Kategoriat
Ulkomaat

Seuraava G8-kokous ulkoavaruudessa

(VERDAMMT) Mielenosoitusten ja muiden laillisten vaikutuskanavien piinaama G8-kokous aiotaan järjestää tulevina vuosina täysin eristetyssä ympäristössä, jotta teollisuusmaiden johtajat saisivat keskustella tärkeistä asioista rauhassa. Hanke on saanut lisätuulta Saksan Heiligendammin tämänvuotisista järjestyshäiriöistä.
Esillä on aiemmin ollut esimerkiksi taatusti luoksepääsemättömien lentotukialuksen tai terveyskeskuslääkärin vastaanoton käyttö kokouspaikkana. Lehden saamien tietojen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä, vaan tulevat G8-tapaamiset aiotaan ilmeisesti pitää ulkoavaruudessa.
”Demokratian kannalta on ehdottoman välttämätöntä, etteivät mielenosoittajat pääse esittämään näkemyksiään kansanäänestyksillä valituille johtajille. Siksipä valtionpäämiehet sullotaan ensi kesäkuussa Sojuz-sukkulaan ja laukaistaan kohti Öortin pilveä”, kerrottiin Yhdysvaltain valtuuskunnasta.
Hanke on saanut laajaa kannatusta.

9 vastausta aiheeseen “Seuraava G8-kokous ulkoavaruudessa”

Ei auta, kaupalliset avaruuslentopalvelut ovat jo arkipäivää. Valtionpäämiehiä kuljettavan aluksen perään kohti Oortin pilveä laukaistaan useampikin sukkula, jotka kuljettavat Kriinpiissiin miehiä ja muita anarkisteja.

Al-Qaidan ja Kemiran kouluttamat viherpeukalot ovat saaneet suurta tuhoa Pentikäisen perheen rintamamiestalon pihassa. Kemiran Y-lannossäkistä väsätty kasapanos turmeli retiisipenkin, ja tillisatoakin uhkaa kato. Räjähdyksen jälkeen pihamaallaan tahriintuneita pyykkejään kauhistellut äiti-Pentikäinen kommentoi: ”Onneks ei ostettu sitä kanankakkaa”.

ihkublogikomentti kirjeenvaihtajalle puutarhasta:
Niinpä, onneksi ei rakennettu kanankakkaista DirtyBombbia. Vai onkohan se jo Mass-Ass-Destruction Weapon of Axes of Evil. Siinä jää kaloripommit toiseksi, kun rupeaa porkkanat kasvamaan. Niistähän saa lyömäaseita Trans-Atlantisille lennoille.

on kirjeenvaihtajanne puutarhasta, nyt aamuisella munkkikahvilla Kuopion torillasanoo:

Oikein, Jussi. Ja vielä väitetään, ettei kasviksista voi olla vahinkoa. Ennen vanhaan Neuvostoliitossa oli tämäkin otettu huomioon, ja niinpä jouduimme hedelmä/vihanneskiellon takia syömään eväsbanaanit ennen rajan ylitystä Nuijamaalla. Mummo ei hyväksynyt ruoan haaskausta, niinpä sitten oli maha pienillä pojilla killillään ja ukin verensokerit topparissa.
Tulit juuri paljastaneeksi Pahan Akselin kieroimman juonen – kaloripommit. Juuri roskaruoalla ja possumunkeillahan terroristimieliset ravintolat ovat saattaneet kristityt kapitalistit vakavan ylipainon, verenpaineen, diabeteksen ja heikon aerobisen kunnon tilaan.
–nykyterroristi ei sido aikapommia vyötäisilleen – hän sitoo kaloripommit vihollisensa vyötärölle!!!—

Asiasta aivan perkeleen hyvin perillä olevan tahvon mukaan ensi kerralla kokouspaikkana toimii Potsdam. Perusteluna järjestäytyneet anarkistihipit tokaisivat – ”’cause Pot’s dam’ good!”
Gr8!, tokaisivat myös virkistyksen tarpeessa olevat päättäjät.

Seuraavan kerran Saksassa kokous järjestään Nichteinsteigenissa, koska sinne on hyvät joukkoliikenneyhteydet kaikkien suurten kaupunkien metroilla, ja anarkaistoillakaan ei voi olla mitään näin ekologisesti järjestettyä kokousta vastaan.

Vastaa käyttäjälle Hyvien ajatusten Tonava Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Samizdat-konserni osti TNS-Gallupin

Lehden toimittajat ovat joutuneet myymään äitinsä seksiorjiksi Romaniaan maksaakseen tuntuvan kauppasumman TNS-Gallupista. Yritysosto on osa Lehden tulevaisuusstrategiaa, jonka turvin se...

Close