Kategoriat
Kotimaa

Suuri Cthulhu tiukkana: R'lyehissä R'lyehin tavalla

(R’LYEH) Muinanen hullu jumalolento Suuri Cthulhu on ottanut ensimmäistä kertaa kantaa Suomessa voimakkaana vellovaan keskusteluun siirtolaisuudesta ja siitä, tarkoittaako ”kritiikki” tosiaankin loputonta huutamista kädet korvilla.
Suuri Cthulhu tuhosi keskiviikkoiltana suurimman osan Suomea, tappoi valtaosan väestöstä ja kahlehti loput ikuiseen orjuuteen muinaisessa R’lyehissä, jonka irvokkaat geometriset muodot rikkovat ajan ja paikan lait ja kurottautuvat halki aionien kohti kosmista kauhua.
”R’lyehissä R’lyehin tavalla!” huusi Cthulhun tahdottomaksi äänitorveksi valjastettu entinen arkeologian professori Miska Tonic.
Tonic myönsi, että R’lyehin perinteet ovat pääasiassa iljettäviä ja hurmeisia uhrimenoja, jotka päättyvät poikkeuksetta tuhansien viattomien tuskalliseen kuolemaan. Hän kuitenkin korosti, että kyse on kansallisista erityispiirteistä:
”Iljettävät hurmeiset uhrimenot ovat ikiaikaisia perinteitä ja tärkeä osa r’lyehiläistä kulttuuriperimää, jota pitää vaalia. Mitä R’lyehin puolesta henkensä antaneet esi-isämmekin ajattelisivat”, hän hämmästelee.

9 vastausta aiheeseen “Suuri Cthulhu tiukkana: R'lyehissä R'lyehin tavalla”

Minusta kaikkien läskien narkkarien tulisi tuntea yhteiskuntavastuuta ja ampua itsensä.

Tatuoidulta espoolaiselta merimieheltä kolmella viskipullolla ostamani tuntemattomasta aineesta veistetty irvokas toteemi tukee Cthulhun vahvaa argumentaatiota tässä aiheessa.
Merimiehen mukaan veistos on kuitenkin ehdottoman autenttinen, sillä sen toi päivänvaloon eräs nimeltämainitsematon Helsingin kaupunginvaltuutettu tutkimusmatkaltaan Kontulan syviin ikimetsiin. Matka tosin oli tekijälleen kohtalokas – tätä nykyä hän toistelee houreisena Pnakoottisissa Scriptoissakin mainittua mantraa ”vihreät naiset” ja kirjoittaa blogia.

Mikäli Suomen kansanedustajat olisivat lukeneet julkaisuni Necronomiconin ajoissa, tähänkin asiaan oltaisiin voitu ottaa paremmin kantaa ja kenties käydä neuvotteluja Azatothin ja Nyarlathotepin kanssa siitä, millaisiin kiintiöihin ollaan valmiita ennen uudeen maailmankauden koittoa.

Ja ajatelkaa Shub-Niggurathin tuhatta lasta! Miksei kukaan ajattele metsän mustan pukin tuhatta lasta?

Erittäin osuvaa, jälleen kerran. Miinusta antaisin nimim. Kaatuvan Puun kommentille, joka aiheutti spontaanin kaatumisen tuolilla. Holtiton nauraminen tosin vei ajatukset pois mahdollisen aivovamman syntymisestä.

Veljet ja siskot hulluuden tuolla puolen! Rukoilkaamme, että Suuri Muinainen ja Siunattujen Painajaisten Valtias kuulee kutsumme ja herää odottavasta unestaan. Sillä katsokaa ja kauhistukaa! Tuhon ennusmerkit ovat koittaneet, sillä Keminmaasta on tuleva meidän vanhauskoisten viimeinen ylipappi. Hänen epäpyhyytensä nouseva tähti täydentää taivaallisen konstellation pääministeriydellään. Totisesti: ”Sillä näinä omituisina aioneina jopa poliittinen kuolema voi kuolla.” Ah! Kaikki ne houkat jotka luulivat, että Pohjantähti-opisto ajaisi poliittista agendaa. Buah-hah-haa! Olento-Jonka-Ei-Pitäisi-Olla herää pian ikiunestaan ja mässäilee heidän sieluillaan nautinnollisen kiduttavan hitaasti! Se täyttää minut riemulla… IÄ! IÄ! CTHULHU FHTAGN! AAIIIIEEEE!

Vastaa käyttäjälle Abdul Alhazred Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Pelaajapuolueen vaalistartti keräsi runsaan osanoton

(LUKUTAITO) Televisiosta jostakin syystä tutun Aleksi Valavuoren perustama Pelaajapuolue on avannut kampanjansa kevään 2011 eduskuntavaaleihin räväkästi. Yhteisöpalvelu Facebookissa nähty vaalistartti...

Close