Kategoriat
Talous Ulkomaat

Kansainvälinen valuuttarahasto miehitti Islannin

(IMFO) Kansainvälinen valuuttarahasto IMF aloitti varhain keskiviikkona maihinnousun Islantiin. IMF:n sotilasoperaatiota tukee myös Maailmanpankin kommandoyksikkö. IMF:n esikunnan ilmoituksen mukaan syynä on valtion pelastaminen talouskatastrofilta sekä demokratian palauttaminen.
Uutistoimistojen tietojen mukaan islantilaisten vastarinta murtui noin kolmen tunnin ankarien taistelujen jälkeen. Epäviralliset tiedot kertovat noin 300 kuolleesta ja useista sadoista haavoittuneista. Pääkaupunki Reykjavikiin on julistettu ulkonaliikkumiskielto ja maan hallitus on syrjäytetty. Paikallisten pankkien johto on heitetty Heklaan. IMF:n mukaan maan johto on väliaikaisesti annettu kenraalikuvernööri Paul Ei-Bremerin käsiin.
All your lampaat are belong to us
Ei-Bremer antoi myöhemmin päivällä lausunnon, jonka mukaan IMF ryhtyy välittömiin ja laajoihin toimenpiteisiin Islannin pelastamiseksi: kaikki tuotantovälineet, lähinnä kalat ja lampaat, on määrätty väliaikaishallinnon huostaan ja kaikki suurimmat teollisuuslaitokset, lähinnä lammastarhat ja yksi Eidar joka perkaa turskaa, on niin ikään kansallistettu. Islanninhevosten töltille on puolestaan määrätty haittavero.
”Samalla Islannin pankkien kaikki varat, noin kolme euroa ja kaksikymmentä senttiä sekä yksi käytöstä poistettu d-markka ja vessapoletti on asetettu hukkaamiskieltoon. Tosin se poletti ehti tippua lattianrakoon”, tiedotti Ei-Bremer.
IMF aikoo alustavien tietojen mukaan panna Islannin ankaralle talouden kuntokuurille, joista on saatu ”tosi hyviä” esimerkkejä Afrikasta. ”Lähtökohtana on se, että mikä ei tapa, tappaa”, IMF:n esikunta muistutti.
Greenpeace kommentoi miehitystä Jumalan rangaistukseksi valaanpyynnistä.

13 vastausta aiheeseen “Kansainvälinen valuuttarahasto miehitti Islannin”

IMF:n maihinnousua tukeneen Yhdysvaltain johtaman liittouman julkaisemista tiedustelusatelliitin kuvista on selvästi nähtävissä tuotantolaitoksia, joissa islantilaisten epäillään yrittäneen rikastaa porvareita joukkotuhotarkoituksessa. Kuvista on erotettavissa selvästi ainakin kaksi naamioitua laitosta Reykjavikin keskustassa, koodinimiltään ”Glitnir” ja ”Kaupthing”, joita islantilaiset yrittivät suojella raivokkaasti IMF:n haltuunotolta kansallistamiskaartin avustuksella.
Yhdysvaltain Profeetta George VW. ”passat” Bush on lukenut Islannin kuuluvaksi Pahan akseliin muiden roistovaltioiden ohella. ”Iceland, Islam, Iceland, samalta kuulostaa.” perusteli Bush näkemystään Valkoisen Talon takapenkiltä.

Korostaisin, että kyseessä on yksittäistapaus. Tämä ei tule vaikuttamaan Suomen pankkisektoriin mitenkään.

Islantilaiset ovat terrorisoineet länsimaista vapautta, ja pankkeja, törkiästi vuosia. Eikö nyt kannattaisi suomenkin hyökätä terrosristivaltioon terrorisminvastaisen sodan varjolla?
Itäkun on vähän herkkänä, miksei voisi hankkia lännestä vähän elintilaa?

Juuri antamani käskyn mukaan IMF ei käske suinkaan kansallistamaan vaan yksityistämään kaiken. Näin on tehty ennenkin hyvin tuloksin. Hökkelikylät ovat vain optinen harha.

