Kategoriat
Urheilu

Suomen keihäskaksikko kirjoitti vahingossa nimensä Arskan vekseliin

(LIPERI) Suomen olympiajoukkue vaatii välittömästi hankolaista Arskaa poistamaan suomalaisten keihäsmiesten Tero Pitkämäen ja Teemu Wirkkalan nimet vekselistään.
Noin 3 000 euron vekselillä Arska aikoo omien sanojensa mukaan lyhentää velkojaan Kakelle ja Unskille ja ostaa viinaa. Sanomalehtitetojen mukaan on vielä epäselvää, miten Pitkämäen ja Wirkkalan nimet ovat päätyneet Arskan vekseliin.
”Olympiakomiteassa villi veikkauksemme on, että Kultaisen liigan kilpailujen yhteydessä urheilijoille on työnnetty paperi, johon he ovat sitten kirjoittaneet nimensä”, valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola sanoi Ylen haastattelussa.
Pitkämäki ja Wirkkala ilmoittivat, etteivät halua olla missään tekemisissä Arskan viinanjuonnin kanssa. Aiemmin mm. pituushyppääjä Tommi Evilä kommentoi samaa kysymystä sanomalla, että ”maailmassa on pahempiakin asioita kuin Arskan viinanjuonti”.

6 vastausta aiheeseen “Suomen keihäskaksikko kirjoitti vahingossa nimensä Arskan vekseliin”

Asiantuntijapiireissä nimien kirjoittaminen vekseliin on jo ehditty tuomita puuttumiseksi Arskan sisäisiin asioihin.

Juu siitä sotilasvallankaappauksesta oli uutisissakin, sotilaat oli vallannu koko eduskunnan 😮

Vasta se mitä Arska ostaa niillä vekselirahoilla on Arskan sisäinen asia, ja vain siihen asti kun ostokset ovat kustavissa. Jos tämä tapahtuu raikkaassa ulkoilmassa imukykyiseen ja bakteerikannaltaan toimivaan maaperään, on koko prosessi ympäristösertifikaatin mukainen ja tärkeintähän on että joutilas irtoraha saadaan handelin kautta valtion kassaan.

Kyllä wanhojen ”vitsien” kierrätys on sitten hauskaa, vai mitä Alan asiantuntija?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kysely: Monilla vaikeuksia erottaa urheilu ja politiikka toisistaan

(KUNG PO) Tuoreen mielipidemittauksen mukaan urheilun ja politiikan erottaminen toisistaan on useimmille suomalaisille vaikeaa. Lehden kyselyssä jopa 70 prosentilla oli...

Close