Kategoriat
Viikonvaihde

Yliopisto-opiskelijat järkyttyivät elämän kovuudesta

(JYVÄSKYLÄ) Humanistisia aineita opiskeleva 23-vuotias Auli Purukumi luuli torstai-illan sujuvan hienosti. Hän järjesti poikaystävänsä täysin riitelemättä saadulla hyväksynnällä myöskin pariutuneille yliopisto-opiskelijatovereilleen riehakkaan illanvieton, jossa nautittiin kaksi pulloa keskihintaista chileläistä punaviiniä ja pellillinen bruschettoja. Kesken tunnelmoinnin ja Noora menee naimisiin -sarjan juonikertauksen koko seurue järkyttyi suunniltaan.
Ilman mitään näkyvää syytä cd-soitin lopetti Ultra Bran levyjen soittamisen. Purukumi yritti vaihtaa vaihtaa poltetun kokoelmalevyn alkuperäiseen Kroketti-albumiin, mutta siltikään soittimesta ei kuulunut mitään. Paniikissa nuori yliopisto-opiskelijatar pudotti ihannoimansa Ultra Bran levyn Greenpeacen mainosmateriaalin sekaan ja joutui turvautumaan Zen Cafen levyihin.
”Kun Anni Sinnemäen ihanat sanoitukset vaimenivat, niin luulin lopun koittaneen. Onneksi herkkä Samuli Putro sai minut hetkeksi elävien kirjoihin”, Purukumi muistelee jälkikäteen.
Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Ensin repeat-nappi ei suostunut toimimaan Todella kaunis -kappaleen kohdalla, ja lopulta myös Zen Cafe mykistyi. Edes Jamie Cullum ei suostunut pyörimään, jolloin Purukumi tirskautti muutaman kyyneleen Image-lehden kannelle. Ilta oli lopullisesti pilalla, eivätkä edes Sinkkuelämää-sarjan uusinnat pelastaneet seuruetta alakulolta.
”Miten tällainen on mahdollista? Lahjoitan kuitenkin vuodessa kuutisen euroa Afrikan nälkäänäkeville ja ostan vain reilun kaupan banaaneja, mutta silti joudun kokemaan tällaisia kauheuksia. Elämme pelottavassa yhteiskunnassa, kun tällaista sattuu kaupungeissakin”, Purukumi toteaa päätään puistellen.

9 vastausta aiheeseen “Yliopisto-opiskelijat järkyttyivät elämän kovuudesta”

cd-soittimeni jökkäsi, iik kauheaa teen siitä lehtijutun.. purukumin sais heittää roskikseen

Toista se oli kun minä olin nuori, vaikka en sitä niin tarkkaan enää muistakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uudet G.I.Joe -toimintafiguurit ensi joulun hittilelu

(WASHINGTON) Bratz- ja Action Man -nuket ovat menneen talven lumia. Tähän suuntaan ainakin viittaa uuden G. I. Joe -nukkesarjan julkaisemisen...

Close