Kategoriat
Muut

Lehden perinteinen suuri kirjoituskilpailu

Tule kirjoittamaan historiaa!
Samizdat-konserni julistaa Lehden suuren kirjoituskilpailun alkaneeksi. Kirjoituksen otsikko ja tyylilaji ovat vapaat, teemana on ”kotiväkivalta, uskonto ja isänmaa”. Kilpailun tämän vuoden suojelijana toimii Kansallinen Kokoomus, onhan kyseessä niin sanottu Kari Häkämies -juhlakilpailu.

Kaikkiin kilpailusarjoihin voi osallistua vuoden 2006 loppuun saakka. Kilpailutyöt tulee julkaista jossain koti- tai ulkomaisessa päivälehdessä millä tahansa osastolla, esimerkiksi yleisönosastolla. Tekstissä tulee käyttää ainakin kahta seuraavista ilmaisuista: ”Työelämän joustot”, ”Huhtiniemi”, ”Arno Kotro” ja ”Enemmän kuin”. Kirjoitukselle eduksi katsotaan useammankin ilmaisun käyttäminen, sekä romanttisen kansallissosialistinen asenne. Julkaiseminen tulee todistaa esimerkiksi linkillä sähköiseen lehteen tai kertomalla, mistä Samizdat-konsernin henkilökunta saa käsiinsä numeron, jossa teksti on julkaistu.
Kilpailusarjat ovat 7-päiväiset sanomalehdet, 9-12 -vuotiaat, vammaisten oma sarja, mestis, kevyt välisarja, isä-ei-voitele-suksia-ja-itkettää-hiihtäessä -sarja, pakosarja ja naiset alle 150 kiloa. Edellisvuosina kilpailu on ollut kovatasoinen: voittajiksi ovat kohonneet Olli Kivinen ja Erkki Laatikainen Helsingin Sanomien ja Keskisuomalaisen sivuilla julkaisemillaan mainioilla teksteillä, jotka monet ovat ottaneet aivan täydestä.
Kilpailun voittaja palkitaan julkisuuden ja kehujen ohella arvokkaalla Lehti-t-paidalla, johon koko toimitus on hionnut. Kaikkien osanottajien kesken arvotaan lisäksi omakustannelounas ilman Lehden toimitusta.

33 vastausta aiheeseen “Lehden perinteinen suuri kirjoituskilpailu”

[/paskafiltteri]
Toimitus ei ilmeisesti kärsi tunnontuskista esittäessään kansalle joukon propagandistisia, häikäilemättä vääristeltyjä käsitteitä absoluuttisena totuutena. Koska Suomi on vapaa maa ja meijän visentillä on isompi ku teijän äitille mahtuu, heitän ilmoille vapauttavan lentolehtisen!
”Työelämän joustot” on poliittisesti värittynyt variaatio lauseesta ”Nuole jo tämä tötsy”. ”Huhtiniemi” on lukihäriöisen Supo-agentin lähettämä huippusalainen viesti, jonka Hymy-lehden kuollut päätoimittaja nappasi vuoden 1987 tammikuussa tämän kädestä haastatellessaan silloista Suomen presidenttiä. Dekoodattuna viesti kuului ”Menu hiihti”. ”Arno Kotro”, kuten huoltamoiden ja metalliverstaiden syövereissä tiedetään, on Koti Porno -nimisen henkilön taiteilijanimi. ”Enemmän kuin” on restrukturalistinen näkemys yhteiseurooppalaisesta alkuperäiskäsitteestä ”EM-kännimenu”.
[paskafiltteri]

Jyrki Lehtola kirjoitti tänään kolumnissaan Arno Kotrosta, mutta onko Lehtolan kolumni kansallissosialistinen? Ja miksi ei koskaan vaadita lisää vapaa-ajan joustoja? Hä, kysyn vaan? Missä on Karpo? Onko Kreta Karpo sille sukua?

Kuka vittu on voinut ottaa Olli Kivisen kirjoitukset todesta? Arno Kotro?
Enemmän kuin mitään, vihaan Arno Kotroa.

Jos Arno Kotron etunimi alkaisi d:llä, se olisi toisin päin Orto Konrad. Eikö olekin ihan vitun mielenkiintoista?

Kuka on Arno Kotro? Tähän päivään asti luulin häntä Zen Cafén jäseneksi, mutta näköjään se onkin Putro! Liekö kyseessä Olli Kivisen salanimi?

Kuka on Arno Kotro? Tähän päivään asti luulin häntä Zen Cafén jäseneksi, mutta näköjään se onkin Putro! Liekö kyseessä Olli Kivisen salanimi?

Milloin nämä kaikki saa kirjana? Kai ehtii Jouluksi? 2-vuotiaalle kummipojalle pitäisi ostaa jotain, enkä muuta keksi.

Miettikää jos olis vaalikone, joka antaa aina saman tuloksen. Onko tämä kilpailu vaalikone? Vain osallistumalla voit saada aikaan saman tuloksen kuin osallistumatta! Onko Lehti kuin länsieurooppalainen demokratia, kysyn vaan, huutaen äänellä, täältä.

toimiix tää nii päi et jos meitzi järkkää ton omakustanne lounaan ilman toimitusta nii onx meitzi sillon voittanut tän skaban?

