Kategoriat
Talous

Fennovoima aikoo säilöä ydinpolttoaineensa Hanna-Leena Hemmingin mielipiteisiin

(POSIVA) Avoimet kysymykset energiayhtiö Fennovoiman suunnitteleman ydinvoimalan polttoaineen loppusijoituksesta on ratkaistu. Yhtiö tiedotti viikonvaihteessa löytäneensä tehokkaan ja käyttökustannuksiltaan huomattavasti Olkiluodon kuilua edullisemman tavan säilöä käytetyt, mutta edelleen radioaktiiviset polttoainesauvat.
”Fennovoima on tällä päivämäärällä tehnyt sopimuksen polttoainesauvojen käärimisestä kokoomuksen kansanedustajan Hanna-Leena Hemmingin blogi- ja mielipidekirjoituksiin sekä julkisiin lausuntoihin”, kertoi yhtiön tiedottaja Riina Ilmiö lauantaina.
Hemmingin mielipiteet osoittautuivat kliinisissä kokeissa täysin läpipääsemättömiksi ja samalla erittäin luotaantyöntäviksi. Niiden logiikkaa ei pystytty avaamaan edes usean trotyylitonnin räjäytyksillä, ja koehenkilöt alkoivat jo muutaman sadan metrin päässä mielipiteistä tuntea voimakasta kuvotusta, jopa oksetusta, joka ei kuitenkaan aiheuttanut pysyviä terveysvaikutuksia.
”Näin onnistumme ikään kun lyömään kolme kärpästä yhdellä iskulla. Radioaktiivinen polttoaine ei pääse missään olosuhteissa vuotamaan ulos, ja toisaalta vielä kymmenien tuhansien vuosien päästäkin ihmiset osaavat automaattisesti kavahtaa kauemmaksi joutuessaan Hemmingin mielipiteiden lähistölle. Eikä nykyihmisenkään tarvitse enää jatkossa olla missään kosketuksissa näiden ajatusten kanssa”, Ilmiö kertoo.
Fennovoimalle kaavaillaan keksintönsä ansiosta Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkintoa.

22 vastausta aiheeseen “Fennovoima aikoo säilöä ydinpolttoaineensa Hanna-Leena Hemmingin mielipiteisiin”

Onko varmaa ettei Hemmingin mielipiteiden läheisyys aiheuta syöpää?

Olipa sukkela kirjoitus toimittaja August Elokuulta. Ihan vaan terveisiä sinne tutkivalle journalistille: kun lupa ydinvoimalaan annettiin vain kahdelle, niin puuttuvan loppusijoituksen takia olisn jättänyt mieluiten Fennovoiman pois ja korvannut Fortumilla.
Ja mitä taas tulee mielipiteiden loppusijoituksiin niin hyvä että meillä Suomessa on lehtenne kaltaista avointa – hups! olikin nimimerkin suojissa – keskustelua yhteiskunnan ongelmista.
Mutta niinhän se on, että naamion takaa on helpointa huudella. Ei tarvitse sitten ottaa vastaan myöskään sitä palautetta, että voi voi, poika, harjoittele ensin kuullun ymmärrystä. Tässä sitä kuitenkin.

Eikö eduskunnan naisverkosto ole vielä vaatinut kunnioittamaan jäsentensä tasa-arvoa polttoainetta jaettaessa?

Mielestäni olisi ehdottoman tärkeää mahdollistaa myös kansanedustajille nimimerkin käyttö eduskunnassa. Monet heistä ovat yhteiskunnallisesti merkittävissä asemissa. Näiden virkojen hoitamiseen poliittisen satiirin tuottaminen omalla nimellä saattaa vaikuttaa negatiivisesti.
Ajatelkaapa nyt vaikka mahdollisesti ensi vuonna tulevaa sukupuolineutraalin avioliitolain käsittelyä – jotenkin tuntuisi luontevammalta, että puheenvuoropyyntöjä olisivat varanneet nimimerkit ”Kysyn vaan”, ”Abson” ja ”GodHatesFags”. Oikeus yksityisyyteen se pitää poliitikollakin olla.

Suuta pienemmälle, Hanna-Leena, tai me täältä Etuoikeutettujen Homojen Prikaatista (EHP) lähetämme taas erikoisiskuryhmän heittämään paperia päällesi!

”Olipa sukkela kirjoitus toimittaja August Elokuulta…”
Lisäksi vielä kääreiksi polttoainesauvoille voidaan pyöräyttää Hanna-Leena Hemmingin vastineet Lehti-lehteen. Niissähän ymmärryksen puute on tunnetusti tiivistynyt niin tiiviiksi että järjen valo ei pääse karkaamaan singulariteetista.

