Kategoriat
Sähkeet

Tosi tosi väsyneet työmarkkinasähkeet sunnuntaiksi

Tessit puhuttavat- Naisvaltaisten alojen tesseistä on viime päivinä kohistu kovasti. Etenkin monissa ravintoloissa tessit ovat hyvinkin näkyvästi esillä, kun taas meijerialalla tessien katsotaan laajenneen jo liikaakin. ”Tessit. Tosi isot tessit”, puuskutti punehtunut ay-pomo.
Tessit piiloon – Tessikulttuuri vaarantaa lasten luontaisen kehityksen, katsoo Marttaliitto. Liiton mukaan lapsien kehonkuva vääristyy kun julkiset tilat pursuavat tessien kuvia, tessilehtiä ja vasemmistolaisimmilla paikkakunnilla jopa tessibaareja. ”Tesseillä mainostamiseen on saatava tolkku”, vaatii ay-pomo.
Tessit kiinnostavat – Kouvolan hallinto-oikeudessa jatketaan edelleen sitkeän tessien soveltamisesta käydyn kiistan selvittelyä. Työntekijän mukaan työnantaja tuijotti koko ajan tesseihin. ”Enemmän kuin Jacques Chiracista, pidän tesseistä”, argumentoi valistunut ay-pomo.
Tessit puntarissa – Monilla aloilla pidetään liian tiukasti tesseistä kiinni, moittii Kokoomus. Puolueen mukaan myös ikälisät näkyvät tesseissä, ja monin paikoin tessit ovatkin jääneet täysin roikkumaan. Lisäksi paperityömiesten tessit ovat yleensä todella rumia. ”Mitäs ryntäät”, kysäisi nokkela ay-pomo.
Näytä tessit – Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksella on ollut kova kiire tessien tunnustelemisessa. Lehden tietojen mukaan tessejä on ollut pöydällä useita rivissä, ja oven takana oli vielä lisää jonossa. ”Onhan noita tessejä nähty”, kuvaili väsynyt ay-pomo Etelärannalla.

4 vastausta aiheeseen “Tosi tosi väsyneet työmarkkinasähkeet sunnuntaiksi”

Vastaa käyttäjälle JW Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehti tuntee vastuunsa muuttuvassa maailmassa

Hyvä lukijamme. Lehden tavoitteena on koko toimintamme ajan ollut tarjota juuri sinulle tärkeitä ja tarpeellisia rakennuspalikoita yhteiskunnan ja maailman hahmottamiseen...

Close