisi mikäli Perussuomalaiset olisivat neljänneksi suurin puolue ensi keväänä!

No johan lehteä ärsyttää perussuomalaiset 🙂 Mihin on kadonnut se kunnollinen puolueeton satiiri mitä lehtenne viljeli.
Kuinkas pärjäilevät lehden toimituksessa ne vihreänliiton ja vasemmiston jäsenpassit? 🙂
Lehden tilaus loppuu tähän.

Tääs tämmöinen nollatutkimus. Kuka tähän kyselyyn on muka osallistunut? En ainakaan minä. Nyt lopetan Lehden lukemisen ja poistan sen kirjanmerkeistäni.

Jokainen järki-ihminen toivoo tällä hetkellä hartaasti, että perussuomalaiset joutuvat hallitukseen näivettämään oppositiolihaksiaan. Mikään ei tee niin gutaa populistiselle länkyttämiselle kuin poliittisen vastuun kantaminen kaikista niistä harmaista ja sieluttomista kompromisseista, joista politiikan tekeminen itse asiassa koostuu.

Niin minäkin poistan Lehden jokapaikasta kun siinä ei lue sellaista mitä mieltä minä olen! LEIKKIUUTISET ON SAATANAN VAKAVA ASIA!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Räsänen: Anteeksipyytäminen ei sisälly perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan

(SISÄINEN MAAILMA) Perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan ei kuulu anteeksipyytäminen, linjaa kristillisdemokraattinen puolue uudessa linjauksessaan. Puolueen puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] muistuttaa, että ns....

Close