Kategoriat
Kotimaa

Seksuaalivirasto haluaa päivän masturbaatiolle

(YLIMÄKIÄ) Useat suomalaiset kunnat äänestävät lähipäivinä siitä, liittyvätkö he juhlistamaan masturbointia erillisellä masturboinnin päivällä. Kyseessä on Suomen kansanterveyslaitoksen seksuaaliviraston tekemä aloite, jonka tarkoituksena on tehdä masturboinnista nykyistä pienempi tabu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tärkeänä askeleena seksuaalivirasto pitää masturboinnin päivän hyväksymistä kansalliseksi juhlapyhäksi.
”Juhlapyhä merkitsisi monelle vapaapäivää, ja tällöin ihmisillä olisi enemmän aikaa runkata rauhassa”, kertoo viraston työntekijä Liisa Käärme. ”Varsinkin naisilla on vaikeuksia saada hommasta kunnon tyydytystä, jos se on liian hätäistä”, Käärme kertoo kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Savolainen Ylimäkiän kunta on yksi ensimmäisistä suomalaisista kunnista, joka on virallistanut masturboinnin päivän juhlapäiväksi. ”Olihan se jo aikakin, että surullisille suomalaisille runkkareille saadaan oma pyhäpäivä”, kertoo Ylimäkien kunnanjohtaja Jorma Koitus.
Koituksen mukaan valmistelut juhlaa varten ovat sujuneet hyvin. Muutamia ylilyöntejä on tosin tapahtunut ja kaikki kuntalaiset eivät ole pystyneet hillitsemään itseään juhlapäivää varten, mutta muuten kaikki valmistelut ovat valmiita masturboinnin päivää varten.
Ylimäkiän kunta aikoo järjestää päivän aikana paneelikeskustelun masturbaatiosta. Yhtenä keskustelun aiheena on muun muassa se, tekeekö runkkaaminen sokeaksi. Toinen keskustelu koskee masturboinnin määrän ja laadun korrelointia. Tilaisuudessa jaetaan nenäliinoja tarvitseville.
Lehden saamien tietojen mukaan Suomessa on viritteillä myös juhlapäivät impressionismille, ekstaasille, uskoon tulemiselle sekä jumalalliselle väliintulolle.

Yksi vastaus aiheeseen “Seksuaalivirasto haluaa päivän masturbaatiolle”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Yliopistot siirtyvät kvartaalitalouteen koulutuksessaan

"JÄRJESTELMÄ TAKAA PITKÄJÄNTEISYYDEN JA KANNATTAVUUDEN" (KALANTI) Yritysmaailmasta ja etenkin suurista pörssiyhtiöistä tuttu neljännesvuosi- eli kvartaalitalousmalli tekee tuloaan myös koulutuskentälle. Opetusministeriön...

Close