Kategoriat
Muut

Lehden 1-vuotiserikoisnumero: Lehti täyttää yhden vuoden

(TOIMITUS) Arvon lukijat, on koittanut se onnellinen päivä, kun suomalaisen uutisjournalismin tuorein ja kirkasotsaisin tulokas, Samizdat-konsernin julkaisema Lehti, täyttää yhden vuoden. Lehti aloitti säännöllisen ilmestymisensä 20. päivänä kesäkuuta 2004 Usko Kyykän kirjoittamalla pikasähkeellä Valtio katosi. Tämän jälkeen toimitus on tuottanut tähän päivään mennessä kaikkiaan 1 091 tärkeää ja olennaista uutista niin koti- kuin ulkomailta, joiden aiheet kattavat kaiken elämän kirjon valtionpäämiesten huipputapaamisista aina ruohonjuuritasolle ja ajoittain sitäkin alemmas.
Jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana Lehti on onnistunut hankkimaan itselleen laajan ja uskollisen lukijakunnan, ja näiden tuhansien kestotilaajien muodostamalla vankalla taloudellisella pohjalla Lehti on kyennyt kehittämään toimintaansa ajan vaatimuksia vastaavaksi. Täysin uuden median perustaminen Suomen kaltaiseen maahan ei ole ongelmatonta, minkä monet suuretkin alan toimijat ovat saaneet huomata, mutta julkaisumme on tästä huolimatta onnistunut ensimmäisenä vuonnaan saavuttamaan selvästi positiivisen tuloksen. Tarkempia lukuja annetaan kuun lopussa ilmestyvässä Samizdat-julkaisukonsernin ensimmäisen toimintavuoden tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa.

Uudistuksia luvassa

Menestyksen huumassa saattaisi tuntua houkuttelevalta vetäytyä hetkeksi vetämään henkeä, mutta tiukasti kilpailulla viestintäsektorilla se ei käy päinsä. Toisen toimintavuotensa aikana Lehti aikoo edelleen kehittää sekä sisältöään että ulkoasuaan. Tämä tarkoittaa, että maan arvostetuimpiin tiedonvälityskanaviin kuuluvan Lehden uutispalvelun rinnalle perustetaan aikakauslehtimarkkinoille suuntautuva viikottainen julkaisu, Viikko-Lehti.
Lisäksi konserni aikoo selvittää ääniuutisten lähetysmahdollisuuksia. Päätoimittajan mukaan uudistukset toteutetaan pian toimituksen kesälomien päättymisen jälkeen alkusyksyllä, kunhan kaikki kesätoimittajaäpärät on saatu pois sekoittamasta työilmapiiriä, kuten sanonta kuuluu.
Lehden yksivuotisjuhlan kunniaksi toimitus taputtaa media-alan parhaiden perinteiden mukaisesti itseään selkään niin että veri roiskuu.
toimituksen puolesta,
August Elokuu
…und das mit links!

14 vastausta aiheeseen “Lehden 1-vuotiserikoisnumero: Lehti täyttää yhden vuoden”

Mitä helvetin järkeä toivottaa onnea, mihin helvettiin sitä onnea tarttee, sitä paitsi mitään onnea oo, taikauskoa saatana. Työntäkää ne onnenne esim. aukkoon!
Jatkakaa te siellä toimituksessa tärkeää työtänne, pitäkää tämä saatanan nykyajan nuoriso kotona nyhjöttämässä säälittävästi.

Jaa että vuosi. Oiskohan noin? Onko tässä taas tarpeen käyttää hieman lähdekritiikkiä?

en usko tuohon uutiseen! Näin meitä tavallisia mediakuluttajia taas viilataan linssiin.
Onnittelisin jos pystyisin. Mutta kun olen pystyyn lahonnut, jäykkä rankainen suomalaisjuntti, niin sanon vaan että ”nnii”.
Ps. Tiedättekö mitään hauskaa nettilehteä?

Vastaa käyttäjälle aNTERO sUKSI Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehden 1-vuotiserikoisnumero: Juhlasähkeet maanantaiksi

Pyromaanien juhannusjuhlat peruttu - Viranomaiset ovat kieltäneet Suomen pyromaanien yhdistystä järjestämästä perinteisiä juhannusjuhliaan. Yhdistys oli pyytänyt lupaa noin kolmensadan kokon...

Close