Kategoriat
Kulttuuri

Ransu-koira edelleen alaraajahalvaantunut

(RUSKEASUO) Ylen Pikku Kakkosen monivuotinen kestotähti ja lasten suosikki Ransu-koira on vuosien kuntoutuksesta huolimatta edelleen alaraajahalvaantunut. Ransua hoitavien lääkäreiden mukaan merkkejä paremmasta kuitenkin on nähtävissä.
”Ransu on taistelijaluonne. Olen aivan varma siitä, että hän vielä joskus liikuttaa jalkojaan ja kävelee”, pohtii ortopedi Ismo Nikama.
Varmaa tietoa siitä, miten ja milloin Ransu menetti jalkojensa toimintakyvyn, ei ole saatavilla. Pahat kielet vihjaavat alkoholin osuuteen, mutta tietoja ei ole vahvistettu. Vamma ei kuitenkaan ole estänyt häntä tekemästä mittavaa uraa tv-viihteen palveluksessa yhdessä kohtalotovereidensa Eno Elmerin ja Rikun kanssa.
Viime aikoina Ransun mainetta ovat kuitenkin ryvettäneet yksityiselämään liittyvät skandaalit. Uusimman Seitsemän päivää -lehden mukaan tv-tähti olisi villissä nuoruudessaan esiintynyt drag-tanssijana taitelijanimellä ”Transu”. Lisäksi Suomen sodomiittiyhdistys myönsi äskettäin Ransulle elämäntyöpalkinnon uutterasta harrastuneisuudesta. Yhdistyksen mukaan ”20 vuotta käsi perseessä telkkarissa on sellainen juttu, ettei siihen joka nahkajannu pystykään”.

10 vastausta aiheeseen “Ransu-koira edelleen alaraajahalvaantunut”

Nyt menitte vittu liian pitkälle. Karvakuonoja ei saatana loukata/herjata. Teen teistä mulkuista rikosilmoituksen jos ei tuo karvakuonojuttu ole poissa vähän ajan päästä.

20 vuotta nyrkki perseessä oli Nikin perustelu sille, miksi Ransu olisi sopiva tuottaja Peer Güntin levylle. Niin kuin olisikin.

Onpa melkoinen yhteensattuma. Minulla nimittäin on hallussani Balilaisessa yökerhossa 1970-luvun puolivälissä otettu kuva, jossa bikineihin sonnustautunut kääpiösnautseriuros hinkkaa etumustaan tanssilattian keskelle pystytettyä kromitankoa vasten saksalaisen, huomattavasti juopuneen, Hans Assmannin vasen käsi kyynärpäätä myöten rektaalissa. Huhu taiteilijanimestä ”Transu” voi siis pitää paikkaansa, vaikkakin virallinen taho ( http://www.yle.fi/pikku2/ystavamme/ystavmme_ransu.html ) väittääkin Ransun syntyneen vasta lokakuussa 1978.

(Sohloppi) Sympatiaa Ransulle Muppeteilta.
Vastikään 50 vuotta täyttänyt Kermit-Sammakko lähettää syvimmän osanottonsa Tampesteriin. ”Kyllä 20 vuotta kestää vaikka aidanseipäässä kököttäen, mutta kokeiles miltä tuntuu puoli vuosisataa, jumankauta juu nääs”, toteaa Kermit. ”Ei siinä paljon terveitä parisuhteita rakennella, sioille menee koko homma”, jatkaa vihreä pallosilmä ja haistattaa keskisormeaan. Romanian uuskansantelevision johtaja Vlad Tepes puolestaan moittii Ransua: ”Pehmo taitaa olla koko ukko. Tulis vaan tänne Transylvaniaan niin kerrattaisiin vähän meitin perinnejuttuja.”

Yle orjuuttaa?
Kolme rampautettua näyttelijää samassa sarjassa? Ei edes kauniissa ja rohkeissa ole näin yliammuttuja juttua. Ainoana selityksenä voidaan pitää sitä, että YLE tahallaan rampauttaa näyttelijöitään. Syyksi voidaan epäillä näyttelijöiden säilytykseen käytettävien häkkien pienuutta. Tunnetusti Ransua, Elmeriä tai Rikua ei kaupungilla nähdä, joten todennäköistä on, että Yle pitää näyttelijöitä lukittuna häkkeihin ylen vankityrmässä. Näyttelijät lasketaan ulos vain tekemään työnsä. MOT:in tutkiva journalisti tutkii asiaa parhaillaan.

Olenko ainoa, jonka mielestä tämä oli vain lievästi huvittava? Suupieleni melkein värähti ylöspäin, mutta päädyin huokaukseen. Tuliko kellekkään sellainen olo, että tekstin lukeminen oli vain juuri ja juuri lukemisen arvoinen, ja että lukemisen jälkeen haluaisi jonkinlaista kompensointia? Kuten kirjoittaa merkityksetön kommentti, jota kukaan ei lue?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *