Kategoriat
Seksivau

Lehden 1-vuotisjuhlanumero: Kiva kesäinen jäätelötesti

(VERANTA) Kyynpuremien, borrelioosin ja hukkumiskuolemien lisäksi kesän makuja on ehdottomasti jäätelö. Mikä herättäisikään herkemmin lapsuuden kesien auvoisia muistoja; kuinka kioskilta ostetun tötterön mangomelonipallo putosi melkein heti lätsähtäen asfalttiin tai miten päiviä pakastelokerossa aarteen lailla varastoitu Ville Vallaton -puikko olikin sulanut tunnistamattomaksi mössöksi jääkaapin pohjalle. Ah, nostalgiaa!
Näiden kauniiden muistojen virkistämiseksi ja Lehden syntymäpäivien kunniaksi toimitus päätti järjestää kivan pienen jäätelötestin, johon koottiin vastatusten tuttuja suosikkeja vuosien takaa sekä kuluvan kesän kuumimpia – tai pitäisikö sanoa kylmimpiä – uutuuksia.

”Mitähän paskaa”

Lehden seitsenhenkisen raadin maisteltavaksi tulivat ensimmäisenä Valion tutut klassikot, eskimopuikko ja kuningatartuutti. Ne keräsivätkin varsin hyvät pisteet, joskin usealta suunnalta kuului valitteluja jäätelössä silloin tällöin esiintyvästä sivumausta, joka toi parin raatilaisen mukaan mieleen ”afrikkalaisten lasten veren”. Pariin otteeseen kuultiin myös kritiikki ”maistuu vähän maidonvastikkeelle”. Kas siitä miinusta. Vaan kyllä näitä syö ennen kuin turpaansa ottaa.
GB Glacen tämän kesän hitit, ’5 aistia’-jäätelöt todettiin kautta linjan maukkaiksi ja etenkin raadin miespuolisia jäseniä miellytti yhtiön ”perinteinen äärimmäisen pornografinen ja seksistinen mainonta, joka sivelee maskuliinista itsetuntoa.” Tai kuten eräs raatilainen asian ilmaisi ”jos vaikka pieksis jonkun”. Siis turpaansa voi joku ottaa kun näitä syö.
Muita jäätelöitä testiin ei saatu varastetuksi lähikaupasta.

Ei sinapin kanssa

Keskikesän odotetun juhlan, juhannuksen, kunniaksi raati testasi myös jäätelöiden soveltuvuutta grillikekkereillä, mutta tulokset osoittautuivat pettymyksiksi. Sen paremmin pallogrillillä kuin kaasuversiollakaan yhtään testin jäätelöistä ei onnistuttu paistamaan tyydyttävällä tavalla, vaan tulos oli aina joko liian rasvainen tai sitten puoliraaka ja jauhoinen. Sinappi ei myöskään käynyt yksiin testattujen tuotteiden kera.
Loppujen lopuksi asiaa yömyöhään puituaan raati päätti valita testin voittajaksi ylivoimaisella ääntenenemmistöllä Karhun kolmosoluen. Toiseksi sijoittui Aatos Erkko pääkaupunkiseudulta ja kolmas sija meni Mäntsälään. Onnea voittajille.

3 vastausta aiheeseen “Lehden 1-vuotisjuhlanumero: Kiva kesäinen jäätelötesti”

Ja saako sinapin kanssa makkaraa? Entä kurkkusalaatilla, saako kaikki mausteet? Miten on kulttuurin laita ilman ’k’ta? Ja onko sillä koolla väliä? Saako kepillä leikkiä vai osuuko se vielä jotain silmään? Miettikää niitä nyt sitten omassa pienessä päässänne!

Vastaa käyttäjälle juornalisti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Juhannushautajaisten varaamisella kiire

(PEIJAINEN) Suomen kappelit alkavat jo olla sangen täyteen buukattuja juhannukseksi. Onnekkaat saattavat vielä kuitenkin yhä muodikkaat juhannushautajaiset saada, kerrotaan Suomen...

Close