Kategoriat
Urheilu

IIHF palkkaa leijonat erityistehtäviin

(KLOSET) Jääkiekon MM-turnauksesta niukasti ja ei juuri lainkaan omaa syytään pudonnut Suomen maajoukkue on Lehden varmasti nousuhumalaisten lähteiden mukaan palkattu sittenkin jatkamaan kisoissa erikoistehtävissä. Tiedon vahvistaa yksi Arska, joka ei ottanut puolivälieräottelun toisessa erässä vitun tyhmää jäähyä alivoimalla vaikka onkin niin tosi kova jätkä ja hämmentäjä ja pelaa änärissä saatana ja aika monta laudaturiakin kirjoitin että januskasvot tässä on pesty ja silleen.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on palkannut leijonat yrittämään, onko mahdollista ampua kiekkoa ohi maalin varsinaisen kehikon alapuolelta. Liiton kehityspäällikön Györgyö Syönpillinin mukaan valinnan perusteina olivat suomalaisten mainiot esitykset itse kisojen aikana.
”Jos joukkue onnistuu laukomaan maalia kohti noin 200 kertaa neljässä ottelussa onnistumatta silti maalinteossa kuin muutaman kerran, on kyseessä silloin tähän tehtävään poikkeuksellisen lahjakas ja kyvykäs pakka”, Syönpillini arvioi. Hän muistuttaa, että kuka ikinä saa Robert Eschen näyttämään huippuvahdilta on harvinaisen soveltuva tehtävään.
IIHF aikoo tiettävästi laittaa leijonamiehistön ampumaan kiekkoja tauotta kohti tyhjää maalia niin kauan, että viimein joku laukauksista alittaa maalikehikon. Tiettävästi Hannes Hyvönen on diskattu testistä, koska hänestä voisi olla liikaa vaaraa ympäristölle ja merilinnuille.

7 vastausta aiheeseen “IIHF palkkaa leijonat erityistehtäviin”

Älkääs ny. Hyvinhän se meni. Lähdin kakalle tilanteen ollessa 1-0 ja kun palasin, tilanne oli 1-3. Tuohon ei ole ennemmin pystynyt yksikään maa yhden vessareissun aikana.
Vaikka mulla ei nyt tullutkaan housuihin, olisi vissiin pitänyt pelaajienkin päästä samaan aikaan muin meikä; sen jälkeen näytti olevan myöhäistä rypistää. Mutta turha selitellä, vaikka maailmanluokan joukkueelle hävittiin molari pelasi hämmästyttävästi ny parhaan pelinsä harmi kun Nummelin oli pipinä sveitsiläiset oli laittanut käkikellonsa käymään normaalia joutuisammin ja tuomaritkin oli niiden puolella siitä olisi pitänyt tulla jäähy…

Nyt kun leijonat ovat saaneet erityistehtäviä voimme Euroopan johtavaksi urheilumediaksi pyrkivän Yle:n mukana siirtyä seuraamaan Jarkko Niemisen ranteen voinnin kehitystä. Se on hieman vioittunut jotakin Samoan saarelaista vastaan käydyssä tennistaistelussa.
Karmea tapaus ansaitsee täyden raportoinnin koska se sattui harmillisesti Niemisen alavireisen kauden ollessa kääntymässä voittokantaan.

Kiviäkin kiinnostaa mitä leijonat tekee. Olen enemmän kiinnostunut tiikereiden, panttereiden ja hamsterien tekemisistä.

Suomen joukkuetta on kyselty mukaan myös nk. joukkopaniikkikohtauksiin. Testihenkilöt laitetaan aluksi huoneeseen ja heille annetaan kiekko. Lopulta yksi pelaaja ja kiekko otetaan pois. Sitten katsotaan mitä tapahtuu.

Vastaa käyttäjälle Runi Jaas Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sanoma-konserni myönsi avustajille lisää oikeuksia

(INTRANET) Suomen johtava selluloosan jalostusarvon kohottaja Sanoma News Oy on ilmoittanut, että sille työskentelevillä toimittajilla on useita oikeuksia. Toimitusjohtaja Mikael...

Close