Kategoriat
Kotimaa

Suomen jäsenyys Lasten omassa kirjakerhossa repii puolueiden rivejä

(HYPERBOREA) Suomen puoluekenttä on edelleen erittäin jakautunut Lasten oman kirjakerhon jäsenyyden suhteen, selviää Lehden TNS-Gallupilla teettämästä mielipidemittauksesta. Kirjakerhon kannattajat ovat edelleen vähemmistönä, mutta kannastaan epävarmojen osuus on suuri.
Gallupin mukaan kirjakerhon jäsenyyttä tukisi tällä hetkellä lukumäärän verran suomalaisista ja vastustaisi jonkin toisen numeron verran. Numerot ovat muuttuneet sitten kantalukuun 60 perustuneen järjestelmän.
Lasten oma kirjakerho kerää eniten kannatusta oikeistosta, varsinkin kokoomuksen riveistä, kun taas vasemmistossa ollaan kriittisempiä.
”Minun mielestäni Suomen tulisi jättää jäsenhakemuksensa mahdollisimman pian. Kuukauden paketissa olisi nimittäin tarjolla Aku Ankan uima-allas ja kaupan päälle kivoja tatuointeja. Puhumattakaan liittymislahjasta”, propagoi ministeri Jan Vapaavuori.
Vasemmistossa taas odotettaisiin rauhallisesti seuraavaa puolustuspoliittista selontekoa ja harkittaisiin vaihtoehtoisia toimintamalleja. Esillä on ollut mm. divareissa käynti ja taskukirjojen pölliminen isosiskolta. Monet merkit kuitenkin vihjaavat siihen, että jäsenyys lähestyy.
Suomi on mm. muuttanut monia standardejaan vastaamaan kirjakerhon käyttämiä. Esimerkiksi pääministeri on keskittynyt jo pidemmän aikaa puhumaan pehmeitä ja useissa tilastoissa seikkailee runsaasti mielikuvitushenkilöitä. Etenkin työministeriö on kunnostautunut tässä suhteessa.

12 vastausta aiheeseen “Suomen jäsenyys Lasten omassa kirjakerhossa repii puolueiden rivejä”

Mielestani on aarimmaisen kyseenalaista etta Lehti teettaa galluppeja samaan konserniin kuuluvalla TNS-gallupilla. Kuka saatana siella on konserninjohtajana, kysyn vaan? Keskittyisi vain sihteerin panemiseen (lieko sitakaan hommaa osata) ja jattaisi tallaiset linjanvedot ylempaan keskijohtoon tai johonkin. Vai onko jaaneet laakkeet ottamatta aamulla?
Lehden tulee jaavata itsensa kayttamasta TNS palveluita ja HETI! Kuka muuten pystyy varmistamaan etta sielta ei tule tilaustyona Lehtea miellyttavia tuloksia. Sitten revitaan kirkuvia otsikoita. Yllaoleva juttu on hyva esimerkki. Johtopaatoksia on taas revitty just niinku on tykatty, faktat ja tilastolliset tosiasiat on unohettu Linda Ham tyylisesti. No myynti nousee tietty kohisten ja tomitus paasee taas katumaastureitaan paivittamaan. Ja Karpokin lopetettiin…kelle tassa enaa valitat saatana.
Ja sori etta se aalio keta tamankin koneen pienin sormin Kiinassa kasasi ei tajunnu mitaan aakkosista.

Aha, selvisihän se!
Olenkin epäillyt jo pitkään, että työministeriön kontrolloimat SIVARIT ovat eri yhteisöjen salaisia agentteja, demareitakin kenties!
Muuten, sivarit ja tissit – sointuvat niin kauniisti yhteen, eikös totta?

Jäsenyyttähän tukisi enemmistö suomalaisista, jos kerhoa älyttäisiin mainostaa tv:ssä kampanjalla, jossa ihannoidaan uusavuttomuutta, moukkamaista käytöstä ja katteetonta ylemmyydentuntoa. Tai reilusti keskivartalolihavuutta.

Ja mitähän Hampurinkin pormestari ymmärtää Suomen eduista ja politiikasta, kysynpä vaan.

Pormestari ei ymmärrä Suomen edusta mitään. Lisäksi nimimerkissä yhdistyvät möhömaha, pohjoissaksalainen jäykkyys ja savolainen tittelinkipeys, joten aineksia demaripampuksi kyllä olisi.

Suomen pitäisi välittömästi liittyä Mustanaamio-kerhoon. Tai ainakin puolustusministeriö omaksi ala-jaostokseen. Tulisi kutsuja sinne Valkoiseen Taloonkin vähän useammin.
-Mustanaamio on kova koville!-

Viidakon vanha sanonota sanoo: ”Putin ei uskalla uhota sille, jolla on sormessaan pääkallosormus”. Olisi vahva neuvotteluase Ilkka Kanervalle. Ja näyttävä kantasormus tenhoaa myös naisväkeen.
Liittykää kerhooni, saatte liittymislahjaksi puhallettavan Devil-rantalelun!

Mutta minusta kantasormustutkimukset ovat vielä toistaiseksi eettisesti liian arveluttavia. Oma liittoutumiskantani on jyrkästi se, että emme tarvitse Lasten kirjakerhoa, meille riiittää lähidivareissa käynti ja pornolehtien pölliminen kirpputoreilta.

Minusta ei pitäisi aivan näin löyhän kirjakerhopoliittisen keskustelun pohjalta liittyä mihinkään, tai edes harkita liittymistä. Suomi on pärjännyt sodanjälkeisen ajan hyvin kuulumalla ainoastaan suomalaiseen kirjakerhoon. Toki tulevaisuudessa pitäisin takaoven Lasten omalle kirjakerholle. Nyt tuleekin odottaa uutta pian valmistuvaa kirjakerhopoliittista selontekoa ja keskittyä sen tarjoamiin vaihtoehtoihin, jotka varmasti tuovat lisävaloa vielä perin löyhälle sanahelinälle.

Kirjakerhokeskusteluun olisi uskottavuuden nimissä lisättävä myös vaihtoehto ”kyllä, jos Ruotsi liittyy”.

Miksi minä en ollut tietoinen kirpputoreilla myytävistä pornolehtdistä? Käytetty Ratto olisi mukavaa luettavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Seuraava G8-kokous ulkoavaruudessa

(VERDAMMT) Mielenosoitusten ja muiden laillisten vaikutuskanavien piinaama G8-kokous aiotaan järjestää tulevina vuosina täysin eristetyssä ympäristössä, jotta teollisuusmaiden johtajat saisivat keskustella...

Close