Ehdotan palkinnoksi Mattiesko Hytöstä runsaalla myskihärkäkastikkeella valeltuna.

mäsallilstun kirjoitukdsella ni 7-päoivvää. dasrjaan. me oltiin parin julkkiksen kans pelaamassa biljardia js ssits tiosi paljon kännidstä tuli suhde, ja sti bämänä tja taiu sisisiiinä vähän hiilhankokin heila loupuksi, että raastupa tässä kustu perkele.

Mitään muuta en halua sanoa kuin.
Arno Kotro on maailman eniten perseestä. Toivottavasti alakerran herra muistaa häntä kunnon roviolla. Enkä siis tarkoita alakerran pahalta haisevaa naapuria. Ja Päivi Räsäsen tyttären puhelinnumero on jo suolattu ja uunissa.

HEIL NIINISTÖ!!!
Tuo tuleva suuri johtajamme tuo mukanaan enemmän kuin Aarno Kotro ja Huhtiniemi työelämän joustopolitiikallaan ovat vaalikausillaan yhteensä saaneet aikaan tuho globalisaatio natsipropaganda porkkanamehu implikaatio johtajuuden puute sukkamehu.

[b]Suunnitelmissa suuret tötteröt[/b]
Pitkän miehen käsi kiepsahtaa luontevasti siron naisen vyötärölle. He vitsailevat, nauravat ja lopulta mies alkaa kouria tuoretta morsiantaan. Valokuvaajan ei tarvitse kahdesti ehdottaa heitä suutelemaan valokuvaajaa.
[b]Onnellinen pari löysi toisensa laajakuva-tv:n avulla[/b]
Miten muuten 63-vuotias kuorolaulaja Aurajoen uomasta ja Huhtiniemestä, Vienan Karjalasta kotoisin oleva 16-vuotias olisivat toisensa kohdanneet?
Tarvittiin ensin viisi karille ajautunutta avioliittoa, jonka vuoksi epätoivoiseksi tullut tarjoussikanautatilallinen lähti Weikon Leipäkoneeseen telkkarin hakuun. Tarvittiin naiivi nainen, joka on huomiohakuinen tultuaan ruotsalaisen missukan syrjäyttämäksi.
Koko pitkän syksyn Susanna Pienessä-Sievässänen ja Harri Salaojaputkilo ovat saaneet ansaittua palstatilaa, mutta eivät vielä koe saaneensa sitä tarpeeksi.
Lukijoille haluttiin säilyttää ilo arvata, kuinka turhista asioista lööpit saadaankaan revittyä. Suuri yleisö luki viikon vanhoja Aamiksia ja oli pahasti uutispimennossa uusimmista käänteistä.
He ovat menossa Lidliin ostamaan uuden pyykkitelineen, mutta päivämäärää ei ole lyöty lukkoon.
Harri lupailee pitää isot, kerrassaan komiat työelämän joustot, jossa pyykkitelinettä saa testata kuka tahansa kynnelle kykenevä.
– Ainakin 20 000 vierasta, sellaiset keskimääräiset iltapäiväkahvit, hän maalailee samalla tummaihoisen Mona Lisan kuulakärkikynäluonnosta.
Isot kirkkoveneet ovat aina olleet Susannan haaveissa, sillä hän kalastaa hieman suuremmilla vehkeillä kuin tavan tallaajat. Vieraiden kanssa kuksitaan paljon.
– Mutta ei minulle mitään kermaviilikastiketta korvantauksiin!
Paras ajankohta on heistä kesä, mutta kuitenkin ennen Eukonkannon MM-kisoja.
Raskaushuhut pariskunta katkaisee napakasti.
– Tai onhan meillä puolivuotias vauva, Susanna laskettelee ja törmää rinnekoneeseen.
Kyseessä on Volvo BM, puskutraktori, joka hankittiin viime kesänä. Volvo saa riittää vauvakuumeen tainnuttajaksi ainakin vähän aikaa.
Kaapin asukkaiden määräämisestä ei ole tullut suukopua. He ovat itsekin ehtineet ihmetellä sitä, etteivät ole missään vaiheessa olleet kaapissa. Väittelyä tohtoriksi kyllä on kokeiltu, mutta ei se ole päässyt luentosaliin asti, kun ne turvamiehet blokkaavat meidät aina jo aulassa. – Ei ole mitään ongelmaa, kun minä saan silikonit, Susanna ehättää kertomaan.
Harrilla on jatko valmiina:
– Ja minä sanon sen viimeisen sanan: ”Näetkö kirveen, Susanna? Näetkö hangen myös?”
Susannan kaulassa on läjä fritsuja, jotka on oikeasti tehty pölynimurilla. -Se on lahja Harrilta ja siinä on poistoilman suodatus. Katsokaapa muuten tötteröitäni!
– Joululahjaa enemmän kuin viideksi seuraavaksi vuodeksi, taustoittaa Harri, ja käynnistää Toyota Corolla DX:nsä.
Itse mies toivoo pukilta täydennystä Arno Kotron keksimien seikkailuromanien kokoelmaan.
”Työelämän joustot”, ”Huhtiniemi”,

Vastaa käyttäjälle Alli Povinen & Nora Kutri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Imaamien hyväksymät sähkeet keskiviikoksi

Vuosikirjaan ryhtiä - Journalismikritiikin vuosikirjan sisältöä uudistetaan rajulla kädellä, kertovat kirjan toimituskunnan edustajat. Jo seuraavasta numerosta alkaen kirja koostuu yksinomaan...

Close