Kategoriat
Urheilu

Allianssi hakee uusia rahoittajia

(BUSINESS CITY) Jalkapalloseura AC Allianssi etsii kuumeisesti uusia rahoittajia. Seuran taustayhdistys purki tiistaina sopimuksensa Allianssi Oy:n kanssa, jonka taustarahoittajana toimi mm. kohuttu herra Ye Zheyun. Seuran viime kausi muistetaan lukuisista skandaaleistaan.
Yhdistyksen mukaan uusia tukijoita on kuitenkin jo löytynyt, ja tällä kertaa heidän ”toimensa kestävät päivänvalon”, kuten Allianssin tiedottaja Juhamatti Maalaisjärki asian ilmaisee.
”Olemme saaneet kirjeitse luotettavia yhteydenottoja Nigeriasta, joissa luvataan riskittömästi huomattavaa taloudellista tukea seuralle”, selittää Maalaisjärki Lehden toimittajalle.

Perusrehellinen Harold F.

Allianssin mukaan uudeksi taustahenkilöksi on ehdolla Lagosissa asuva herra Harold F., joka toimii huomattavan rahoitusyhtiön virkailijana. Eräs heidän asiakkaistaan oli tallettanut sijoitusrahastoon noin 20 miljoonaa dollaria, mutta kuollut sittemmin tapaturmaisesti. Hänellä ei ole lähisukulaisia, joten rahat uhkaavat päätyä valtiolle.
”Ajatuksena on, että Allianssi esittäytyy miehen sukulaisena, auttaa näin Haroldia siirtämään rahat ulkomaille, ja seuraa saa palkkioksi 30 prosenttia kokonaissummasta”, kertaa Maalaisjärki nerokasta kuviota.
Epävirallisten tietojen mukaan Allianssi kaavaili aiemmin talousongelmiensa ratkaisuksi seuran toimihenkilöiden ja kannattajien koirien ja kissojen myymistä Aasiaan turkiseläimiksi.
”No, ehkä siinä vähän ennakoimme, mutta tässä meillä on todellisen kasvojenpesun paikka”, hehkuttaa Maalaisjärki vantaalaisten pettämätöntä bisnesvainua.

9 vastausta aiheeseen “Allianssi hakee uusia rahoittajia”

Huhujen mukaan Allianssi on myös löytänyt nettikaupan joka myy halpaa Viagraa sekä uskomattomia peniksen pidennyslääkkeitä.

Lisäksi taidettiin Allianssin pojille luvata vähintään kaksi tuumaa lisää pituutta peniksiinsä.

Päivän Niksi-Pirkka: Mitä yhteistä on Allianssilla ja paskalla? Molemmat ovat kiinalaisia ja perseestä, niinkuin kiinalaisetkin.

Kaikille on myös tilattu hienot tohtorin paperit ja tarpeellisille lääkeaineille on löydetty uusia edullisia hankintakanavia. Ihmissuhdeasioita hoitaa Natalia Pissareva, joka itse otti yhteyttä seuran johtoon sähköpostitse, ja seuran rahastonhoitaja auttaa pelaajia kotiuttamaan kaikki lottovoitot joista pelaajille tulee sähköpostitse ilmoitus. Seura on myös rakentamassa hienoa toimitaloa, johon on luvattu USAsta rahoitusta 3.9 % kiinteällä korolla.

Meill pesäpalloilijoilla on pitkät perinteen rahoitusongelmien ratkaisussa. Ehdotan että me pesismiehet ja potkupalloilijat alamme tehdä veikauksen kanssa yhteistyötä lajin arvostuksen ja kiinnostuksen nostamiseksi.

Vastaa käyttäjälle Petroleum Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Seppo Nevalan äidille lupa poikansa kännykän kuunteluun

(MIKKELIN TORI) Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala joutuu tulevaisuudessa erityistarkkailuun. Erilaisista tuhmuuksista ja piruudenteoista epäilty Nevala joutuu asennettumaan matkapuhelimeensa laitteen, jonka...

Close