Kategoriat
Politiikka Urheilu

Kysely: Monilla vaikeuksia erottaa urheilu ja politiikka toisistaan

(KUNG PO) Tuoreen mielipidemittauksen mukaan urheilun ja politiikan erottaminen toisistaan on useimmille suomalaisille vaikeaa. Lehden kyselyssä jopa 70 prosentilla oli vaikeuksia erottaa urheilua ja politiikkaa täysin pimeässä huoneessa, kun hämärässä valaistuksessa lukema oli noin 50 prosenttia.
Erityisen vaikeaa urheilun ja politiikan erottaminen oli urheilijoille, samaten sisälukutaito. Asiantuntijat epäilevät tulosten syyksi etenkin sitä, että huippu-urheilu saa vuosittain ”ihan vitun paljon valtionapua, jota ilman koko saatanan pelleilyä olisi aika vaikea ylläpitää jumalauta”, ja että eduskunnan kokoonpano on nykyisellään jotakuinkin sama kuin vuoden 1988 olympiajoukkueen.
Useimmille vastaajille tuli myös yllätyksenä se, että politiikka tarkoittaa sananmukaisesti ”yhteisten asioiden hoitamista”. Useimpien mielestä sanan suora käännös on ”kauppakeskusten rakentaminen”.
Käsitteellisiä sekaannuksia esiintyi myös ”ihmisoikeudet”-sanan kanssa. Etenkin monet urheilijat arvelivat sen tarkoittavan ”mahdollisuutta tilata strippari kisojen päälle vähän viihdyttämään poikia, hoh hoh, paitsi että eihän me tietenkään semmoista”.

7 vastausta aiheeseen “Kysely: Monilla vaikeuksia erottaa urheilu ja politiikka toisistaan”

Pimeässä huoneessa ne on ihan helppo erottaa käsituntumalla. Pääsääntöisesti politiikkaa on se jossa on runsaasti löysää lihaa ja vyötärö puuttuu.

Alan asiantuntijoiden mukaan Kiinassa on jo valmistauduttu urheilun ja politiikan erottamiseen toisistaan, tarvittaessa vaikka panssaridivisioonan avulla.

Jokaisessa vähänkin suuremmassa sanomalehdessä on
erikseen politiikan toimitus ja urheilutoimitus.
Tätä asiaa oli pitänyt kysyä näiltä todellisilta asiantuntijoilta eikä tavallisilta tumpeloilta!
Vastaukset olisivat tietenkin olleet aivan samat,
mutta silti vankkaa asiantuntijatasoa.

Seppo Rädyn aikaan urheilijan erotti politiikosta siitä, että se ei turhia jauhanut paskaa. Nykyisin ne vaan selittää koko ajan.

Ei hätää! Kun kansakunnan identiteettiä ja olemassaoloa uhkaa vaara, tulee hätiin Nurmijärven oma poika Matti. Luottakaamme vain siihen, että hän erottaa politiikan urheilusta yhtä vaivattomasti kuin siiklin Lapin puikulasta.

Tervehdys,
Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #32 jaksoon. Olen antanut
kaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.
Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
http://blogit.yle.fi/node/2228

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Paikallinen lapsi järkyttyi tillilihan poistosta

(TOIJALA) Ruuan hinnannousu on pakottanut koulukeittiöt monin paikoin karsimaan ruokalistojaan, minkä koulutiensä aloittavat lapset ovat joutuneet karvaasti huomaamaan. Moni opintaival...

Close