Rosvovaltion rosvokansa
Islantilaiset polveutuvat saarelle karkoitetuista norjalaisrikollisista, geeniperimä syynä holtittomuuteen

ETYJ on lähettämässä tarkkailijoita sotatoimialueelle. Suomi aikoo luonnollisesti osallistua operaatioon. Suomalaisosaston johtajaksi on spekuloitu Jari Sarasvuota, jonka johdolla etsittäisiin rikoksista markkinataloutta vastaan epäiltyjä ”toistaitoisia”.

Suomen valtion tulisi ottaa ripeistä toimista mallia ja ottaa käyttöön ainakin töltin haittavero. Journal of Medical Issues and Tissues julkaisi äskettäin tutkimuksen, jonka mukaan islanninhevossafareiden yleistyminen ja nuorten miesten sperman laadun heikentyminen ajoittuvat samalle vuosikymmenelle.
Omat kivekseni ovat ainakin liian herkät kaikenlaiselle ratsastamiselle. Onneksi hevospoolo ei ole pakollinen laji kuin hupenevalle ja degeneroituvalle yläluokalle.

Asian arkaluonteisuuden vuoksi haluan käyttää nimimerkkiä ”Totuutta ei pidä hyssäytellä”
Varsin vähälle huomiolle on jäänyt merkittävä lääkehuollon uudistus, jossa maakuntakehityksen nimissä sosiaali ja terveysministeriö yhdistetään ja hajasijoitetaan Ahvenanmaalle. Toimenpiteellä on tarkoitus lisätä pääkaupunkiseudun työttömyyttä, jolloin muuttohalut etelään karisevat ja elinvoimainen maaseutu säilyy.
Ministeri on tarkalla seulalla valinnut toimeenpanijoiksi tuttaviansa, jotka nimetään myöhemmin Maarianhaminan pormestareiksi. Ministeri myös ankarasti kieltää syntyneensä Oulun seudulla, sillä hän on uudestisyntynyt nykyiseen vaalipiiriinsä. Kehityksen nimissä hän on myös siirtämässä eduskuntaa Ahvenanmaalle, koska synergiaedut helpottavat venäläisten veronmaksajien paineita Moskovassa.
Kun samalla siirretään Malmin lentoasema Kuopioon, voidaan todeta, etteivät hankkeeseen uhratut miljardit ole menneet hukkaan.
MS

Separatistis(t)issit ovat saartaneet Heklan kraaterin. Tissit mainittu \o/

Näytteleekös Tom Cruise tässä näytelmässä IMF:n agenttia Ethan Huntia?

Alan asiantuntijoiden mukaan Islannin talousvaikeuksien syynä on niinsanotun turskakuplan puhkeaminen.
On nimittäin käynyt ilmi, että noin sata prosenttia Islannin bruttokansantuotteesta on jo ammoisista ajoista alkaen syntynyt siitä, kun yksi Sigurd on myynyt mädän turskanraadon naapurtin Hilgridille, joka puolestaan on myynyt sen takaisin Sigurdille. Näin on ulkoapäin katsoen syntynyt miljardien liikevaihto, jonka pohjana on kuitenkin ollut pelkästään nyt jo täysin kompostoitunut turska.
IMF aikoo korjata tilanteen avolouhimalla Islannista kaikki mineraalit, nuottaamalla maan aluevedet tyhjiksi kaikista ihmis- tai eläinravinnoksi tai maanparannusaineeksi kelpaavista merenelävistä, myymällä loput Islannin kiinteästä maaperästä pilkkahintaan hollantilaisille padonrakennusaineiksi ja lähettämällä kaikki islantilaiset Suomeen pakolaisiksi.

Tuoreimpien huhujen mukaan ulkomaankauppaa tasapainotetaan myymällä energiaa Islannista ulkomaille. Helposti saatavilla olevaa maalämpöä voidaan toimittaa kuumista lähteistä Länsi-Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan Atlannin pohjaa pitkin kulkevan putken avulla.

Vastaa käyttäjälle Asiaan Perehtynyt Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Paperi-Lehti painetaan marraskuun 1. viikolla

Nyt kelpaa pistää ruksi kalenteriin: maailman ensimmäinen aikakaus-Lehti putkahtaa painokoneista marraskuun ensimmäisellä viikolla. Käytännössä se tarkoittaa, että ennakkotilaajat saavat lehtensä...

Close