Kategoriat
Politiikka

Eduskunta hyväksyi seksin rajatun ostokiellon

Paljon kiistelyä aiheuttanut seksin ostokielto hyväksyttiin eduskunnassa äänestyksen jälkeen perjantaina.
Uuden lain mukaan seksin ostaminen on sallittua ainoastaan arkipäivinä kello 9–21 välisenä aikana. Lauantaisin seksiä saa ostaa saunan jälkeen. Sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä seksikauppaa saa käydä ainoastaan alle 400 neliömetrin kokoisissa tiloissa.
Laissa rajoitetaan myös niin sanottua kytkykauppaa, jossa seksin ohella myydään muita tuotteita. Vastedes seksin hintaan ei saa sisällyttää esimerkiksi päiväkahveja.
Kansanedustaja Lyly Rajalan aloitteesta kirjattiin lakiin poikkeus, jonka ansiosta kansanedustajat saavat käydä huorissa valtion rahoilla ihan milloin huvittaa.

3 vastausta aiheeseen “Eduskunta hyväksyi seksin rajatun ostokiellon”

Hahahahaha! Hauska juttu. Lyly Rajalan nimen vetäminen mukaan oli piste i:n päälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Yliopisto-opiskelijat järkyttyivät elämän kovuudesta

(JYVÄSKYLÄ) Humanistisia aineita opiskeleva 23-vuotias Auli Purukumi luuli torstai-illan sujuvan hienosti. Hän järjesti poikaystävänsä täysin riitelemättä saadulla hyväksynnällä myöskin pariutuneille...

Close