Kategoriat
Sähkeet

Imaginääriset kiekkosähkeet perjantaille

Suomi piti johtoasemansa – Leijonamiehistö näytti taistelijanluonteensa läpi MM-turnauksen iskemällä heti pelien alussa kahden kolmen maalin johdon ja pitämällä sen loppusummeriin saakka. Pari kertaa vastustaja pääsi jo maalin päähän, mutta joukkue onnistui kääntämään tukalan tilanteen aina edukseen. ”Johtoasemassa pelaaminen on aina ollut valttimme”, totesi päävalmentaja, intiaaninimeltään Perse-edellä-päin-omaa-maalia.
Suomen ykkösvahti loisti – Leijonamiehistön ykkösmaalivahdiksi MM-kisoihin valittu, intiaaninimeltään Parhaat-näytöt-ei-niin-kovissa-peleissä osoittautui jälleen kerran luottamuksen arvoiseksi. Suomen ykkösveskari piti joukkuetta pystyssä erien loppumyllläköissä ja onnistui jopa tyystin nollaamaan suurten kiekkomaiden tähtiä. ”Erityiskiitos molarin mailakäden puolen työskentelylle rankkarikisassa”, totesi päävalmentaja, intiaaninimeltään Muumio.
Suomi päihitti suuria kiekkomaita – Leijonamiehistö näytti taas osaamisensa kaatamalla MM-kisoissa useita nk. suuria kiekkomaita. Pohjois-Amerikan lomamatkalle lähteneet joukkueet olivat suomalaisten edessä jälleen kuin puujumalia, eikä ihme, että valotaululla komeilivat 60 minuutin jälkeen rumat lukemat. ”Siitä lähdetään, että Tanska, Uganda ja Bangladesh piestään”, totesi päävalmentaja, intiaaninimeltään Ai-mitkä-vitun-SM-liigan-parhaat-maalintekijät.

5 vastausta aiheeseen “Imaginääriset kiekkosähkeet perjantaille”

Kummola, Kurri ja muut saunakaverukset vittuun sieltä isojen pöytien takaa (ja alta) neppailemasta ja Summanen takas puikkoihin… ttu… Mua huvita enää mikään…

Vittu tuu ite tänne valmentaa jos se on nii helppoo! Ei se vittu oo ku välil pitää ehtii puristella itteenikin tyhmemmän missin tissei ja sit fyffee pitäis sijoittaa johonki veroparatiisii. Suomen valtiolt mulle tontti tänne heti! Vähintäänki joku uus lambortsiini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Seksuaalivirasto haluaa päivän masturbaatiolle

(YLIMÄKIÄ) Useat suomalaiset kunnat äänestävät lähipäivinä siitä, liittyvätkö he juhlistamaan masturbointia erillisellä masturboinnin päivällä. Kyseessä on Suomen kansanterveyslaitoksen seksuaaliviraston tekemä...

Close