Kategoriat
Kulttuuri

Kohusarjassa kotirouvat uuteen uskoon ja rahoiksi

Pimp My Wife Suomeen ensi vuoden aikana
Yhdysvaltojen MTV:llä suuren suosion saavuttanut Pimp My Wife -tv-sarja saataneen suomalaistenkin nähtäville vielä ensi vuoden aikana. Kotimaassaan useita alan palkintoja kahminutta sarjaa on ylistetty muun muassa ”ihmisiä estoitta tyypitteleväksi” ja ”verrattoman rasistiseksi”.
Nimettömänä pysyttelevä suomalaisyhtiö on myös jo hankkinut oikeudet kotimaisen version tekemiseen. Yhtiö on jo neuvotellut alustavasti yhteistyöstä virolaisten ja venäläisten tahojen kanssa. Juontajaa yön naisten ja kurtisaanien ikioman shown suomalaiselle versiolle etsitään yhä.

10 vastausta aiheeseen “Kohusarjassa kotirouvat uuteen uskoon ja rahoiksi”

Amerikan Pimp My Wifen juontaja Xzibit on ilmaissut toiveensa, että Pikku G alkaisi juontamaan Suomen versiota. Pikku G tuo yksi Suomen kuumimmista räppäreistä on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän vaalikiireiden vuoksi pysty ottamaan tehtävää vastaan. Tällä hetkellä Pikku G on valmistautumassa vuoden 2007 eduskuntavaaleihin ja hänen mukaansa vaalikiertue on hyvässä käynnissä ja monen kansalaisen äänet ovat jo ostettu

mikään muu sana ei vituta lollia enempää kuin WANHA! Perkele pää räjähtä aaaaaaaaarrrrrrrrrgggggggggghhhhhhhhhhhhhhhh……….!!!

Ja sitten on vielä nörteille lol ja wanha -teineille tarkoitettu elämänhallintaan keskittyvä Pimp My Life, jossa paatuneimmastakin virtuaaliseksin harrastajasta muokataan katu-uskottava levyseppähitsaaja ja nuori aikuinen.

”Pimp my country, man”, kommentoi Charles ”Gola-Gbetu” Taylor ja viittoo kohti länsi-Afrikan helmeä, Liberiaa.

Yleensä katson televisiosta kaiken ja nytkään en ole tehnyt poikkeusta asian suhteen. Televisio suoltaa ja minä otan vastaan kaiken suolletun paskan. Sen minä sanon, että parempi se paska on ottaa suollettuna vastaan kuin sellaisenaan suoraan. Haisee vähemmän.

Paras käännös ”pimp”-verbille on Markus Kajolta: ”pimpittää”. Vastaavasti tekijänimi on tällöin ”pimpittäjä”. Ja formaatin suomalaisen version nimeksi: ”Vaimot pimpitykseen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uuden kirkkovuoden juhlinta sujui ilman suuria välikohtauksia

(HANKASALMI) Uuden kirkkovuoden alkua on juhlittu tutun railakkaaseen tapaan ympäri Suomea. Humalaisten rähinät ja tappelut sekä ilkivallanteot ovat taas työllistäneet...

Close