Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Islanti harkitsee Etelä-Ossetian ja Abhasian tunnustamista

(KEFLAVIK) Islannin pääministeri Geir Haarde aikoo Lehden lähteiden mukaan tunnustaa Georgian separatistialueiden Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden. Ilmoitusta odotetaan aivan lähipäivinä. Islannista tulisi näin ensimmäinen alueet tunnustanut Euroopan valtio.
Islannin hallituksen mukaan päätöksellä ei ole mitään tekemistä maata piinaavan talouskriisin kanssa.
”Tällä ei ole mitään yhteyttä siihen, että valtiomme on persaukinen ja Venäjä tarjoaa meille neljän miljardin euron tukipakettia. Ja kun sanomme ettei ole mitään yhteyttä, tarkoitamme että on enemmän kuin haluaisimme myöntää”, sanoi hallituksen tiedottaja Gudmund Kaupthing.
Epävirallisten tietojen mukaan Islanti on myös valmis tunnustamaan Kyllikki Saaren murhan ja Sonera-kirjan kirjoittamisen, jos Suomi ”vippais vaikka pari euroa, että pääsis bussilla Vuosaareen”.

5 vastausta aiheeseen “Islanti harkitsee Etelä-Ossetian ja Abhasian tunnustamista”

”Ymmärsimme sanan roskapankki kai jotenkin väärin. Hitto mua nyt harmittaa. Olis kyllä pitänyt tajuta.”, totesi Islannin pääministeri Homo Tukka. Rehellinen tilitys sulatti Venäjän virkaatekevän presidentti Putinin ja hän myöntyikin vielä lainaamaan yhden maakaasupurkillisen verran kohtuullisella lainaehdolla.
Homo Tukka ja kolme suurinta pankkiiritonttua saivat kaiken kukkuraksi uudet komposiittiairot, kunhan soutavat saaren pikaisesti Venäjän pohjoisrannikolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *