Kategoriat
Talous Tiede

Haudoissaan pyörivät ruumiit aiotaan valjastaa energiantuotantoon

(PYHÄINHÄVÄISTYS) Suomen energiateollisuus suunnittelee uutta päänavausta sähköntuotannon tehostamiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Energia-alan neuvottelukunnan väliraportti esittää, että nykyisellään haudoissaan hyödyttöminä pyörivät ruumiit voitaisiin valjastaa tuottamaan sähköä.
”Laskelmien mukaan jopa tuhannet ihmiset kierivät hautuumaan mullassa aivan turhan panttina. Kun ruumis liitetään voimansiirtoremmillä kiinni turbiiniin, saadaan tapauksesta riippuen jopa kilowattitolkulla käytännössä puhdasta bioenergiaa”, hahmottelee TVO:n kolmesti kieltämä yli-insinööri Bengt Gustafsson-Pelargonia.
Erityisen vilkkaasti haudoissaan ovat energia-alan tekemien yva-selvitysten mukaan viime vuosina pyörineet muun muassa sotamarsalkka Mannerheim, Urho Kekkonen sekä naapurin isäntä kun kuuli mitä Marjatta päivätansseissa teki. Pyörimistä ovat lisänneet tapainturmelus, syntisyys, irstailu ja huono elämä, jota Ei Tapahtunut Minun Nuoruudessani.
Gustafsson-Pelargonia ei halua ottaa kantaa siihen, vaikuttaako uuden tuotantotavan käyttöönotto suunnitteilla oleviin ydinvoiman lisärakennushankkeisiin. Energiateollisuus kuitenkin muistuttaa, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kaikki keinot on otettava käyttöön.
”Ilmastonmuutos on pantava kuriin vaikka sitten ilmastonmuutoksella! Tärkeintä on että saamme seitsemännen ydinvoimalan. Eikäkö oliko se jo kahdeksas?” laskeskeli Harmaa Eminenssi.

9 vastausta aiheeseen “Haudoissaan pyörivät ruumiit aiotaan valjastaa energiantuotantoon”

Henkilökohtaisesti toivoisin myös radio- ja televisiokanavien tyhjännaurajien valjastamista energiateollisuuden palvelukseen. Hih hih hih, vähä niinku hei!

Riemuissaan voltteja heittelevät homot voitaisiin hyödyntää samalla tavoin erityisesti sähkönkulutuksen huippuaikoina.

Maassamme on useita satoja työlaitoksia, joissa esim. poljetaan omituisilla paikallaan pysyvillä pyörillä tai soudetaan härvelissä, joka on asetettu lattialle eikä suinkaan veteen, ja hyvä niin, eihän se kelluisi. Kuulemani mukaan jotkut kansalaiset maksavat tällaisten laitteiden käyttömahdollisuudesta jopa kymmeniä euroja kuukaudessa.
Mikä siis olisi halvempaa lisäenergiaa kuin kuntoilijoiden tuottama? Olen varma, että harrastuksen suosio lisääntyisi entisestään, jos kansalaiset tietäisivät hyödyttävänsä yhteiskuntaa paitsi pysymällä hyvässä kunnossa (mikä on tietenkin Kansakuntamme elinkelpoisuuden kannalta erittäin tärkeää), myös pyörittävänsä tuottamallaan sähköllä myös yhteiskuntamme tärkeitä ja mahtavia Tuotantolaitoksia.

Pakastekuivatut ruumit olisivat helposti myös poltettavissa. Koska ihminen kasvaessaan sitoo hiiltä epäsuorasti myös ilmakehästä voidaan ihmisruumis laskea biopolttoaineeksi. Ruumiiden polttamista voitaisiin sitten tukea valtion rahoilla, jotta pakastekuivauksen, maantiekuljetusten ym. vastaavien pienien energiahukkien vaikutus ei teksii polttoaineen käytöstä kannattamatonta.

”Elävät kuolleet ovat arvokkaampia”. kertoo kummitusjunankuljettaja Z. Aki K. Ombie-Kaurismäki Tampereen Anrvopantista.

Pelkäänpä pahoin, että haudoistaan nousseet ruumiit hidastavat jälleen juhannuksen paluuliikenteen. Ainakin viime suvena tienposket olivat väärällään kalpeita, kankeita ja ankeita eläviä vainajia.
Pakko tähän samaan hengenvetoon kommentoida ilmastonmuutoskeskustelua. Kyllä ilmastonmuutosta voi hillitä jokainen pienillä teoilla. Minä esimerkiksi hillitsen ilmaston lämpenemistä pitämällä koko ajan pakastimen kantta vähän raollaan – viilentää lähiympäristöä yllättävän tehokkaasti! Lisäksi makuuhuoneeni lämmitetään yöaikaan biokaasulla.

Bioenergian talteen ottamiseksi kansalaisten yleiseksi velvollisuudeksi tullaan asettamaan päivittäinen kaalilaatikon, soijan, kotikaljan ja hernekeiton nauttiminen. Alushousut tulevat muuttumaan kaasutiiviiksi ja niihin liitetään selässä kannettava kaasun keräilylaitteisto. Tämä metaanikaasu tulee olemaan suomalaisen biodynaamisen yhteiskunnan energiatuotannon kulmakivi!

tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit tissit

Venäjän nykyinen nuoriso on jo omalta osaltaan pelastanut maailman ilmastonmuutokselta, erityisen kunniamaininnan hauta-turbiinien käyttöönotosta saa venäläiset uusnatsi ja skinhead nuoriso. Tämä sinnikäs ja luonnonläheinen, miltei eläimellinen ja ulkomaalaisia rakkaudella muistava erityishuomiota vaativa myöhäisteini kultti, huomasi outoa sähinää ja surinaa aina tatuoidessaan hakaristiä takaraivoonsa. Yllätyksekseen nuorisojoukko löysi äänen lähteen joka osoittautui toisen maailmansodan aikaiseksi neuvostosotilaiden muistohaudaksi. Myöskin poliittisesti aktiivinen nuoriso on ottanut kantaa viron sotilaspatsaan siirtoon, sillä vainajien siirtämisen takia Moskovasta pimeni monta korttelia useiksi tunneiksi.

Vastaa käyttäjälle Kapteeni Nemo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Karavaanarit osoittavat mieltään tukkimalla juhannusliikenteen

(LUSIFER) Karavaanareiden protesti uhkaa tukkia koko juhannusliikenteen. Ympäri Suomen camping-alueilla ja letkojen keulassa kiertävissä tekstiviesteissä kehotetaan jatkamaan normaalia ajotapaa ja...

Close