Kategoriat
Sähkeet Talous

WTO-neuvottelut kaatuivat

(GENEVIEVE) Maailmankaupan vapauttamiseen tähtäävät WTO-neuvottelut kaatuivat tiistai-iltana portaissa. Silminnäkijöiden mukaan hieman nauttineessa tilassa olleet neuvottelut kompastuivat toisella tai kolmannella askelmalla, menettivät tasapainonsa ja romahtivat alas parin metrin matkan eteisen matolle.
Lääkärien mukaan WTO-neuvottelut selvisivät kuitenkin kohtalaisen vähillä vammoilla, sillä kaatumista pehmensi suuri joukko kehitysmaita, jotka jäivät alle ja ottivat enimmät vahingot vastaan. Korkeintaan muutamia mustelmia saattaa esiintyä.
Kaatuminen hidastaa WTO-neuvottelujen pääsyä ulos leikkimään naapurin lasten kanssa jonkin verran, arvioivat ekonomistit. Suurin osa heistä kuitenkin tunnusti, ettei tiedä oikeastaan hevonvittua koko asiasta.

10 vastausta aiheeseen “WTO-neuvottelut kaatuivat”

Kaatuminen olisi ollut vaaraton elleivät pehmentämässä olleet Kiina ja Intia olisi viime hetkellä väistäneet.Vammat ovat siksi pahoja että ainakin uuskolonialismi ellei peräti globaali karavaanikapitalismi ovat teho-osatolla ja toivoa ei juuri ole.

Syvästi järkyttynyeiden tarkkailijioden mukaan kauppaneuvottelujen kaatumista saattoivat edesauttaa banaaninkuoret, joita katkerat latinalaisen Amerikan banaaninviljelijät levittelivät portaille. ”Nännäsnää, siitäs saitte!” ilkkui Kolumbian neuvotteludelegaation edustaja Eldorado Chiquita EU:n edustajalle Vuitton Armanille.
Tilanne on nyt lähes yhtä vakava kuin Dohan neuvottelujen katkettua heinäkuussa 2006. Tuolloin EU menetti varovaisen arvion mukaan ainakin 100 miljoonan euron taloudellisen hyödyn ja 1,5 miljoonaa neekeriä kuoli.

Lehden mielipidekyselyllä ei ole ollut vaikutusta
(LEHTI-LEHTI) Lehti -lehden tämänhetkinen mielipidekysely ei ole vaikuttanut lukijoihin toivotulla tavalla. Kysymyksenä kuului: ”Pitäisikö Lehden kyselyistä poistaa ylimääräiset, aiheeseen liittymättömät vastaukset?”
Kysymys oli tarkoituksella muodostettu sarkastiseksi kommentiksi, mutta joillekin näin vaikean metaforisiin viesteihin on ollut vaikea suhtautua.
”au, kompastuin just”, kirjoittaa nimimerkki Sauli Niinistö, jonka verbaalisen ja loogisen kommunikointimetodien ala-arvoisuus on mitattavissa ainostaan hänen mielikuvituksettomasti valitsemaansa nimimerkkiin. Kyseessä on selvästi, kyselyn äänensävystä huolimatta, erittäin grobiaali ja analfabeettinen yksilö.

Vastaa käyttäjälle vapaakauppias Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Olli Lindholm tiukasti kiinni Iskelmä-Finlandiassa

(PORI) Yö-yhtyeen Olli Lindholm on Lehden lukijoiden suosikki tämän vuoden Iskelmä-Finlandian voittajaksi. Lehden äärimmäisen luotettavassa nettiäänestyksessä ykkössijaa pitää Olli Lindholm,...

Close