Kategoriat
Sähkeet

Härskit hakukonesähkeet keskiviikoksi

Jyväskylä katastrofialueeksi – Länsi-Suomen lääninhallitus on julistanut koko Jyväskylän keskustan katastrofialueeksi viikonlopun MM-rallin takia. Viranomaisten mukaan suurajot tuovat kaupunkiin jopa tuhansittain ralli-idiootteja, joiden aiheuttamien riskien takia asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa tai vaihtoehtoisesti pakenemaan Köhniöön. ”Sinne ei kukaan eksy vahingossakaan”, vouti kertoo.
Paljastus rallikuskeista – Kaikki suomalaiset rallikuskit ovat kotoisin joko Laukaasta tai Inkeroisista ja he ovat ammatiltaan maanviljelijöitä, kertoo tuore Jyväskylän yliopiston kohututkimus. Tutkijoiden mukaan sama tulos pätee myös hämmästyttävään osaan muistakin tulevan MM-rallin osanottajista. Laukaalaisia ovat mm. Sebastian Loeb sekä Armin Schwartz.
Neste Ralli typerin – Suomen MM-ralli sai jälleen kerran kansainvälistä tunnustusta, kun Kansainvälinen autourheiluliitto FIA valitsi ”Neste Rallin” kaikkein typerimmäksi kilpailunnimeksi. FIA:n raadin mukaan nimi osoittaa täydellistä tietämättömyyttä kielioppisäännöistä sekä piittaamattomuutta Suurajot-nimen perinteistä. ”Vain Jyväskylän Orally City -tunnus on surullisempi”, kommentoi raati.

5 vastausta aiheeseen “Härskit hakukonesähkeet keskiviikoksi”

(Laukaa) Ari Vatanen kiistää olevansa Laukaalta. Ari Vatanen sanoo ajavansa muuten vain kovaa. Ari Vatanen sanoo olevansa europarlamentaarikko. Ari Vatanen sanoo edustavansa Ranskaa, koska Ranskassa saa ajaa kovempaa kuin Suomessa, josta hän tosin myöntää olevansa kotoisin, mutta ei Laukaalta. Ari Vatanen kiistää myös ajavansa Safari-rallia hiekalla joka on kostunut abortoitujen sikiöiden kyynelistä. Ari Vatanen kieltäisi abortin koska jokainen abortoitu sikiö on potentiaalinen Ari Vatasen äänestäjä. Abortoidut sikiöt kiistivät Ari Vatasen kommentin. Ari Vatanen aikoo tehdä aiheesta välikysymyksen europarlamentissä kunhan joku tuo purukumia jolla paikata Ari Vatasen puhjennut rengas, joka kiristää hänen päätään.

Minä olen syntynyt Laukaalla. KIITOSTA VAIN!
Enkä ole rallikuski. Itse asiassa en omista edes ajokorttia. Olen elävä fossiili rallittomalta juralli-kaudelta. Toista se oli silloin, kun hevonen oli ainoa menopeli, jossa oli sisäänrakennettu vaihdekeppi. Ja sekin sijaitsi alapuolella. Hieman erilaista nesterallia se silloin oli, sanon ma.
Laakaalainen laalaa pitkällä kaalalla saanan laateilla [Laukaalainen laulaa pitkällä kaulalla saunan lauteilla].

Edellinen, joka väitti syntyneensä LaukaaLLA, ei varmasti ole syntynyt LaukaaLLA, vaan LaukaaSSA, toisin kuin Ari Vatanen ei. Ralli-idiootit puolestaan ovat perseeSTÄ.

Vastaa käyttäjälle Snakke Borg Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Norjalaiset vittuuntuneet Suomen menestyksestä Aceh-neuvotteluissa

"Ei tästä Sri Lankan paskasta tule yhtään mitään." (GRIMSTAD) Norjan poliittinen johto on Lehden saamien tietojen mukaan perinpohjin tuohtunut Suomen...

Close