Kategoriat
Kotimaa

Oma kuolema pysäytti inkoolaismiehen

(INKOO) Inkoolaisen vaununpysäyttäjän Fredrik Suuren elämä koko perustavanlaatuisen murroksen viime talvena, kun hänelle läheinen ja rakas ihminen, hän itse, kuoli sepelvaltimotaudin aiheuttamaan veritulppaan 64-vuotiaana. Suuren mukaan suruviesti hänen omasta kuolemastaan järkytti miestä suuresti.
”Kyllä se oma kuolema pysäytti minut täysin. Pitkään aikaan en pystynyt tekemään yhtään mitään. Tuntui, että tarkoitus elämältä oli mennyt elämän mukana”, Suuri kertoo tunteistaan avoimessa haastattelussa.
Suuren mukaan alkoi tuntua siltä, että hän hajoaisi palasiksi. Vasta pitkän ajan kuluttua hän kykeni kokoamaan itsensä ja unohtamaan oman kuolemansa aiheuttaman surun. Kokemus on vahvistanut miestä ja antanut uutta pontta hänen päättyneelle elämälleen, mutta kaipaus on edelleen jäljellä
”Kieltämättä toisinaan on omaa itseä tosi kova ikävä, mutta sen kanssa on vain opittava kuolemaan. Sitä kuitenkin harmittelen, etten ikinä oppinut tuntemaan itseäni paremmin”, Suuri avautuu.

3 vastausta aiheeseen “Oma kuolema pysäytti inkoolaismiehen”

(Golgotham) ”Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä, mutta lisääkin mahtuu niin kauan kuin maata piisaa, helvetti perkele”, valitti Juhana Maaton.

johan on viety pitkälle tämäkin asia seuraavaksi luetaan siitä kuinka venäläinen alexei kovalev antaa sielunsa veljelleen

Vastaa käyttäjälle Snakke Borg Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomelle ei vieläkään keihäsmitalia

(HELSINKI) Suomalaismiehet jäivät pettymyksekseen myös eilen ilman keihäsmitalia. Valmennusjohto ilmaisi tyytymättömyytensä asiaan, mutta totesi kuitenkin että keihäsmiehet tekivät parhaansa vaikeissa...

Close