Kategoriat
Kotimaa

Zombi oli viedä Pertti Salolaisen

(CALISOTA) Kansanedustaja Pertti Salolaisen ja tämän naisystävän luontokuvausmatka Skotlannissa sai odottamattoman käänteen Handan lintusaarella. Pariskunta oli valokuvaamassa jyrkänteen reunalla, kun äkäinen zombi yritti heittää heidät mereen. Salolainen naisystävineen pelastui kuitenkin heittäytymällä maahan ja roikkumalla varvikoissa.
”En ole elämässäni ollut niin vaarallisessa tilanteessa”, Salolainen kommentoi.
Lehden saamien tietojen mukaan zombi on seurannut Salolaista siitä lähtien, kun tämä tuhosi pienen afrikkalaiskylän hamutessaan paikalla sijainnutta timanttiesiintymää. Zombin lähetti kansanedustajan perään poppamies ja heimopäällikkö Fuula Tsuula, jonka heimon asuinsijat Salolainen tuhosi.
”Suo hälle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren”, Tsuula hyräili.

19 vastausta aiheeseen “Zombi oli viedä Pertti Salolaisen”

Kysyisitte uudessa lukijakyselyssä vaikka mielikesäsäätä tai tunnelmia lomien loppuessa. Voisi pitää sitten ensilumeen asti.

Varoitus vaarallisesta kesäuutisoinnista: Iltäpäivälehdet kirjoittavat keksityistä jutuista täyttääkseen lehden sivuja. Loppukesän otsikoissa enimmäkseen ”Koira puri Tapio Kansaa”, ”Aaken mökillä myyriä” ja ”Jutta kävi kaupassa”. Alkusyksystä matalapaine jatkuu: ”Korhonen edelleen kateissa”, ”Mika ja Erja samassa paikassa”. Suositellaan että kioskilla ei katsota lööppejä. Varoitus Länsi-Suomeen: ”Ike joi kahvia torilla”. Pohjanmaalla kaivellaan vanhoja: ”Mieto kävi saunassa”. Etelä-Suomessa politiikka jatkuu samanlaisena: ”Matti myi omakotitalonsa”. Lapissa ei tapahdu mitään: ”Joku kävi Levillä, jossain mökissä, juomassa kahvia jonkun laskuun”. Koko maassa uutisointi ei parane syksyn mittaan – suositellaan Hesarin perumista, jos etusivulla edelleen ”Kuntien Eläkevakuutuksen lyhennys on Keva, jonka sanan keksi joku ihminen, jonka yhteyksiä Nova Grouppiin ei tunneta.”.

Uuden avoimuuden hengessä on Salolainen toimittanut julkisuuteen selvityksen matkan rahoittajista:
Ulkoministeriö maksoi hotellin , Canon sponssasi kamerat , Finanssialan keskusliitto hoiti ruoka- ja juomapuolen (sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee!), Sampo vakuutukset, BMW maasturin, Yle maksaa osuutensa sitten kun juttuni julkaistaan TV2:ssa, samoin IltaSanomat jonka toimittaja Rita Tainola pikaisesti kävi kanssani ihailemassa Skotlannin jylhiä maisemia

Minulle jäi vähän epäselväksi että millä perusteella kolmen zombin kohtaamisessa vain yhtä niistä nimitetään zombiksi?

Egyptiläistä isoäitiä ei kidutettu supon salaisessa vankilassa, se on täyttä roskaa.

Mitenhän sen Salolaisen naparetken kanssa nyt käy. Kaikkialla se Zombi luuraa. Ei hetken rauhaa. HUI!!!

Ja minäkö olen aina luullut että Salolainen on itse zombi..
ainakin ulkonäkö ja aivotoiminta kyllä viittaavat siihen

Matti ”Zombie ” Vanhanen oli mennäpnä sitoutumattomien maiden huippukokouksessa Egyptissä esittelemässä ideaansa ”Suomi YK-n turvaneuvoston jäseneksi”.
Viisi vuotta kestävän hankkeen ajan pitää suomalaisten kutsua häntä faaraoksi.

Ja jälleen on nähty zombi! Juuri luin kolme vuotta vanhasta Lehdestä, että zombi kaatoi hehtaarikaupalla metsää.

Olipa köyhä Aku Ankka pastissi.
Olen EU-uskovainen ja masturboin kuunnellen America-sanaa.

”AUTO KOLHIUTUI
Virolaiskatsoja kuoli suomalaisen ralliauton alle”
”Korhonen pottukuopassa, potut matänevät”
”Koira haukkui Korhosta, puolueelta odotetaan ratkaisuja”

Lehden toimittajan tavoittama zombi kiisti olevansa Paavo Väyrynen kysyttäessä. Zombi kuitenkin myönsi tämän olevan mahdollista hetkeä myöhemmin, tai ehkä huomenna.

Fuula Tsuula vei myös meidän tilinpäätöstietomme.
Emme missään nimessä piilotelleet niitä.

Vastaa käyttäjälle alexxxander stubb Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Korhosen tiedote mukaan Tennispalatsin surrealisminäyttelyyn

(DADA) Taidekeräilijä Arturo Schwarz on hankkinut keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen teoksen "tiedote vaali- ja puoluerahoituksesta 13.7.2009" surrealistisia ja dadaistisia teoksia...

Close