”Olipa sukkela kirjoitus toimittaja August Elokuulta.”
Vastaa samalla mitalla, hämminki! Kirjoita ironinen tutkielma aiheesta ”nakataan ydinjätetynnyrit lähimpään luonnonpuistoon” 🙂

Artikkelin alkuperästä en mitään tiedä, mutta jotteivät kaikki mielipiteet jäisi nimettömiksi, niin totean että kansanedustaja Hemmingin antama haastattelu herätti mielessäni aika samanlaisia tuntoja – sikäli kohtuuttomalta tuntui esimerkiksi ajatus, että vähemmistöt, joiden järjestämän rauhanomaisen kulkueen kimppuun hyökätään, olisivat jotenkin etuoikeutetussa asemassa yhteiskunnassamme.
yst.terv. ja hyvää kesänjatkoa.

Kuinkahan kärjistyneeksi poliittinen satiiri pitäisi kirjoittaa, että kaikki (poliitikotkin)oikeasti ymmärtävät sen olevan poliittista satiiria, eikä mitään keskustelua yhteiskunnallisista ongelmista. 🙂

Juuri näin Hanna-Leena. Nähtyäni youtubesta haastattelusi pidin sinua täydellisenä idioottina! Sitten ymmärsin, että et ole pelkästään idiootti, vaan todellinen rohkea ”talvisodanhenki” suomalainen, joka uskaltaa esittää mielipiteensä julkisesti, vaikkakin nämä mielipiteet osoittavatkin kirjoittajansa täydellistä ymmärtämättömyyttä ympäröivää maailmaa kohtaan.

Ydinjätteiden käsittelyynhän on olemassa jo menetelmä. Kaikki roina heitetään isoon sammioon joka kuumennetaan töpselienergialla niin että sisältö sulaa, ja sen jälkeen (edelleen töpselienergialla) isotoopeista poistetaan ydinelektrolyysillä ylimääräiset neutronit. Kun kvadrupoolikentän ei-diagonaaliset kytkentäkertoimet lasketaan inversioteoreettisesti toteuttamaan Jacobin viivaintegraaliminimi, jää elektrolyysistä vain pysyviä alkuaineita ja vapaaksi päässeet neutronit hajoavat vedyksi joka voidaan polttaa. Alkuun päästyään menetelmä tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa, joten kaikki Voittavan Järjestelmän maassa aikanaan tuotetut, suuressa määrin taivasalla olevat ydinjätteet muuttuvat arvokkaaksi raaka-aineeksi.

Vaihtoehtoinen loppusijoitus paikka on vihreiden hallitusohjelma. Heidän ohjelmastaan mikään ei pääse läpi. 100 000 vuoden päästä laimea ydinjäte on turvallista siirtää vihreiden poliittiseen uskottavuuteen.

Hanna-Leena hyvä,
vastineen kirjoittaminen Lehti-lehteen on yhteiskunnallista keskustelua yhtä paljon kuin jos kirjoittaisi Aku Ankan Lukijoilta-palstalle tai syyttäisi päivälehden pilapiirtäjää tahallisesta kärjistämisestä.

Eikös poliittinen satiiri ole keskustelua yhteiskunnallisista ongelmista parhaimmillaan? Riisutaan keisarin vaatteet ja nauretaan pienille munille jne…
Tässä käytin satiirisesti ”munia” vertauksena 1800-luvulle jämähteneistä arvoista ja heikosta kyvystä keskustella sekä ”keisaria” poliitikosta, onnistuinko?

Iso kiitos Annaliisa Hemmink! Hyvä että joku uskaltaa vielä puolustaa Suomen syrjityintä vähemmistöä, eli Valkoista Hetero Miestä.
Ei saa enää edes osoittaa mielipidettään kaasuiskuin…

Hyvä Anna-Kaisa Hermunen. Kiitoksia huumorijulkaisu Lehteen suuntautuneesta kiinnostuksestanne. Mille nauraisimmekaan ilman Kokoomusta ja hommafoorumia. Jatkakaa samaan malliin!

Hahah, loistavaa keskustelua hienosta uutisesta. Jos Hanna-Leena Hemming on todella niin ääliö, että on kirjoittanut tämän niin sanotun vastineensa tänne – kuten haluan uskoa, sillä, no, hänhän on täysi ääliö – niin ehkä politiikallakin on Suomessa vielä toivoa. August Elokuulle Kaija Koo-merkki.

Eihän nyt kukaan poliitikko oikeasti ole niin tyhmä, että alkaisi kirjoittelemaan omalla nimellään tänne jotain ”vastineita”?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vihreiden ja perussuomalaisten puhelinkannatus edelleen suurta vaalien välillä

(PULLAG) Yhä useampi suomalainen olisi valmis äänestämään puhelimessa perussuomalaisia ja vihreitä, kertovat suurten mediatalojen teettämät tuoreet mielipidemittaukset. Etenkin perussuomalaisten puhelinkannatus...

Close