Kategoriat
Talous

Hauskojen juttujen varannot ehtymässä

(ROOMA) Ihmisten naurut on pian naurettu, varoittaa maapallon luonnonvarojen riittävyyttä seuraava Rooman klubi. Järjestön tuoreen arvion mukaan hauskojen juttujen varannot ovat nykyisellä kulutuksella ehtymässä vuoteen 2040 mennessä. “Ja siinä ei ole mitään huvittavaa”, näpäyttää klubin edustaja Bo Laget.
Järjestön mukaan etenkin teollisuusmaissa uusiutumattomia hauskojen juttujen varantoja on käytetty tuhlailevasti, eikä kierrätykseen ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Myös Suomi saa osansa kritiikistä.
“Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolella hauskoja juttuja käytettiin erittäin säästeliäästi, mutta vuosisadan lopussa mm. sellaiset toimijat kuten Pahkasika ja Alivaltiosihteeri alkoivat ryöstöviljellä maan varantoja niin, että ne ovat jo monin paikoin loppuneet. Esimerkiksi Itä-Suomessa ei ole enää yhtään hauskaa”, maalailee Laget.
Merkkejä huolettomien hauskojen aikojen päättymisestä on Lagetin mukaan jo selviä merkkejä. “Kansainvälinen tilanne. Yhdysvallat. SDP:n puoluekokous. Internetpohjaiset julkaisut”, hän luettelee.

Venäjä ja Afrikka eturiviin?

Rooman klubi huomauttaa, että kun hauskat jutut alkavat käydä vähiin ja niiden hinnat kohoavat, on siitä seurauksena huomattavia voimatasapainon muutoksia maailmassa. Länsimaat saattavat joutua ahdinkoon, kun taas esimerkiksi Venäjä, jossa Siperian ikijään alla saattaa piillä merkittäviä toistaiseksi hyödyntämättömiä varoja, voi nopeasti kohota johtavaksi suurvallaksi. Maasta voi tulla yksi iso vitsi hyvinkin pian, raportti ennustelee.
“Tutkijat arvelevat myös, että Afrikassa saattaa olla vielä huomattavia varantoja, joita ei sopivan poraustekniikan puuttuessa tai kalleuden takia ole vielä käytetty. Mutta nekin ovat nykytahdilla lopussa ennen kuluvan vuosisadan puoliväliä”, voivottelee Laget.
Rooman klubi esittää ratkaisuksi uhkaavaan kriisiin hauskojen juttujen säästäväisempää käyttöä. Myös yksittäiset henkilöt voivat jokapäiväisillä kulutuspäätöksillään vaikuttaa asiaan. “Pitäisi muistaa, että mikään hauska ei kestä ikuisesti”, Laget katsoo.

13 vastausta aiheeseen “Hauskojen juttujen varannot ehtymässä”

LOL = Livahdan Oluelle Luvatta, Liika Olvi Laatoituttaa, Laatta Ovivaksitakissa Löyhkää, Liikutus Oven Luokse, Lähden Oitis Lempattuna, Liu´un Ohimollani Laatoituksella, Lasaretti Otsani Laastaroi.

Hyviä ehdotuksia tuossa ylempänä, mutta perinteisesti LOL tarkoittaa ”Laughing Out Loud”.

Niin, saatanan kommunistivihreät ottaisivat hauskat jututkin pistorasiasta. Talouskasvu vaatii toimenpiteitä valtiolta työttömyyden vähentämiseksi nato-yhteistyötä syventämällä työreformin avulla.

Vastaa käyttäjälle Vastaan Vaan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Hollywood-spektaakkelit jyräävät leffateattereissa

(JORVAS) Räjähdyksiä! Eeppisiä taisteluita! Suurta rakkautta! Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Hollywoodin unelmatehtaan jättispektaakkelit ovat vallanneet elokuvateatterit tänäkin kesänä. Helteillä väki...

Close