Kategoriat
Urheilu

SM-liiga poisti kaikki esteet jeesustelulta

(ILMALA) Jääkiekon SM-liigan hallitus on päättänyt määrätä välittömästi aloitettavaksi kaikenlaisen jeesustelun ja moralisoinnin tiistai-illan Jokerit-HIFK-ottelusta. Hallituksen mukaan jokaisen kynnelle kykenevän jääkiekkotoimittajan, -asiantuntijan ja -kolumnistin on välittömästi jeesusteltava ainakin 20 palstamillimetriä Ryan Vandenbusschen ja Pasi Nielikäisen nyrkkitappelusta.
”Hyi hyi hyi hyi! Hyi hyi hyi hyi hyi!” aloittivat toimittajat äänenavauksen jo iltaoluella Painobaarissa Lapinlahden lintujen tahtiin.
SM-liigan mukaan on käsittämätöntä ja täysin tuomittavaa, että kaksi luupäistä riemuidioottia hakkaa toisiaan päähän kaukalossa. Liiga kehottaa molempia joukkueita keskittymään jatkossa suomalaiskiekon kunniakkaiden perinteiden, kuten ykkössenttereiden telomisen polvitaklauksilla, vaalimiseen.
”Koko perheen kiekkoviihde. Yhteiset hetket. Yhteistyökumppanien ravintoloista ostetut ateriat. Kivat värit”, toisteli liigahallitus. Kunniapuheenjohtaja Iso Läski huomautti, että lapset saattavat saada tappeluiden näkemisestä huonoja esimerkkejä, mikä on tietysti ihan vitun huono esimerkki kun isä kumminkin pieksää äidin säännöllisin väliajoin kaukalossa ja ulkopuolella, mutta mitä muuta sitten odotitte?
Vandenbussche ja Nielikäinen saavat tempauksestaan 20 ottelun pelikiellot, koska ne ovat liigan mukaan hyvin linjassa muiden Singin Singin vankilan kurinpitotoimien kanssa.

17 vastausta aiheeseen “SM-liiga poisti kaikki esteet jeesustelulta”

Keitä nuo on Ryan ja Pasi on? Jotain mielikuvitusystäviä? Oopperan kummituksia? Myrkky-lehden piirtäjiä? Nobel-palkinnon saajia? Big Brotherin homopariskunta? Kiasman nurkilta muutama viikko sitten löydettyjä puuttuvia renkaita? Mitä tekemistä niillä sitten oli jossain jääkiekko-ottelussa, onko niillä edes tissejä?

En tiedä mitä julkaisua tässä satirisoidaan, mutta ainakin Jatkoaika.com ja Aamulehti ovat omaksuneet kanadalaistyyppisen asenteen tappeluita kohtaan tänä syksynä. Ei enää tekopyhää (artificial holy) moralisointia vaan rehdin kiakkoidiotismin (tr00 goonism) arvostamista! (value processing!) Sinänsä (his/her you) mielenkiintoista (mind’s solid) että tähän asti kaukalossa tapahtuneet yhteenotot (withdrawals to one) on luokiteltu pahesuttaviiksi (vice wolf moustache), vaikka samaan aikaan kannustetaan (are jugged) nuoria harrastamaan (ardentize) itsepuolustuslajeja ja toisenhakkaamislajeja á la laatikkoilu (boxing).

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan ”aikuiset” hyväksyvät
lastensa fyysisen kurittamisen.
Adolf Yli-Alkeellisen tutkimuksen mukaan, 43 % lapsista hyväksyy
vanhempiensa tappamisen, ja 36 % isovanhempiensa tappamisen, vaikka tappaminen Suomen lain mukaan on ainakin ” hieman paheksuttavaa ”, paitsi jos , sen tekee rattijuoppo, silloin se on vain paheksuttavaa.

Onko Kiasman nurkista puuttunut renkaita? Renkaiden asennuksen jälkeen kulmat eivät tosin enää ole kulmia.
Haluaisin mainita, että jääkiekkomedian virallinen totuus Petteri ”veljenionsuomenparaspuolustavasentteri” Sihvonen hehkutti ko. tappelua jo eilen illalla Urheilulehden sivuilla. Näin ollen, SM-liigan hallituksen mukaan Petteri Sihvonen ei ole kynnelle kykenevä toimittaja. Kerrankin, vaikkakin vahingossa, SM-liigan hallitus oli jossain asiassa oikeassa.

Mitä vielä! Petteri ”1-2-2-trap” Sihvonen on yleensä oikeassa ainakin silloin, kun sanoo olevansa itse oikeassa ja muiden väärässä.
”Johdan kaiken urheilusta ja palautan kaiken urheiluun, koska olen Suomen ainoa analyyttisesti ajatteleva urheilutoimittaja”, Petteri huuteli ohi kulkeville ihmisille, joita kiinnosti aika vähän.

”Perhana! Seuraavan kerran hommataan Tony Halme ja pari isoa korstoa Niuvanniemestä ja keskustan snägäreiltä. Ei vtuh kun oli saamaton tuo Vandengeorgebussen, ei saanu edes tuomariääniä!”, kommentoi tuohtunut ja turhautunut Nikeripomo Per S. Lärvi illan jääkiekkokulminaatiota.
HIFK-leirissäkin on jo varauduttu seuraavaan kohtaamiseen pesäpallomailoin ja hevosenkengillä varustetuin pelihanskojen. ”Lyökää pojat sitten ekaks munille”, kehottaa joukkueenjohtaja Luu Femma.
Molemmat joukkueet kannustavat fanejaan tulemaan seuraavan kerran paikan päälle todistamaan helsinkiläisen kiekko-osaamisen taidonnäytettä.

Sing Singin, ei Singin Singin. On se kumma, kuin edes valtakunnon pää lehdessä ei osaa kirjottaa oikein!

”Sing Singin, ei Singin Singin. On se kumma, kuin edes valtakunnon pää lehdessä ei osaa kirjottaa oikein!”
Paritellaan nyt sitten välimerkkien kanssa. Kunnon äidinkielenopettajamoralismiasaakeli. Tosin uskottavuutta vähensi kirjoitusvirheet (mm pää lehdessä, valtakunnon…). Eipä se mitään.

Liekö äskeiselle edes juolahtanut mieleen, että ”valtakunnon pää lehdessä” oli tahallinen virhe eli ns. tehokeino. Vittu minä en enää tälle komentti palstalle ala kirjoitamaan saatanan amätööri pellet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *