Kategoriat
Kotimaa

Uuden kirkkovuoden juhlinta sujui ilman suuria välikohtauksia

(HANKASALMI) Uuden kirkkovuoden alkua on juhlittu tutun railakkaaseen tapaan ympäri Suomea. Humalaisten rähinät ja tappelut sekä ilkivallanteot ovat taas työllistäneet poliisia normaaliviikonloppua enemmän, mutta suuremmilta välikohtauksilta ja onnettomuuksilta on vältytty.
”Hälytystehtäviä on ollut noin tuplaten tavalliseen verrattuna, mikä on ihan tavallista uuden kirkkovuoden lukemaa”, kertoo ylikomisario Marko Hoosianna Kouvolan poliisista.
Uuden kirkkovuoden juhlintaan perinteisesti kuuluvat ilotulitteet ovat jälleen aiheuttaneet lukuisia silmä- ja palovammoja. Huittisissa varomaton tulitteiden käsittely aiheutti uhkaavan tulipalonalun keskustan pientaloalueella, mutta alokunta sai liekit hallintaan ennen kuin vakavia omaisuusvahinkoja ehti aiheutua.

Känni päälle

Poliisin mukaan alkoholiveron lasku on näkynyt humalaisten talteenottoluvuissa. Pakkasen kynsistä korjattiin esimerkiksi Kannonkoskella toistakymmentä väsynyttä juhlijaa, kun normaaliviikonloppuina lukema on noin kaksi, Arska ja Kake.

”Huolestuttavaa tässä on se, että humalaisten joukoissa liikkuu yhä enemmän nuoria, jopa lapsia. Vanhempien pitäisi katsoa tarkemmin, mihin porukkaan päästää lapsena juhlimaan uutta kirkkovuotta”,
muistuttaa nuorisotyöntekijä Seppo Adventti.
”Se voi alkaa helposti vattoman tuntuisesta yhdestä saarnasta ja pikarillisesta ehtoollisviiniä. Seuraavassa hetkessä onkin sitten jo kuvioissa liturgioita, kinkereitä, Postillojen lukua ja niin kierre on valmis”, kertaa Adventti ns. taivaanporttiteoriaa.

5 vastausta aiheeseen “Uuden kirkkovuoden juhlinta sujui ilman suuria välikohtauksia”

Kyllä meilläpäin juhlittiin adventin ensimmäisiä tunteja tuhdissa humalassa. On se hyvää, se viina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uusi kohumainoskampanja kuohuttaa kansaa

(HARBIN) Suomalaiset ehtivät hädin tuskin toipua skandaalimaisesta ns. koiranmyynti-mainoskampanjasta, kun torstaina suurten kaupunkien katukuvaan ilmestyi jälleen lisää häkellyttäviä mainoksia. Tällä...

Close