Kategoriat
Muut lehdet Politiikka

Kai Telanne tyhjennettiin uhkausten takia

(ALMA MATER) Viestintäkonserni Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne jouduttiin perjantaina tyhjentämään nimettömien uhkausten takia. Toistaiseksi poliisilla ei ole tietoa, liittyvätkö uhkailut Kauhajoen joukkomurhaan.
Alma Media arvioi omassa tiedotteessaan, että uhkausten taustalla ovat ”todennäköisesti militanttilepsot tai jotkut muut päätoimittajaksi epäkelvot yksilöt”. Yhtiö korosti samalla olevansa moniarvoinen ja avoin organisaatio tai jotain.
Ilta-Sanomien mukaan uhkailujen taustalla saattaa olla ”järjestäytynyt ja aseistautunut verkkoyhteisö, joka on suunnattu yhteiskuntaa ja tavallisia kansalaisia vastaan”. Näkökulmaa pidettiin yleisesti ja karhukoplankin piirissä huvittavana.
Lehden saamien tietojen mukaan myös Lapin Kansa -lehden päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula olisi tyhjennetty jo vuosia sitten. Vahvoina todisteina pidetään päätoimittajan viime päivien lausuntoja, jotka viittaavat täydelliseen evakuointiin.
”Mitään järkeviä lausuntoja en voi enempää antaa”, Tuomi-Nikula totesi tiedotusvälineille perjantaina.

11 vastausta aiheeseen “Kai Telanne tyhjennettiin uhkausten takia”

Yleensä asioista perillä olevien tahojen mukaan Telanteen tyhjentäminen oli ohi nopeasti ja vailla suurempaa dramatiikkaa. Perätilan kautta suoritettu tyhjennys vaikutti jopa miellyttävän Telannetta, jonka olemusta toimenpiteen aikana paikallaolleet kuvailevat ”poissaolevan eteeriseksi”.
Myös poliisi on tehnyt läpimurron tyhjentämiseen johtaneen uhkailun tutkinnassa. Tekninen yksikkö on tarkemmissa analyyseissä löytänyt nimettömästä uhkauksesta maininnan Kai Telanteesta, joten uhkausta ei voida enää pitää nimettömänä. Löytö nostaa KRP:n (valtiollinen salainen poliisi toim. huom.) selvitettyjen rikosten prosentin sataan, kommentoi löytöä tuoreeltaan KRP:n ihan joka vitun tilanteen erikoismies Lars ”google on selain” Henriksson.

Uhkailujujen takana on yksiarvoinen ja suljettu organisaatio, jollaisia menneinä vuosisatoina olivat esimerkiksi katollisen kirkon valtakautena syntyneet yltiöuskonnolliset luostarijärjestöt.
Näiden degeneroitumisaika oli tyypillisesti 100 vuoden luokkaa, joten todennäköisesti vuoden 2060 paikkeilla ihmisoikeusaktivistit, kettutytöt, queer-militantti-telaketjufeministit ja jopa green-perskutarallaa-peace huomaavat että on ihan mukavaa jos on järjestäytynyt yhteiskunta jossa infrastruktuuri toimii ja tuon tuostakin ei joku marginaaliporukka rupea vaahtoamaan ihmejuttuja jotka eivät kuitenkaan toimi kuin heidän fantasioissaan.

On luonnollista olettaa että puoliso on mies, paitsi jos se on nainen, mutta sitten toisen puolison täytyy olla toista puolta. Siten se on luonnollista… ja oletettavissa. Muutoin olettaa väärin, mikä on väärin!

Luulisin, että tämä oli tarpeellista, jotta Telanne ei olisi riistäytynyt käsistä.

Mielummin lespo ku homo, joskin mun mielipidettä tiedustellaan. On se jotenki niin paljon mukavampaa kateeltavaa kun aikuiset naiset sillai… ku taas karvaaset miehen köriläät eihän niilloo mittään välineittäkkään lespaammisseen?

Homot on hyviä toimittajia, näkeehän sen. Mutta johtaviin hommiin tarvitaan vieläkin MIES, ei mitään saatanan punikkilesboa. ETTÄS TIEDÄTTE

Tuomi-Nikula kertoo saaneensa valtavasti palautetta lausunnostaan. 90 prosenttia siitä on ollut kiittävää, hän sanoo. Mistä ihmiset kiittävät?
”Ääneen sanotusta mielipiteestä, että vaikka meillä on laki (yhdenvertaisuudesta), niin silti ihmiset voivat ajatella eri tavalla kuin lain kirjain on.”
”Ja myös siitä, että uskalletaan sanoa ääneen sellainen asia, joka näyttää muodostuneen tabuksi. Tämän kysymyksen esille ottamista he pitivät tärkeänä, että on toinenkin näkökulma kuin että kaikki kelpaa.”
Tuomi-Nikulan mukaan viestimissä välittyy ehkä väärä käsitys siitä, mitä pääkaupunkiseudun ulkopuolella ajatellaan homoista ja lesboista. Lappi ei hänen mukaansa poikkea siinä muista maakunnista, sillä kiitosta on tullut eri puolilta Suomea.
”Veikkaan, että pääkaupunkiseudun pintakuohuntajengissä ollaan hirveän suvaitsevaisia. Helposti me toimittajat ajattelemme, että koko Suomi on sama kuin Kalastajatorpan kekkerit”, Tuomi-Nikula sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Markku Salomaa Lapin Kansan päätoimittajaksi

(PALSA) Turun Sanomia aiemmin päätoimittanut Markku Salomaa on Lapin Kansan uusi päätoimittaja. Viime kuussa Lapin Kansan päätoimittajaksi valittiin erehdyksessä lesbo....

Close