Kategoriat
Kotimaa Talous

Heikko ensimmäinen vuosineljäskymmenys pelästytti mediajohdon

(SATRAAPPI) Monet suuretkin mediatalot ovat alkuvuonna liittyneet lomauttajien ja irtisanojien sankkaan joukkoon. Mediatalojen mukaan säästötalkoot ovat välttämättömiä, koska yhtiöillä on takanaan vain runsaat kymmenkunta valtavan kasvun vuotta, joiden aikana esimerkiksi sijoitetun pääoman vuosituotto on ollut vaivaiset parikymmentä prosenttia.
Lehden stalkkaamien mediajohtajien mukaan säästöt on kuitenkin kaukaa viisaasti päätetty kohdistaa sinne, missä niiden vaikutus sisältöön on kaikkein vähäisin, eli sisältöön.
”Vaikeaa on, niin kovin vaikeaa. Ensimmäinen vuosineljäskymmenys 1.-9.1. meni aivan käsille, kun sittarin kauppias ostikin vain neljän sivun liitteen kahdeksan sivun sijasta. Paha paha. Ei auta muu kuin vähentää työntekijöitä (ansiotulot keskimäärin 3 000 e) ”, suree yt-pöytään päätyneen TS-yhtymän Keijo Ketonen (ansiotulot 270 494 e).
Muissakin suuryhtiöissä voivotellaan surkeaa alkuvuotta, joka on täydellisesti pudottanut pohjan niiden taloudenpidolta, joka on perustunut vankkaan ylimääräisten osinkojen jakoon sekä pidättäytymiseen työntekijäportaan henkilökohtaisista palkanlisistä. Johtajat kuitenkin muistuttavat, että kannustavaa ilmapiiriä ja tasa-arvoa ei haluta romuttaa.
”Lähdemme ehdottomasti siitä, että johdon sitouttavat optio-ohjelmat toteutetaan suunnitellusti, koska haluamme antaa sen viestin, että kaikki ovat omalla panoksellaan mukana talkoissa”, kertoi Sanomien Mikael Pentikäinen (ansiotulot 262 824 e).
”Ai kuka Lee Iacocca?” kysyi puolestaan Alman Kai Telanne (ansiotulot 360 739 e).

4 vastausta aiheeseen “Heikko ensimmäinen vuosineljäskymmenys pelästytti mediajohdon”

Taisitte vahingossa pistää Aikakaus-Lehteen tarkoitetun jutun nettiin, toivottavasti loput hauskat jutut säästetään ainakin painotuotetta varten.

Toimittajilla on taas puurot ja vellit sekaisin, mutta eipä se yllätä: piilokommunisteja kaikkityynni.
Nytkin ”oikeiden” mielikuvien luomiseksi verrataan toimitusjohtajien vuosipalkkaa kateellisten toimittajien kuukausipalkkaan, ja kumpi onkaan isompi? Olipa taas yllätys.
Toivottavasti ei Samizdat-konsernista katoa toimittajat kilpailijalle kun Sanoma-konserni kaappaa näin hyvät totuudentorvet…

Tasa-arvon ja oikeuden mukaisuuden nimissä ei myöskään kultaisia kädenpuristuksia pidä unohtaman. Niistä pidetään kiinni aina, kuten olemme huomioinneet myös kuntataloudessa. Muitetaan myös että La-Ma ei tarkoita Laiskaa Matalapalkkalaista, että hihat heilumaan koko talouden hyväksi!

Minusta tulisi Sarasvuon vuokra-asuntobisnekseen hyvä häätöilmoitusten perilletoimittaja – You are evicted!

Vastaa käyttäjälle eräs huomion kipee ämmä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Obamaa ei vieläkään ammuttu

(WASHINGTON DC) Yhdysvaltain uutta presidenttiä ei ole vielä ammuttu, kertovat viranomaiset. kotimaan turvallisuuden ministeriön mukaan Barack Obama astui juuri puhujakorokkeelle...

Close