Kategoriat
Kotimaa

Manne-tv:n nimi muuttuu

(HUUMORIN HAUTAUSMAA) Yle aikoo vaihtaa kohua herättäneen viihdeohjelmansa Manne-tv:n nimen. Yhtiön mukaan nimenmuutos tekee ohjelmasta samalla hauskan, oivaltavan sekä suvaitsevaisuutta lisäävän ilman että sen sisältöön tarvitsee muuten puuttua ollenkaan.
”Uudeksi nimeksi tulee todennäköisesti joko Ostassie miult hyvä auto, Ookko Mäntsälässä käyny? tai Poliisi-TV, kertoo Ylen pääjohtaja Mikael Jungner.
Ohjelman aiheuttamasta kovasta julkisesta kohusta huolimatta Yle aikoo myös tulevaisuudessa jatkaa suvaitsevaisuutta edistävien viihdeohjelmien tuottamista. Työn alla ovat mm. seksuaalista tasa-arvoa painottava sitcom Vitun hinaaja ja rekkalesbo, vammaisten asemaan puuttuva Kuolaava perseääliö -show sekä leikkimielinen visailuohjelma Neekeri vai tiikeri?.
Ohjelmistossa jatkaa myös yleisesti vain tyhmille suunnattu Se on siinä.

13 vastausta aiheeseen “Manne-tv:n nimi muuttuu”

Karkeaa pilaa kissapedosta!
En ole ikinä nähnyt Forumin kahviossa merkkivaatteisiin ja kultakoruihin sonnustautunutta työtöntä tiikeriä.
Lastenlaulun sankarihottentottihan sai omaksensa jalkapallon sekä kuninkaan tyttären, perustuen lähinnä kovaääniseen kiljumiseen. Tähän suhteutettuna tiikereiden hiljainen toive käytetystä nahkakuulasta on kyllä varsin vaatimaton.
Mitre 5 on postissa!

Viaton toive vähemmän viattomalta kansalaiselta: Toivon että YLE:n moinen suorastaan uhkarohkea avoimuuden esitys EI poista tahi sensuroi ruuduistamme muutakin niin suvaitsevaista, suorastaan rajoja rikkovaa ja avointa ohjelmatarjontaa, kuten ”Hermunen” ”Ähläm Sähläm” ja ”Kaikkihomotsisustajat”. Unohdetaan Mitre ja päästetään ”iso kissa” sekä Jungnerin toimistoon, että Vallilaan toteuttamaan ”avoimuutta”.

Ehdotan Manne-tv:n uudeksi nimeksi ”Etnistaustainen eläkeläinen silkkitakissa ja pussihousuissa -tv”:tä

Nyt kaikki Joukolla äänestämään ”Poliisi-TV:tä” Manne-tv:n uudeksi nimeksi:
”Yleisradio ottaa vastaan nimiehdotuksia yleisöltä 6.7. asti osoitteessa yle.fi/areena. Ohjelman uusi nimi julkistetaan 13.7.”

”Se on siinä” säilyy ohjelmistossa, mutta Ylen kannattaa vakavasti harkita Risto Kaskilahden nimen muuttamista ”Kusipääksi” ja Antero Mertarannan loppusijoituspaikkaa esim. Eurajoelle.
Samalla YleX- ja Yle Extra -kanavat nimetään ”Vitun teiniääliöiden mokellusta” -kanavaksi.

Aavistus kuulumisesta valkoiseen vähä-älyiseen vähemmistöön sai taas lisää ponttta. Romanifoorumin Johannes Niska-Virta laukoi seuraavasti: ”Manne-sana on romanikulttuurissa hyvin loukkaava, sillä se on romanimiehen etunimi”.
Jos joku kielillä puhuva (erkki) tai puita halaava (tapio) intelletku voisi hieman valottaa yo. logiikkaa, niin pisteitä ropisisi. (tuomas!)
Ja varmasti joku äidinkieltä opettava (mikko) voisi kertoa kaikille, että forumissa (ei tiikereitä, vain kalevi) on kolme o:ta.
Jukka, antero ja vielä petterikin, mikänottei!

Vastaa käyttäjälle Soikkeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Vanhanen: "Rauha meidän elinajaksemme"

(SIBBOFÄRJAN) Eurooppaan on Helsingin ja Sipoon rajakiistan selvittämisen myötä saatu "rauha meidän elinajaksemme", kommentoi Suomen pääministeri Matti Vanhanen torstaina. Uutinen...

Close